4.6.2019 | Tilaajille, Uutinen
Tarvetta on, rahat puuttuvat – Pitää muistaa, että kirkon rakentajat 1700-luvulla eivät olleet yhtään sen rikkaampia kuin me. Onhan se noloa, jos me emme saa yhtä lisärakennusta tehtyä, kun meitä köyhemmät ihmiset rakensivat koko kirkon, Heikki Nieminen totesi...
20.2.2019 | Tilaajille, Uutinen
Vanhan kirkon uudistuvat verkkosivut ja rakenteilla oleva verkkokauppa puhuttivat Visit Jyväskylän koolle kutsumassa keskustelu- ja infotilaisuudessa Taipaleen tilalla viime viikon tiistaina. Hankepäällikkö Katriina Holm muistutti tilaisuuden alkajaisiksi Petäjäveden...
4.1.2019 | Tilaajille, Uutinen
Artikkeli on julkaistu Petäjäveden kunnan 150-vuotisjuhlalehdessä, jonka Petäjävesi-lehti julkaisi kesäkuussa 2018. Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintöluetteloon yltänyttä kohdetta. Yksi niistä on Petäjäveden ylpeys, vuosina 1763-65 rakennettu vanha...
18.12.2018 | Tilaajille, Uutinen
Joululahja Petäjävedelle Petäjäveden vanhan kirkon matkailu- ja kulttuuripalveluhanke on juuri saanut hakemaansa ja Museoviraston myöntämää hankerahaa 35.000 euroa käytettäväksi ensi vuoden aikana muun muassa Petäjäveden uuden, vastaremontoidun sekä vanhan kirkon...