Mestarit lavalla

Mestarit lavalla   Sellisti Hannu Kiiski, pianisti Risto Lauriala ja baritoni Esa Ruuttunen konsertoivat Petäjäveden kirkossa ensi maanantaina 6.9.2021 kello 19 otsikolla ”Kiitosta veisaan”. Luvassa on ainakin elämänkokemusta, teknistä taitoa, ilmaisun voimaa,...

Sumuhai tuo musiikin metsään

Luvassa on erityinen musiikkikokemus keskellä luontoa, kun Sumuhai eli Olli Penttinen järjestää kolme ensimmäistä akustista keikkaansa Petäjäveden luontokohteilla. – Aluksi ajattelin, että olisi säävaraus, mutta kyllä minä sinne menen, vaikka on mikä keli, Penttinen...

Strömberg herkuttelee musiikissaan mytologioilla

Aikaisemmin Kimmo Strömberg on tehnyt musiikkia muiden kanssa ja muille, nyt hän on keskittynyt omaan musiikkiin taiteilijanimellään Wirtavuori. Tulevalta levyltä on julkaistu jo kappale Castanedan shamaani ja musiikkivideolla shamaania kananluineen näyttelee...

Oksanen toi iloa ja tunnetta koronaerämaahan

Koronatilanne siirsi kesäkuussa vanhan kirkon Rakasta minut vahvaksi! -esityksen, mutta Ritva Oksanen toi ilon tiistaisella kahvikonsertillaan. Ainutlaatuisen karismaattista esiityntyjää ja taiteilijaa tuli kuulemaan Petäjäveden kirkkoon koronarajoitusten mukainen...

Naamiosoittimet uusimpia aarteita

– Jos joku haluaa itselleen tällaisen, voin tehdä, jos soittimen ostaja tuo minulle naamion, josta sen teen. Näitä en myy, nämä ovat minun lapsiani, Jukka Mäkelä toteaa esitellessään soitinkokoelmansa uusimpia soittimia. Muun muassa HallanallaH-yhtyeestä tunnetut...