Pitkälänvuoren kaava etenee kohti ehdotusvaihetta

Tiina Lamminaho Pitkälänvuoren tuulipuiston osayleiskaavaehdotus saadaan nähtäville näillä näkymin kevättalvella. Osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineisto oli nähtävillä keväällä, samaan aikaan oli nähtävillä myös ympäristövaikutusten arviointiselostus. Kun...

Kaura kasvoi hyvälaatuiseksi

Tiina Lamminaho Juha Kortemäen pelloilla Kuivasmäellä viljat alkaa olla puitu. – Keväällä pellolle pääsi vähän normaalia myöhemmin, mutta nyt on kyllä jo vilja valmista, Kortemäki kertoo ja toteaa, että etenkin kaurasato oli laadultaan hyvä. – Ohra otti itseensä heti...

Lämpölaskuun iso korotus

Tiina Lamminaho Petäjäveden kunnalla energian hinnan nousu näkyy ennen kaikkea lämmityslaskun nousuna. Kunnan kiinteistöt, suurimpina koulukeskus ja Petäjäkoti, lämpiävät kaukolämmöllä, ainoastaan Kintauden koulussa ja päiväkodissa on pellettilämmitys. – Kaukolämmön...

Petäjävedellä puukauppa rauhallista

Tiina Lamminaho Valtakunnan uutisissa rummutettu polttopuupula ei ole vielä iskenyt Petäjävedelle. – Uutiset polttopuiden vähyydestä eivät ole vaikuttaneet merkittävästi puukauppaan Petäjävedellä. Osa vakioasiakkaista tilaa polttopuunsa aina jo keväällä, osa...

Kaupunkilaisesta mökkeilijäksi

Maarit Nurminen Martti J. Karin Twitter-tilillä on kuvia kalansaaliista, petäjävetisestä järvimaisemasta, kalareissuilta. Ne tuovat vastapainoa sotaa käsittelevälle sisällölle. Tasapaino toimii myös sometilin ulkopuolella. -Tulen tänne lepäämään. Heinäkuun olin...

Ekaluokkalaiset aloittavat koulutiensä

Niina Kelloniemi Tänä syksynä Petäjävedellä koulutaipaleensa aloittaa yhteensä 42 ekaluokkalaista, joista 30 kirkonkylän koululla ja 12 Kintauden koululla. Kirkonkylän koulun tulevien ekaluokkalaisten joukossa on myös Julius Alapiha, 6, joka odottaa innolla koulun...