Palautteita yhteistyökumppaneiltamme 2017

Petäjäveden seurakunnan uutiset ja toiminta ovat monipuolisesti esillä lehdessä. Käytämme mielellämme lehden palveluksia ja olemme kiitollisia toimittajien aktiivisuudesta ja oma-aloitteisuudesta. Jutut on kirjoitettu sisällöllisesti ja esteettisesti hyvin. Yhteistyö on mutkatonta ja rakentavaa. Oman yhteisön viestintä tavoittaa laajasti Petäjäveden asukkaita. Lehdellä ja toimittajilla on tasapuolinen ja objektiivinen toimituslinja. Lehti on lunastanut paikkansa Petäjäveden sydänäänenä ja on siten välttämätön viestintä- ja vuorovaikutusväylä.

Seppo Ojala

Kirkkoherra, vanhan kirkon säätiön puheenjohtaja

Petäjävesi-lehti on paikkakunnan oma tiedotus- ja tiedonjakokanava, jolla on voimakas yhteisöllisyyttä kasvattava rooli. Petäjävesi-lehden kautta mainostaja tavoittaa kuntalaiset ja saa sanomansa perille.

Jaakko Ylitalo

Petäjäveden Osuuspankin toimitusjohtaja

Petäjävesi-lehti on paikallinen ja aikaansa seuraava media, joka kantaa aidosti huolta kuntalaisten arkipäivästä. Pienellä paikkakunnalla paikallislehti tavoittaa lukijansa hyvin ja tuo näkyvyyttä myös yrityksille.

Susanna Antikainen

Yrittäjä, Fysio Center Oy:n toimitusjohtaja

Petäjävesi-lehti on Petäjäveden kunnan virallinen tiedotuslehti. Oman kylän paikallislehdestä voi lukea niin kunnan viralliset tiedotteet, seurata kuntalaisten aktiivista keskustelua sekä asukkaiden toiveita. Petäjävesi-lehti on aivan ehdotonta lukemistoa virkamiehille, kuntalaisille ja kaikille joita kiinnostaa erittäin laadukkaasti toimitettu sanomalehti. Erityisen hienoa Petäjävesi-lehdessä on toimituksen aktiivisuus ja nykyaikainen vuoropuhelu.

Eero Vainio

Kunnanjohtaja

Petäjävesi-lehti elää petäjävetisten arjessa ja juhlassa, tuo esille onnistumisia ja ajan ilmiöitä. Ilmoituskanavana paikallislehti tavoittaa eri-ikäiset ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Hanna Hautamäki

Kunnanhallituksen puheenjohtaja, yrittäjä

Ilmoitusasiat hoituvat ihanan helposti: laitan vaan tekstin ja idean, toimituksessa sorvataan valmis ilmoitus. Helppoa, ammattitaitoista ja hyvää palvelua. Lehtijuttujen tekeminen on aina mukavaa, tunnelma on rento ja toimittaja kysyy jostain syystä aina ne oikeat kysymykset. Se taitaa olla sitä ammattitaitoa? Paikallislehteä kyllä odotetaan meillä kirjastollakin joka keskiviikko. Sekä asiakkaat, että henkilökunta.

Heli Laitinen

Kirjastonjohtaja

Hyvillä fiiliksillä, aktiivisella yrittämisellä, tuloksekkailla päätöksillä ja hyvillä uutisilla on suuri merkitys siihen, kuinka kiinnostavan kuvan onnistumme alueestamme rakentamaan. Petäjävesi-lehden uutisointi on esimerkillisellä tavalla ollut tukemassa tätä työtä. Kiitos siitä, yhteistyö jatkuu.

Teppo Sirniö

Ent. kunnanjohtaja

Sanomalehdellä on aina ollut tärkeä rooli kansan sivistäjänä. Pienen paikkakunnan oma lehti koetaan luotettavaksi. Petäjävesi-lehti on pitänyt hyvin pintansa sähköistyvässä maailmassa. Yhteistyöllä ja ammattitaidolla syntyy meidän kaikkien oma lehti.

Timo Holm

Sivistystoimenjohtaja

Loistava tiedotuskanava ja kulttuurimyönteinen yhteistyökumppani, jonka merkitys Petäjävedelle on merkittävä.

Olli Koponen

Kulttuurituottaja

Suomalaisen maaseudun elinvoimaisuus muodostuu ”yhdessä tekemällä”, kuten koko 100-vuotiaan Suomemme menestyskin. Paikallislehdillä on hyvin merkittävä tehtävä oman alueensa elinvoimaisuuden rakentajana ja esille tuojana. Omassa työssäni POP Pankissa Konnevedellä minulle on aina ollut tärkeää rakentaa menestyvää maaseututyyppistä pankkipalvelua, joka eroaa merkittävästi suurten kasvukeskusten mallista, toki tällä hetkellä edukseen.  Luonteva yhteistoiminta Petäjävesi-lehden kanssa on helppoa, koska paikallisuus on korostetusti liiketoimintojemme perusta. Mieleenpainuvaa oli lehden toimituksessa käynti. Siellä tapaa aina iloisia ihmisiä ja mukavia tuttuja, kuten viimeksikin toimituksessa käydessäni.  Petäjävedellä syntyneenä, itselleni Petäjävesi-lehti on viikoittainen side vanhaan kotikuntaani. Keskiviikko on odotettu päivä Rautalammilla kotini postilaatikolla; silloin tulee tuore Petäjävesi-lehti.

Ari Heikkilä

Konneveden POP Pankin toimitusjohtaja

Meille eläkeläisille paperinen Petäjävesi-lehti on mukava ja tärkeä viestintuoja, kaikilla kun ei ole vielä älykännykkä hallussa. Keskiviikko on odotettu Petäjävesi-lehtipäivä. Oma lehteni on hyvin reikäinen, sillä pidän leikekirjaa Eläkeliitolle, Maa- ja kotitalousnaisille, Pengerjoen kyläyhdistykselle, kirkkokuorolle… ja vielä Asunnan sukuseuralle ja omiin albumeihin… Lähes joka lehteen tulee hyvän jutun kokoinen aukko! Jatkakaa samaan malliin!

Aira Kivelä

Eläkeliiton puheenjohtaja

Petäjävetiset ovat aina tavallista kiihkeämmin odottaneet postin saapumista juuri keskiviikkoisin. Ikkunoista on vilkaistu postiauton saapumista moneen kertaan ja käyty postilaatikolla kurkkaamassa joko Petäjävesi-lehti on tullut. Tämä kertoo kaiken oleellisen paikallislehden olemassaolon tarpeellisuudesta ja lukijoiden mielenkiinnon säilymisestä vuosikymmenestä toiseen. Kiitos. Petäjävetisten juhlapäivä on aina ollut keskiviikko.

Markku Koskinen

Sanoittaja, kirjoittaja

Olen kokenut sen, että Petäjävesi-lehti on kuntalaisille ja muillekin kiinnostuneille rikas sosiaalisen toiminnan kenttä, jossa jokainen kuntalainen asioista kiinnostunut saa äänensä kuuluviin puolue- ja uskonnollisista kannoista huolimatta. Petäjävesi-lehti on ansiokkaalla tavalla edistänyt laajakatseisuutta ja yhteistoiminnallisuutta kunnan ja sitä laajemmallakin alueella, asuuhan aiemmin täällä asuneita myös muualla Suomessa, jotka tilaavat lehteä. Lehti on myös tuonut tutuksi henkisiä ja fyysisiä arvoja, joita täällä edustetaan kuntalaisten keskuudessa, jotka muuten jäisivät tietämättä ja vaikuttamatta.

Sinikka Aaltola

FM, kirjoittaja

Petäjävesi-lehden jutun ansiosta sain tanssiryhmän perustettua Päiväkodit tanssimaan -videointiprojektia varten. Juttu oli sisällöltään tarkka, sujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitettu kokonaisuus. Kuvakin oli hauskasti huomiota herättävä. Tartutte kiitettävästi myös koululla tapahtuviin juttuihin. On hienoa, että paikalliset nuoret saavat näkyvyyttä toiminnalleen!

Nina Varvikko

Musiikin ja liikunnan opettaja

Petäjäveden vanha kirkko on eri puolilla maailmaa tunnettu Unescon maailmanperintökohde. Petäjävesi-lehdestä saamme lukea juttuja vanhasta kirkosta ja monipuolisesta toiminnasta sen ympärillä. Meille muualla asuville lehdessä on muitakin kiinnostavia uutisia Petäjävedeltä ympäristöineen. Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hankkeen tapahtumat ja työpajat ovat tulleet tutuiksi petäjävetisille lehden sivuilla. Myötätuulta toimitukselle – paikallislehteä tarvitaan innostamaan ja kertomaa paikallisista ponnistuksista jatkossakin!

Annamari Maukonen

Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hankkeen projektipäällikkö, Humanistisen ammattikorkeakoulun lehtori

On varmasti selvää, että Petäjävesi-lehden merkitys on meille hyvin suuri. Mikään muu media ei pysty yhtä voimaperäisesti kertomaan kuntalaisille meistä ja meillä tapahtuvista asioista.

Ville Metsäpelto

Yläasteen ja lukion rehtori

Kun liikkuu paljon kotipitäjän ulkopuolella, saa joka keskiviikko rautaisannoksen siitä, mitä Petäjävedellä on meneillään ja ilmoituksista näkee, mitä pitäjässä tapahtuu seuraavalla viikolla.

Mikko Tiirola

MTK:n Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja

Petäjävesi-lehden muste on odotettu vieras aina keskiviikkoisin. Lehti on kattava pakkaus paikkakunnan menneitä ja tulevia asioita, mistään muualta et pysy yhtä hyvin perillä paikkakunnan tapahtumista. Jutut ovat monipuolisia ja kattavia, tämä paikallislehti kestää useammankin lukukerran.

Matti Lahtinen

K-market Porkkanan kauppias ja yrittäjä

Petäjävesi-lehti tuo sisältöä elämään.

Tapio Kokkonen

Kunnanhallituksen puheenjohtaja, yrittäjä

Lehden kautta olemme saanet tiedon Toinilan tapahtumista kulkemaan kaikille kyläläisille ja saaneet näin myös uusia osallistujia Taidetilan toimintaan. Myös toimintaan osallistuneet ovat saaneet näkyvyyttä taidepolulla tekemilleen teoksille – toivottavasti myös monen petäjävetisen perheen kotialbumia koristaa lehtijuttu, jossa näkyy oman lapsen tekemiä taideteoksia. Olemme kiitollisia paikallislehden aktiivisuudesta uutisoida kylällä tapahtuvista kulttuuritapahtumista. Yhteistyö on ollut vaivatonta, ammattimaista ja helppoa.

Johanna Juvonen & Biagio Rosa

Kuvataiteilijat

Petäjävesi-lehti on ammattimaisella otteella tehty lämminhenkinen oman kylän viikkoposti, jonka ansiosta tulee kylän ihmiset, tapahtumat ja yritykset tutuksi.

Satu Kohonen

Sikafarmari, Kohonen Farm Oy:n yrittäjä

Kiitokset Petäjävesi-lehdelle hyvästä yhteistyöstä 35 vuoden ajalta. Kunnan vapaa-aikatoimi on aina voinut luottaa toimituksen asiantuntevaan ja ennen kaikkea luotettavaan apuun tiedottamiseen liittyvissä asioissa. Petäjävesi-lehden kehittyminen urheiluseuran tiedotuslehdestä nykyaikaiseksi paikallislehdeksi on hieno tarina. Tämä on vaatinut paljon ponnisteluja lehden toimitukselta ja Petäjäisten johtokunnalta. Toivon kaikkea hyvää lehden tulevaisuudelle.

Tapani Nislin

Vapaa-aikatoimenjohtaja

Petäjävesi-lehti on kanava, jota kautta saan kuntalaisten tietoon metsästysharrastuksen ajankohtaisia asioita ja tapahtumia. Myös itse seuraan lehden kautta kuntamme tapahtumia. Mielestäni on tärkeää, että meillä on Petäjävesi-lehden kaltainen ikkuna alueemme tapahtumien seurantaan.

Keijo Ekman

Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja

Toukokuun odotettu, kaivattu kirje kesäasukkaille lähtee Kuntalasta, ja tietenkin Petäjävesi-lehden kesänumeron kera. Vaikka elämmekin digiaikaa, tapahtumailmoitukset tulee olla ehdottomasti Petäjävesi-lehdessä. Paikallislehti – viikon odotetuin posti!

Ulla Niemenmaa

Kunnan palvelusihteeri

Keski-Suomen Hengitysyhdistys toimii 16 kunnan alueella maakunnassamme. Aina kun olemme Petäjäveden kunnan alueella jotain toimintaa järjestäneet tai olleet osallisena siinä olemme Petäjävesi-lehdestä asialle palstatilaa helposti saaneet. Lehden toimituksen kanssa on ollut sujuvaa asioida.

Seppo Salminen

Keski-Suomen Hengitysyhdistys ry:n puheenjohtaja

Haluatko Sinäkin antaa palautetta tai suositella meitä?