Kunnan 150-vuotisjuhla oli lämminhenkinen ja juhlava kokonaisuus, jossa pääosassa olivat oman kylän ihmiset ja mukava yhdessäolo. Juhlan aluksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapio Kokkonen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Paula Vulli sekä Piesalan tilan isäntä Tauno...
Ensi viikolla vietetään Petäjäveden kunnan juhlaviikkoa, joka alkaa lauantaina 30.6. auditorio Miilussa järjestettävän pääjuhlan myötä. Ennen pääjuhlaa kokoonnutaan vanhan kirkon hautausmaalla kello 12 laskemaan kukat ensimmäisen kuntakokouksen puheenjohtajan haudalle...
Aurinko paistoi pojan silmään Kesällä on mukavaa, kun voi hypätä pommina kolmosesta veteen. Kerran Mauri meni mahallaan veteen ja joutui haukkomaan henkeä laiturilla. Tienvarrella on paljon metsämansikoita. Pujotettiin niitä Meerin kanssa heinänkorsiin, niin...
Radionkuuntelu on muuttunut isosti digiaikakauden, internetin ja älylaitteiden myötä. Yhä harvempi omistaa perinteisen radiolaitteen. Sen sijaan lähetystä kuunnellaan kännykästä tai digitaalisesta autoradiosta. Miten on käynyt radioharrastukselle; keräilijöille,...
Petäjävetinen Furuvatni-talli on järjestänyt useana vuonna syksyisen Halloween-seikkailun. Tänä vuonna tallin väki kokeili kevättapahtumaa, jossa lapset pääsivät seikkailemaan tallin lähimetsiin keijujen ja menninkäisten – ja tietysti hevosten – kanssa....