Kirkkomaan kätkemää -teemaopastus Petäjäveden vanhan kirkon hautausmaalla kiinnosti niin monia, että opastuksia piti loppujen lopuksi pitää kaksi.
Tiina Lamminaho
Kirkkomaan kätkemää -teemaopastus Petäjäveden vanhan kirkon hautausmaalla Petäjävesi Elää! -viikon lauantaina sai liikkeelle niin paljon kiinnostuneita kuulijoita, että ryhmä piti jakaa ja opastuksia pitää kaksi. Vanhan kirkon opas Johanna Jylhä kertoi molemmille opastettaville ryhmille sekä vanhan kirkkomaan hautamuistomerkeistä ja sinne haudatuista ihmisistä että vanhoista hautajaistavoista hieman yleisemminkin.
– Ensimmäiset vainajat vanhan kirkon kirkkomaahan on haudattu vuonna 1729. Silloin paikalla oli vuonna 1724 rakennettu pieni kirkkotupa, Johanna Jylhä kertoi.
– Petäjävesihän kuului Jämsän emäseurakuntaan, ja vuoden 1686 kirkkolaki oli määrännyt, että vainajat on haudattava kirkkomaahan. Täältä oli kuitenkin pitkä matka Jämsään, tarve omalle kirkolle ja kirkkomaalle oli suuri. Ensimmäinen kirkkotupa rakennettiinkin ilman lupaa, Ruotsin kuningas vahvisti luvan kirkkotuvalle ja kirkkomaalle vuonna 1728.
Opastuskierros aloitettiin tapulista, jossa on tallessa muun muassa hautalautoja.
– Hautamuistomerkkeinä käytettiin puuristien ohella hautalautoja. Tänne tapuliin on tuotu suojaan joitakin myöhemmin rautaristillä korvattuja hautalautoja, Jylhä kertoi ja esitteli myös vastasyntyneen arkun, joita tapulissa oli aikoinaan varastossa kymmeniä.
– Lapsikuolleisuus oli 1700-luvulla ja vielä 1800-luvullakin suurta, viidesosa lapsista menehtyi ennen yksivuotispäiväänsä. Siksi lasten arkkuja tarvittiin paljon, Jylhä totesi.
Isoja kivipaaseja ja puuristejä
Vanhan kirkon kirkkomaahan on haudattu noin 9100 vainajaa.
– Vanhan kirkon lattian alle ei todennäköisesti ole haudattu ketään pysyvästi, mutta siellä on kyllä varmasti säilytetty ruumiita talvella, kun hautoja on ollut vaikea kaivaa, Jylhä kertoo.
Uusi hautausmaa Olkkolaan valmistui 1921 ja 1930-luvulla linjattiin, ettei vanhan kirkon hautausmaalle saa haudata enää kuin sukuhautoihin. Uurnahautauksia sukuhautoihin on tehty vielä 2000-luvulla.
Kirkkomaan vanhin alkuperäinen, alkuperäisellä paikallaan oleva hautamuistomerkki on Erik Saravan muistoksi vuonna 1837 pystytetty kivi.
– Täällä on hautamuistomerkkejä, joissa on aikaisempia vuosilukuja, mutta ne eivät ole alkuperäisiä, Jylhä kertoi. Yhteensä hautamuistomerkkejä on jäljellä 132.
– Varallisuuserot näkyvät hautausmaalla, vaikka sanotaankin, että kaikki ovat kuoleman edessä samanarvoisia. Isojen talojen sukuhaudoilla on isoja kivipaaseja, monet torpparit, mäkitupalaiset ja tilattomat on haudattu rivihautoihin ilman hautamuistomerkkiä, Jylhä kertoi.
Aluksi käytössä oli kirkon eteläpuoli, kuten monessa muussakin pitäjässä, sillä paholaisen uskottiin asuvan kirkon pohjoispuolella. Yleinen oli myös uskomus, että tuomiopäivänä kirkko kaatuu pohjoisen puolelle.
– Täällä kuitenkin loppui tila aika nopeasti kirkon eteläpuolelta ja pohjoispuolikin jouduttiin ottamaan käyttöön. Sekä etelä- että pohjoispuolta on vuosien varrella laajennettu, Jylhä sanoi.
– Vanhin alkuperäinen hautamuistomerkki täällä on vuonna 1837 kuolleen Erik Saravan muistokivi, Johanna Jylhä kertoi.
Kirkkoherra pelasti vanhan kirkon
Kierroksella pysähdyttiin rannan tuntumassa kahden kirkkoherran hautamuistomerkille. Kirkkoherra Nathanael Borgin hautamuistomerkin muotokuvareliefin on tehnyt kuvanveistäjä Into Saxelin. Toinen rannan tuntumassa lepäävistä kirkkoherroista, Johannes Lybeck, oli tärkeä henkilö vanhan kirkon säilymisen kannalta.
– 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vanha kirkko oli purku-uhan alla. Seurakunnalla oli uusi kirkko, jota käytettiin, eikä oikein varaa pitää kahta kirkkoa. Kirkkoherra Lybeck vastusti purkua, Johanna Jylhä totesi ja kertoi, että kirkkoherran hautamuistomerkin vieressä oleva pieni rautaristi on pienenä kuolleen Lybeckin lapsen hautamuistomerkki.
– Lapsivainajille pystytettiin monesti juuri pieniä rautaristejä, Jylhä totesi.
Kirkkomaan nykyinen aita on peräisin vuodelta 1997.
– Alun perin tässä oli hirsinen aita, ja jossain vaiheessa myös kuusiaita. Aita oli tärkeä, jotta kirkkomaa erottui maallisesta maasta; sen uskottiin auttavan myös sieluja pysymään rauhassa, etteivät ne lähtisi kulkemaan, Jylhä kertoi ja sanoi kirkkomaalta kerrotun tarinoita myös kummituksista eli niin sanotuista ”kotona kulkijoista”.
Sisällissotaa ja espanjantautia
Kirkon pohjoispuolella pysähdyttiin vuoden 1918 sisällissodassa kuolleiden valkoisten muistomerkille.
– Petäjävetisiä valkoisten puolella taistelleita kuoli viisi, heistä neljä on haudattu tänne, Jylhä sanoi ja kertoi, että punaisten puolen muistomerkkiä vanhan kirkon hautausmaalla ei ole.
– Vuonna 1918 raivosi myös espanjantauti. Osa espanjantautiin kuolleista haudattiin joukkohautaan, osa sukuhautoihin hautamuistomerkkien kera. Esimerkiksi Ristolan mylläriperheen lapsista viisi kuoli kahden viikon sisällä joulukuussa 1918, Jylhä kertoi.
Viimeisenä kuultiin tarinaa kirkon vieressä olevasta, Juliaana ja Kaarlo Karikon haudasta, jonka kivessä heidän nimiensä lisäksi lukee ”lapset”.
– Lapset ovat heidän tyttärensä Emilian ja tämän intialaisen miehen kaksi lasta, jotka kuolivat pienenä. Emilia Karikko opiskeli erikoisluvalla lääketiedettä yliopistossa ja jatkoi opintojaan Pariisissa. Siellä hän tutustui intialaiseen lääkäriin, pari vihittiin Lontoossa vuonna 1897. Kun he muuttivat Suomeen, joutuivat he kohtaamaan paljon ennakkoluuloja, heidät muun muassa haastettiin käräjille laittomasta yhdessäolosta. Avioliitto ei kestänyt kauaa, Juliaana ja Kaarlo Karikko adoptoivat pariskunnan kaksi lasta. Emilia Karikko teki työuransa opettajana, hänet on haudattu Kuhmon hautausmaalle, Johanna Jylhä kertoi.
Hautausmaahan oli tutustumassa niin petäjävetisiä kuin kauempaakin tulleita. Seija Suuronen tuli kierrokselle Jyväskylästä.
– Äitini suku on kotoisin Petäjävedeltä, isoisäni vanhemmat on haudattu tänne vanhan kirkon hautausmaahan. Olen kyllä käynyt täällä aiemminkin sekä hautausmaalla että vanhassa kirkossa, mutta nyt halusin tulla kuuntelemaan opastusta, Seija Suuronen kertoi ja kehui kierrosta.
– Opastus oli mielenkiintoinen ja aivan upea.
Vuonna 1918 moni petäjävetinenkin menehtyi espanjantautiin.
