Petäjäveden kunnassa kesäkuussa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen.

Tiina Lamminaho

Petäjäveden kunnanhallitus hyväksyi kunnan yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksen kokouksessaan 3. maaliskuuta ja totesi kesäkuussa aloitetut YT-neuvottelut päättyneeksi. Yhteistyötoimikunnan päätöksen mukaisesti sekä varhaiskasvatuksessa että sivistystoimessa tehdään johtamisjärjestelyjä; järjestelyt koskevat nyt vain johtoporrasta, työntekijöiden määrää tai tehtäviä ei muuteta, myöskään lomautuksia ei nyt päättyneiden YT-neuvottelujen tuloksena ole tulossa.

Johtamisjärjestelyillä on tarkoitus säästää yhteensä 100 000 euroa vuodessa, puolet summasta tulee varhaiskasvatuksen, puolet sivistystoimen johtamisjärjestelyistä.

– Vielä tänä vuonna säästö ei toteudu, tämä on tarkoitettu tuleville vuosille. Kunnan taloudellinen tilanne on heikko, sopeutustoimia tarvitaan. Nämä nyt esillä olevat toimet ovat mukana myös kunnanvaltuuston hyväksymässä talouden tasapainottamisohjelmassa, kunnanjohtaja Arto Kummala sanoo.

 

Ensisijaisesti sisäisillä järjestelyillä

Kunnanhallituksen hyväksymän yhteistyötoimikunnan päätöksen mukaan varhaiskasvatuksen johtajan hallinnollinen virka lakkautetaan ja toinen nykyisistä päiväkodinjohtajan viroista muutetaan apulaisjohtajan viraksi. Varhaiskasvatusjohtajan hallinnolliset tehtävät sulautetaan päiväkodinjohtajan tehtäviin, päiväkodinjohtajan ja apulaisjohtajan viran toimenkuvia tarkennetaan vielä. Sekä päiväkodinjohtajan että apulaisjohtajan toimipisteet säilyvät päiväkodilla. Järjestelyjen tavoitteena on yhden henkilötyövuoden säästö, noin 50 000 euroa vuodessa.

Varhaiskasvatusjohtajan virkaan kuuluvat työhyvinvointipäällikön tehtävät siirretään hallintojohtajan tehtäviin, hallintojohtajan tehtävänkuvaa tarkastellaan kevään aikana sisäisin järjestelyin.

Sivistystoimenjohtaja jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. Sivistystoimen johtamisjärjestelyistä ei ole vielä päätetty tarkemmin, mutta tavoitteena sivistystoimenkin johtamisjärjestelyissä on yhden henkilötyövuoden eli noin 50 000 euron säästö.

Sekä varhaiskasvatuksen että sivistystoimen johtamisjärjestelyt toteutetaan ensisijaisesti tehtävien sisäisillä järjestelyillä muun muassa tulevat eläköitymiset huomioiden, mutta mikäli sisäiset järjestelyt eivät toteudu, ei suoria irtisanomisia voida täysin sulkea pois. Johtamisjärjestelyjen muutokset olisi tavoitteena saada tehtyä elokuun alkuun mennessä, sivistystoimen osalta viimeistään vuoden vaihteeseen mennessä.

– Irtisanomisia on tehty jo aiemmin, esimerkiksi viime vuonnahan kunnasta lakkautettiin teknisen johtajan virka, Kummala toteaa.

 

Henkilöstö tarvitsee johtajaa

Kunnanhallituksen päätös yhteistyöneuvottelujen lopputuloksesta oli yksimielinen, sen sijaan yhteistoimintaneuvottelut päättyivät erimielisinä. Henkilöstöjärjestöjen vastaesityksessä esitys olisi haluttu palauttaa vielä valmisteluun. Vastaesityksessä todettiin, että henkilöstöä ei ole otettu riittävällä tavalla mukaan muutoksen suunnitteluun ja kaivattiin työtä suorittavien asiantuntijoiden kuulemista, myös päätösten vaikutusten ennakkoarviointia kaivattiin ja todettiin, ettei nyt ole huomioitu lainkaan kuntalaisvaikutuksia, eikä henkilöstövaikutuksia muutoin kuin johtajien osalta. Myös aikataulua kritisoitiin kireäksi.

– Ymmärrämme hyvin, että säästöjä täytyy tehdä. Toiveena kuitenkin olisi, että henkilöstöä koskevat ratkaisut suunniteltaisiin etukäteen hyvin ja henkilöstöä kuunnellen. Tässä ei nyt ihan toteutunut se, että asiat olisi pureskeltu etukäteen valmiiksi, pääluottamusmies Riikka Rahikainen JUKO ry:stä toteaa ja peräänkuuluttaa avointa viestintää myös valmisteluvaiheessa.

– Huolena meillä on tietenkin henkilöstön jaksaminen. Työryhmän on nyt suunniteltava huolellisesti tehtävien järjestelyt siten, että johtajat sekä varhaiskasvatuksessa että sivistystoimessa jaksavat hoitaa työtaakkaansa ja resursseja jää myös henkilöstön johtamiseen. Monen ihmisen hyvinvointi on johtajien käsissä. Mikäli esimerkiksi päiväkodinjohtajalla ei riitä aikaa päiväkodin arjen johtamiseen, se heijastuu myös asiakkaille eli perheiden arkeen. Sivistystoimessa on ihan samat huolenaiheet; sekä sivistystoimi että varhaiskasvatus ovat isoja aloja, joissa on paljon johdettavia, ja se vaatii resursseja. Henkilöstö tarvitsee johtajan, joka on paikan päällä ja läsnä, Riikka Rahikainen sanoo.

– Toki toivomme myös, ettei irtisanomisia tarvita, vaan jokaiselle löytyisi paikka, Rahikainen lisää.

 

Laadun pelätään kärsivän

Kunnanjohtajan yhteistoimintaneuvottelujen päätösesitykseen tuli yhteensä viisi lausuntoa. Työsuojeluvaltuutetut toivovat omassa lausunnossaan, että työsuojelupäällikön tehtävään varataan riittävästi resurssia. OAJ:n Petäjäveden paikallisyhdistys muistuttaa, että sivistys- ja hyvinvointitehtävän toteuttaminen vaatii asiantuntevaa johtamista ja päätöksentekoa ja toteaa myös, että sivistystoimenjohtajan tehtävien siirtäminen rehtorille tai koulunjohtajille esitetyllä aikataululla on hankalaa, koska ensi lukuvuoden suunnittelu on jo aloitettu kouluilla.

Varhaiskasvatuksen henkilöstön palautteessa ollaan huolissaan muutosten vaikutuksesta varhaiskasvatuksen laatuun ja toimivuuteen sekä todetaan, että varhaiskasvatuksessa tarvitaan jatkossakin läsnä olevaa johtajaa, jolla on aikaa henkilöstölle, lapsille ja perheiden arjelle. Palautekirjeen on allekirjoittanut 33 varhaiskasvatuksen työntekijää.

Pääluottamusmies Riikka Rahikaisen allekirjoittamassa kannanotossa todetaan, että varhaiskasvatuksen nykyinen johtamismalli on ollut onnistunut ja korostetaan lähiesimiehen konkreettisen läsnäolon tärkeyttä. Kannanotossa todetaan myös, että Petäjäveden varhaiskasvatus on todettu laadukkaaksi ja tänne on saatu töihin toistaiseksi pätevää henkilöstöä, mutta vetovoimatekijän säilyminen vaatii johtamiseen panostamista.

Sivistystoimenjohtajan viran lakkauttaminen vaatii vielä valtuuston päätöksen, varhaiskasvatuksen puolella johtamisjärjestelyt tehdään kunnanhallituksen päätöksellä. Arto Kummalan mukaan päätöksiä on tarkoitus tehdä maalis–huhtikuun aikana.