Heikkilänperän hölkälle startattiin kymenennen kerran, nyt osanottajia oli 32.
Tiina Lamminaho
Heikkilänperän hölkkä juostiin tämän viikon tiistaina jo kymmenennen kerran. Ensimmäinen Heikkilänperän hölkkä juostiin 19. syyskuuta 2015 ja silloin mukana oli kymmenen juoksijaa.
– Eniten juoksijoita meillä on ollut viisi – kuusi vuotta sitten, silloin osanottajia oli kuutisenkymmentä. Keski-Suomen kylähölkkäsarjassa olemme mukana nyt kolmatta kertaa, Kuivasmäki – Kumpu – Heikkilänperä -kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Tikka kertoo. Kyläyhdistyksen kanssa yhdessä Heikkilänperän hölkän järjestelyistä vastaa PetPet.
Ensimmäisen Heikkilänperän hölkän osanottajat kehuivat Petäjävesi-lehden artikkelin mukaan reittiä mukavaksi ja sopivan vaihtelevaksi.
– Reitit ovat edelleen samat, Tuula Tikka toteaa. Valittavana juoksijoilla on kymmenen, seitsemän tai viiden kilometrin reitti, lapsille on tarjolla 1,6 kilometrin reitti.
Myös tämänvuotiseen hölkkään oli tultu osittain hyvien reittien takia.
– Nyt sattui sopiva päivä, että pääsin katsomaan näitä mäkiä. Tiedän reitin profiilin, mukana on sekä ylä- että alamäkeä. Itse en ole täällä aiemmin ollut, uudet kisat ovat aina mielenkiintoisia, Hippoksen Maratonkerhoa edustava Mika Rautiainen totesi ja kertoi juoksevansa paljon, myös Suomen Aikuisurheiluliiton SM-kisoissa.
Vaajakosken Kuohun Eero Keskinen on myös aktiivinen juoksija, Heikkilänperän hölkässä hän on ollut usein ennenkin.
– Onhan täällä käytävä, kun tällainen järjestetään, muihinkin lähialueen hölkkätapahtumiin osallistuva Keskinen totesi.
Jyväskylässä asuvat Markus Mattola ja Sirja Virtanen kertoivat kiertävänsä Keski-Suomen kylähölkkäsarjaa.
– Tänä vuonna emme ole kaikissa käyneet. Osakilpailujahan on ollut jo kolme ennen Heikkilänperän hölkkää, meillä on takana yksi osakilpailu, Mattola ja Virtanen kertoivat.
Tänä vuonna Keski-Suomen kylähölkkäsarjaan kuuluu kaikkiaan yhdeksän kilpailua, seuraava on 3. heinäkuuta juostava Töllin Taipaleen juoksu.
– Heikkilänperän hölkkä on mukava tapahtuma, jossa on kiva tunnelma ja ihania maalaismaisemia, Sirja Virtanen kehui.
Tänä vuonna Heikkilänperän hölkälle starttasi kaikkiaan 32 osanottajaa, suosituin matka oli tänäkin vuonna kymmenen kilometriä. Nuorin osanottaja oli syntynyt vuonna 2019, vanhin vuonna 1948.
– Paljon oli tuttuja nimiä mukana, eli moni on osallistunut ennenkin, Tuula Tikka totesi.
Hölkän jälkeen halukkaat pääsivät saunaan, Tupamäen kylätalon pihasaunan piipusta nousi savua jo, kun juoksijat lähetettiin matkaan.
Tulokset:
Miehet 10 km: 1. Aleksi Niemelä 34:52, 2. Markus Mattola 38:16, 3.Tarmo Hyttinen 39:39
Miehet 5 km: 1. Matti Lehtonen 19:11, 2. Timo Jukola 30:38, 3. Raimo Kekälinen 34:03
miehet 7 km: 1. Mika Rautiainen 31:11, 2. Hannu Kahila 34:22, 3. Timo Kaipomäki 37:26
Naiset 10 km: 1. Reetta Halila 45:18, 2. Katja Mitrunen 46:50, 3. Sirja Virtanen 51:05
Naiset 5 km: 1. Katja Järvelä 19:00, 2. Marjut Hirvi 23:27, 3. Riikka Strömberg 30:44
Naiset 7 km: 1. Susanne Roos 34:22
Nuori 16-vuotias juoksija 7 km ajalla 35:02.