Tiina Lamminaho
Valtakunnan uutisissa rummutettu polttopuupula ei ole vielä iskenyt Petäjävedelle.
– Uutiset polttopuiden vähyydestä eivät ole vaikuttaneet merkittävästi puukauppaan Petäjävedellä. Osa vakioasiakkaista tilaa polttopuunsa aina jo keväällä, osa aktivoituu vasta sitten, kun liiteri on tyhjänä, polttopuita Petäjävedellä myyvä Marko Kuukkanen kertoo.
– Ainakaan vielä ei ole tullut mitään ryntäystä. Minulla on varastoa jäljellä niin paljon, että Petäjäveden markkinat pystyn varmasti tänä syksynä palvelemaan.
Jonkin verran uusia asiakkaita Kuukkasellekin on tullut.
– Ihmiset ovat lukeneet, että polttopuusta on niukkuutta. Sellainen erikoinen piirre on nyt havaittavissa, että soittajat eivät kysy ensimmäisenä hintaa, vaan he aloittavat puhelun kysymällä, vieläkö puita on myytäväksi. Ja se on kyllä mukavaa, Kuukkanen toteaa.
– Minäkin olen joutunut nostamaan polttopuun hintaa, kun polttoaineen ja sähkön hinta on noussut. Lähes kaikki polttopuut vien asiakkaille kotiin, ja sähköä kuluu klapikuivurissa.
Kuukkanen myy polttopuut osittain Petäjäveden alueelle, osittain Jyväskylään.
– Jyväskylään menevä osuus on ehkä vähän lisääntynyt, Kuukkanen arvioi.
– Ja ehkä hieman enemmän puuta ostetaan nyt kuin aiemmin, kymmenen kuution lavallakin on nyt saanut viedä tilauksia. Mitenkään merkittävästi määrät eivät ole kuitenkaan lisääntyneet. Mutta kyllä sen huomaa, että ihmiset ovat päättäneet vastata sähkön kallistumiseen lämmittämällä enemmän uusiutuvalla energialla. Kyllähän se totta kai vaikuttaa, jos nyt joutuu vaihtamaan sähkösopimuksensa ja hinta nousee kolmin- tai nelinkertaiseksi.
Takka tuo tunnelmaakin
Kintaudella asuvan Elina Korkiavuoren perhe lämmittää myös varaavalla takalla.
– Meillä on sähkölämmitys, varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Takassa olemme pitäneet aina tulia jo pikkupakkasillakin päivittäin, eikä pelkästään sähkön säästön takia. Takan lämpö on erilaista, se tuo tunnelmaa ja valoakin, kun talvella on pimeää, Elina Korkiavuori kertoo.
– Toki nyt on varauduttava sähkön hinnan nousuunkin. Se on yksi syy lisää lämmittää takalla, kun siihen on mahdollisuus.
Korkiavuoren perhe rakensi talonsa Kintaudelle 16 vuotta sitten.
– Halusimme ehdottomasti varaavan takan ja leivinuunin. Ensimmäisinä vuosina, kun asuimme tässä, meillä oli pitkiä sähkökatkojakin, joten onneksi oli takka. Jos ei olisi tulisijoja, sähkökatkon aikana tulisi talvella äkkiä kylmä, Elina Korkiavuori toteaa.
– Käytän myös takan yhteydessä olevaa leivinuunia usein, laatikkoruoat, padat ja puurot valmistuvat siellä hyvin.
Kilowattitunteja, mitä takanlämmityksellä säästyy, Elina Korkiavuori ei ole laskenut.
– Mutta kyllä sähkönsäästö on huomattava. Kun takassa polttaa päivittäin ison pesällisen puuta, eivät esimerkiksi huonekohtaiset lattialämmitykset mene päälle, Korkiavuori kertoo.
Takan lisäksi Korkiavuoren taloudessa kuluu puita paljun lämmittämiseen.
– Se meillä on ollut vuoden verran. Huomasimme, että paljun lämmitykseen kuluu talvella enemmän puita kuin syksyn mittaan, ja siksi tilasimme nyt enemmän polttopuita kuin aikaisemmin, Elina Korkiavuori kertoo.