Patruunatkin asuivat Pekkalassa

Helsingin Rauta Oy:n omistaman Pekkalan tilan päärakennus on rakennettu vuonna 1885. Edelleenkin ryhdikkäässä, hirsirunkoisessa talossa asuvat vuokralaisina Tuomas Tauru, 26, ja Eve Kinnunen, 19. Perheeseen kuuluvat myös kolmivuotias Kajo-koira ja kissanpentu nimeltä...

SPR torjumaan nuorten yksinäisyyttä

Nuorten yksinäisyys on lisääntynyt – SPR käynnistää nuorten ystävätoimintaa Petäjävedellä. Poikkeuksellinen ja pitkään jatkunut korona-aika rajoituksineen on monien kyselyjen mukaan lisännyt suomalaisnuorten yksinäisyyttä äärimmilleen. Myös Petäjävedellä...

Lämpölaitosremontti valmis

Petäjäveden lämpölaitoksen remontti alkaa olla valmis ja uusi kattila tuottaa lämpöä sekä lämmintä vettä petäjävetisille. – Ainahan jotain yllätyksiä tulee vastaan, kun vanhaa remontoidaan. Uuden hakevaraston rakentamisen yhteydessä jouduimme louhimaan kalliota, kun...

Eläinten kanssa hyvinvointia

– Olen ollut pienestä asti tekemisissä eläinten kanssa ja ala-asteikäisenä haaveilin perustavani isona eläinhoitolan. Kun lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, tunne siitä, että haluan työskennellä ihmisten kanssa, vahvistui, mutta eläimet ovat kuuluneet koko ajan siinä...

Nurminen tekee paikallislehtityötä suurella sydämellä

Suvi Kallioisen lähtiessä uuteen työhönsä, Petäjävesi-lehden päätoimittajana jatkaa Maarit Nurminen.       Nurminen tekee paikallislehtityötä suurella sydämellä     Petäjävesi-lehdessä puhaltavat nyt muutosten tuulet. Kohta 15 vuotta...