Mestarit lavalla
Sellisti Hannu Kiiski, pianisti Risto Lauriala ja baritoni Esa Ruuttunen konsertoivat Petäjäveden kirkossa ensi maanantaina 6.9.2021 kello 19 otsikolla ”Kiitosta veisaan”. Luvassa on ainakin elämänkokemusta, teknistä taitoa, ilmaisun voimaa, taiteellista uskottavuutta ja sydämen viisautta.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta säveltäjä Joonas Kokkosen ja 114 vuotta runoilija Hilja Aaltosen syntymästä. Illan ohjelmassa muistetaan heitä mm. Kalastaja-aarialla Kokkosen oopperasta Viimeiset kiusaukset ja Mika Piiparisen Hilja Aaltosen runoihin säveltämillä lauluilla. Lauluosuuksissa kuullaan myös Siionin virsiä ja Jaakko Löytyn lauluja. Illan ohjelmassa on monipuolisesti sello- ja pianosooloja mm. säveltäjiltä Max Bruch, Richard Strauss, Franz Schubert ja Frederic Chopin.
Sellisti Hannu Kiiski, 65, on syntynyt Virroilla. Hän on Sibelius-Akatemian sellonsoiton lehtori ja KesäVirratSoi -musiikkijuhlan taiteellinen johtaja. Hän muistelee ensimmäistä suurta musiikkikokemustaan 7-8-vuotiaana. Heimo Haitto saapui paikkakunnalle ja piti koululla viulukonsertin. – Muistan vieläkin, kun hän soitti Bachin d-mollipartitaa. Jotain tapahtui sisimmässäni, hän kertoo. Seuraava suuri tapahtuma oli soittimen löytyminen. – Kahdeksanvuotiaana sain käsiini kansakoulun varaston nurkassa lojuneen puolisellon, josta aloin tapailla säveliä. Se oli rakkautta ensi hetkestä alkaen. Tiesin välittömästi, että tässä se on, kumppanini loppuelämäkseni.
Kiiski on kasvattanut maahamme 40 vuoden aikana kymmenen soittajasukupolvea. Pedagogin työnsä ohella hän on tehnyt pitkän uran esiintyvänä taiteilijana niin Trio Finnicossa kuin perustamassaan Total Cello Ensemblessä sekä muissa kokoonpanoissa.
– Musiikki on tuonut minulle loputtomasti iloa ja merkitystä. Sitä haluan jakaa ympäristööni. Koen, että joskus musiikki puhuu tasolla, jolle sanat eivät yllä. En tiedä, jalostaako taide, mutta jos joku musiikki on minulle tärkeätä, kokemus välittyy soittaessani kuulijalle ja hän voi ehkä aistia saman kuin minä.
Pianisti Risto Lauriala, 71, on syntynyt Oulussa. Hän aloitti musiikkiopinnot Oulussa Helge Lúckin ja myöhemmin J. Törnwallin oppilaana. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli professori T. Mikkilän johdolla suorittaen pianodiplominsa 1972. Lauriala on täydentänyt opintojaan Lontoossa Ilona Kabosin yksityisoppilaana sekä Wienin musiikkikorkeakoulussa Dieter Weberin johdolla.
Suuren yleisön tietoisuuteen Lauriala nousi vuonna 1970 voitettuaan 1. palkinnon Maj Lind-pianokilpailussa. Tuo voitto yli 50 vuotta sitten sinetöi Riston suuntautumisen pianistiselle yhä jatkuvalle uralle. – Aloitin opintoni Sibelius-Akatemiassa 1969. Erityisesti teini-ikäisenä soitin urkuja yhtä paljon kuin pianoa. Akatemiassa minulla oli sovittu jo urkutunneista urkuri Tauno Äikään kanssa. Maj Lind-kilpailun voitto kuitenkin sinetöi päätökseni keskittyä pääinstrumenttina täysipainoisesti pianoon. Lisäksi Sibelius-Akatemian pääsykokeissa vararehtori Helasvuon minulle toteama ”et voi palvella kahta Herraa” – pianoon ja urkuihin viitaten – vaikutti osin päätökseeni, muistelee Lauriala.
Vuonna 1974 hän sai 1. palkinnon Stepanov-kilpailussa Wienissä. Ensikonserttinsa Lauriala soitti 1973.
Esa Ruuttunen, 71, on syntynyt Nivalassa. Hän toimi ennen ammattilaulajan uraansa papin virassa Helsingissä Temppeliaukion kirkossa. Työn ohessa hän suoritti yksinlaulun diplomin Sibelius-Akatemiassa opettajanaan professori Matti Lehtinen.
Hän oli kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan solistina vuosina 1987-2005 sekä lauloi lähes vuosittain Savonlinnan Oopperajuhlilla yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Vuodesta 1996 lähtien hän on tehnyt laajan kansainvälisen uran oopperalaulajana.
Esa Ruuttunen on esiintynyt edelleen vierailijana useissa oopperaproduktioissa kotimaassa, mm. lokakuussa 2019 Jyrki Linjaman kirkko-oopperan Kolme kirjettä Lestadiukselle nimiroolissa Oulun tuomiokirkossa, tammikuussa 2020 Tauno Pylkkäsen oopperassa Mare ja hänen poikansa sekä lokakuussa Kari Tikan uutuusoopperassa Rakkaus on väkevä kuin kuolema, molemmat Helsingissä Aleksanterin teatterissa.
Tammikuussa 2022 hän laulaa J.V. Snellmanin roolin Jukka Linkolan oopperassa Minnan taivas Kuopion Musiikkikeskuksessa sekä seuraavana kesänä Paavon roolin Joonas Kokkosen oopperassa Viimeiset kiusaukset Joensuun herättäjäjuhlien yhteydessä sekä elokuussa Aholansaaressa. Hän konsertoi myös säännöllisesti mm. kirkko- ja muun hengellisen musiikin esittäjänä.
Lippuja konserttiin rajoitettu määrä. Hinta 15 euroa, lapset 5 euroa (alle 16 v). Varaa pian oma lippusi Leena-kanttorilta! Soita, laita tekstari tai ota yhteyttä sähköpostitse (leena.giers-koljonen@evl.fi). HUOM! Puhelinnumero 045 110 5616. Saat viestin merkiksi onnistuneesta varauksesta. Saat varatut lippusi kirkon ovelta saapuessasi konserttiin. Maksu käteisellä paikan päällä. Kirkkoon mahtuu noin 110-150 henkilöä.
– Leena Giers-Koljonen