8.7.2018 | Uutinen
Kunnan 150-vuotisjuhla oli lämminhenkinen ja juhlava kokonaisuus, jossa pääosassa olivat oman kylän ihmiset ja mukava yhdessäolo. Juhlan aluksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapio Kokkonen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Paula Vulli sekä Piesalan tilan isäntä Tauno...
7.2.2018 | Uutinen
Vapaa-aikatoimenjohtaja Tapani Nislin: ”Jokaisella on yksinään vähän heikot voimavarat” Tapani Nislin on syntyjään kotoisin Petäjävedeltä, kävi täällä koulut ja lukion, jonka jälkeen lähti Pajulahden urheiluopistoon ja loppututkinnon nuori...
20.12.2017 | Uutinen
Kunnanhallitus on antanut vastauksensa takastuslautakunnalle vuoden 2016 tarkastuskertomuksen havainnoista. Vastaukset hyväksyttiin vuoden 2017 viimeisessä kunnanvaltuuston kokouksessa 18.12. – SK Tarkastuslautakunnan esittämät kysymykset ja niidhin...
11.12.2017 | Uutinen
Talousarvioesitys jalkauttaa strategiaa käytäntöön Kunnanjohtaja Eero Vainion talousarvioesitys on esitelty päättäjille jo hyvissä ajoin ennen varsinaista päätöksentekoa. Talousarvio ja -suunnitelma käsitellään kunnanhallituksessa 11.12. ja lyödään lukkoon vuoden...