Aikaisemmin Kimmo Strömberg on tehnyt musiikkia muiden kanssa ja muille, nyt hän on keskittynyt omaan musiikkiin taiteilijanimellään Wirtavuori. Tulevalta levyltä on julkaistu jo kappale Castanedan shamaani ja musiikkivideolla shamaania kananluineen näyttelee inhimillisellä ja humoristisellakin otteella Mikko Kalliola. Videon voi katsoa täältä.
Strömberg herkuttelee musiikissaan mytologioilla
– On tämä hieno etappi, Kimmo Strömberg sanoo.
Strömberg on aikaisemmin tehnyt musiikkia muiden kanssa ja muille, mutta nyt hän on keskittynyt kokonaan omaan musiikkiin ja saanut toteuttaa itseään. Taiteilijanimellä Wirtavuori, joka käännös nimestä Strömberg, ilmestyy kesällä kokonainen levy Ikuinen mies. Tulevalta levyltä on julkaistu nyt kappale Castanedan shamaani.
Omaa ei synny ilman muita
Oma levyprojekti alkoi oikeastaan jo vuonna 2018, kun Strömberg teki Petäjäiset laulut -levyn ja teki siihen Wirtavuori-nimellä ensimmäisen biisin, Karelian. Se löytyy myös tulevalta levyltä, sen voi kuunnella myös täältä.
Karelia sijoittuu Karjalan maisemiin ja kertoo surullista tarinaa Wirtavuoren suvun kolmesta veljeksestä, joista kaksi hukkui Ääniseen ja yksi pelastui.
”Oi Karelia, aaltosi taas, kanteleen soimaan saa. Oi Karelia, valmiina oot johtamaan, manan sinfoniaa. Aallot kohottaa, veden kylmään syliin nukahtaa, takaisin kotiin palaamaan, antaa Ääninen yhden vaan.”
Vaikka Strömberg on tehnyt nyt omaa musiikkia, on ympärillä ollut paljon osaamista sekä soittajina että biisienteossa.
– Minulla on ollut apuna tärkeä trio Ääneskoskelta: studiotuottaja-muusikkot Teppo Seppänen ja Tomi Kankainen sekä kitaristi Janne Liekkinen. Ja Seppäsen musaosaaminen roihuaa kyllä kuin Petäjäveden Hannu Seppäsen kuivat klapit!
Wirtavuorella ei ole bändiä, vaan levyä varten Strömberg on ”käyttänyt ystäviään hyväkseen”. Jos Wirtavuoren keikkoja joskus tulee, pitää soittajat sitten etsiä, koska ”Äänekosken trioa” ei välttämättä saa livekeikoille mukaan.
– Yritän ainakin julkaisubändin pistää kasaan.
Teksteissä taruja ja mytologiaa
Ensimmäinen kappale levyltä on nyt julkaistu. – Carlos Castaneda oli kulttihahmo Amerikassa 1970-luvulla. Hän yritti shamaanin avulla löytää sisäisen energian materian kustannuksella. Hieman epäileväisiä tarinoita on siitä, ettei hän onnistunut ja oli jopa sepittänyt kaikki tarinat, Strömberg kertoo.
– On siinä kannanottoa luontoonkin. ”Hiilinielun reunalla, maailman laidalla. Kysymysten äärellä, missä olet, missä olen?”
Tomi Kankaisen kanssa biisi saatiin maaliin. – Se roihahti, Strömberg kuvaa.
Castanedan shamaanista on tehty myös näyttävä musiikkivideo ja se on nähtävissä YouTubessa. – Jos biisi oli jo hyvä, niin video poksauttaa sen, Strömberg tuumaa.
Videon on ohjannut Sami Kotola ja siinä shamaania näyttelee Mikko Kalliola. Videon shamaani on inhimillinen, humoristinen, jopa surkuhupaisa hahmo – kuten ihminen usein on. Musiikkivideon lopussa on vitsi, jossa nähdään myös artisti itse.
Levyä odotellessa
– Ja kun koko levy ilmestyy, niin biisit kovenee, Strömberg veistää.
Levy Ikuinen mies ilmestyy kesällä ja siitä tehdään pieni erä myös cd- ja vinyylilevyjä.
Levyn nimikkokappale kertoo uskosta suomalaisuuteen ja elämään täällä pohjoisessa. Siinä vierailee saksofonisti Jorma Souru Petäjävedeltä.
Muuten levyllä kuullaan myös muun muassa Tiina-Emilia Seppäsen munniharppua sekä Otto Virkkulan lausuntaa.
– Biisissä Kaivaja mietitään, miten ihmisen pitäisi tehdä kaikkea, vaikkei aina kiinnosta. Kun korkeampi apu ei auta, pitää delegoida tai pyytää vaikkapa ystävältä apua, Strömberg kuvailee.
Hän käyttää teksteissään esimerkiksi Raamatun luomiskertomusta, jossa seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi. Silloin tilataan apuun kaivinkone ja mies: ”Sunnuntaina vapaapäivän, vietän käskyn mukaisen. Pyydän työhön hullu-jussin, sekä yhden Merosen.”
Kaivaja-kappaleen sovituksessa apuna on ollut Miljoonasateen Matti Nurro.
El Sol eli Aurinko -biisi kertoo siitä, mihin ihminen uskoo. Kimmon pappa Wilho Strömberg on suunnitellut Petäjäveden Seppäpuistoon teoksen, jossa kiveen on tehty ihmiskunnan aikajana, maailman synnystä tulevaisuuteen. Teos on ollut kappaleen lähtökohtana.
– Siinä viimeisenä on aurinko, kaikkien jumala. Luonnon kiertokulku on tärkein, Strömberg kuvailee pappansa visiota.
– Kukin saa uskoa mihin vaan, jos se auttaa.
El Sol -kappaleessa espanjankieliset osuudet laulaa Mike Ortiz. Sanat on tehty yhdessä Markku Kinnusen kanssa.
Myös petäjävetinen Markku Koskinen on sanoittanut yhden kappaleen, Punahonka.
– Se on surumielinen biisi. Vanha mies on viimeisillään yksin, hirvensarvet ja punahonkaa seinillään. ”Käden kylmän lahjaksi, ei kiitostakaan palkaksi.”
– Mammona ja metsät ei auta, jos ei ole ystävää tai perhettä.
– Tosin kukin voi tehdä kappaleista oman tulkintansa, Strömberg tuumaa.
Aleksis Kiveä ja Seppo Ojalaa kehiin
Ja on Kimmo Strömberg muutakin musiikkia ehtinyt tehdä, ”moneen suuntaan monenlaista”. Yksi projekteista on se, että Kimmo Rauhamäki & Painava sana -levy ilmestyy loppuvuodesta.
Levylle tulee Aleksis Kiven runoja Rauhamäen sävelin. Mukana kokoonpanossa on Kimmojen lisäksi Mikko Nislin, Pasi Pekkarinen, Markus Pirkkalainen ja Jari Pekkilä.
Tulevalta levyltä julkaistaan jo keväällä kaksi biisiä. Tarkoitus on pitää ”poeettinen rock-iltama” vapun tienoilla varmaankin yleisölle etänä, ja mukaan runoja lausumaan saadaan entinen rovasti Seppo Ojala.
Myöhemmin porukan on tarkoitus levyttää myös Eino Leinoa.
Korona-aikana käy sääliksi ammattimuusikoita. – Varmasti musiikissa sitä ”kotipolttoista” on tehty nyt enemmän kuin yleensä ja studiovermeet menevät nyt hyvin kaupaksi, Strömberg tuumaa.
Kimmo Strömbergin perheeseen kuuluu vaimo Minttu Mäkinen ja kaksi aikuista lasta. Myös Kimmon äiti Sirkka on hyvä laulamaan ja isällä Pekalla pysyy vielä haitari kädessä. Myös setä Risto Strömberg taitaa soittimia laidasta laitaan. – SK