Miesten edustusjoukkueen vime kauden kapteeni Jouni Heiskasen ja nuori nouseva tähti Elmeri Seppänen.

 

 

PetPetin edustusjoukkue aloittaa pelikauden – nuoret pelaajat nousevat esiin?

 

PetPetin edustusjoukkueen valmistautuminen tulevaan pelikauteen Keski-Suomen 6. divarissa on sujunut hyvin, ja joukkue on päässyt koronarajoituksista huolimatta harjoittelemaan määrällisesti sekä laadullisesti hyvin.

Viime kaudella joukkue ilahdutti raikkaalla hyökkäyspelillään, eikä vähiten vuoden pelaajaksi valitun Samuel Lehtimäen tehojen avulla. Loppukaudesta oltiin jopa lähellä nousua 5. divisioonaan, mutta tämä jäi lopulta muutaman pisteen päähän. Täksi kaudeksi Samuel siirtyi pelaamaan paria sarjatasoa korkeammalle ja tämä luonnollisesti asetti uusia haasteita joukkueen rakentamisessa.

Valmennuskaksikko OP Mäkelä ja Sami Jylhä ovat kuitenkin luottavaisia kauden alla. Joukkue vaikuttaa nyt yhtenäiseltä, ja etenkin nuorten pelaajien esille tuloon on nyt loistavat mahdollisuudet. Joukkueessa on useampia nuoria pelaajia, jotka ovat taas vuoden edellistä kautta vanhempia ja kokeneempia. Kun joukkueen kokoonpano on muutaman pelaajan siirtymisen vuoksi hieman kapeampi kuin viime vuonna, antaa tämä hyvän mahdollisuuden nuorille nyt todella nousta esiin ja ottaa isoa roolia joukkueen eteenpäin menemisessä. Tähän Mäkelä ja Jylhä uskovatkin ja toteavat samaan hengenvetoon, että myös joukkueen kokeneempi kaarti vaikuttaa olevan erittäin hyvässä pelikunnossa kesän kynnyksellä. Myös maalitolppien välissä nähdään uusi mies, ja rohkeasti aikuisten jalkapallokoulusta edustukseen toimintaan mukaan tullut Markus Yläpoikelus on esiintynyt harjoituksissa vahvasti.

Joukkueen kausi alkaa kotiturnauksella sunnuntaina 23.5, jolloin pelataan tuttu 8 joukkueen turnaus, ja päästään rauhassa kokeilemaan erilaisia pelitapaan ja joukkueen miehitykseen liittyviä kokeiluja.

Seuraavana perjantaina 28.5. pelataan vielä revanssi syksyn pelistä FCV Redsiä vastaan, jonka jälkeen joukkue alkaa valmistautumaan kauden aloituspeliin. Tämä on koronarajoitusten vuoksi siirretty pelattavaksi vasta pe 11.6. ja vastaan asettuu tällöin Jämsänkosken Ilveksen kakkosjoukkue.

Keski-Suomen 6.divarissa pelataan ensin yksinkertainen alkusarja kahdessa lohkossa, joista molemmista neljä parasta nousee ylempään jatkolohkoon taistelemaan sarjanoususta. Vaikka PetPet lähtee luonnollisesti tavoittelemaan voittoa jokaisesta pelistä, on sarjanousu sarjajärjestelmän vuoksi haastavaa. Vain yksi joukkue 15:sta nousee ja OP Mäkelä tietää ainakin Äänekoskella haikailtavan nousua taas ylemmäksi.

Valmennuskaksikko toivoo Petäjäveden Petäjäisten kannattajien tulevan taas rohkeasti peleihin kannustamaan ja nauttimaan aidosta, paikallisesta tunnelmasta. He lupaavat myös, että joukkueet peliotteet eivät ainakaan jätä ketään kylmäksi, vaan kentällä nähdään aina rohkea, iloinen ja taisteleva kotijoukkue.

Kotiotteluiden aikataulun sekä turnauksen otteluohjelman löydät kätevästi seuran nettisivulta www.petpet.fi.

 

Kentän laidalla jäätiin harjoitusten jälkeen juttelemaan hetkeksi yhden joukkueen kokeneemman pelaajan, viime kauden kapteenin, Jouni Heiskasen sekä nuoren nousevan tähden Elmeri Seppäsen kanssa.

Mikä on pelaajien tuntuma tämän kauden joukkueesta kauden alla?

E: Joukkue on monipuolinen. Siitä löytyy sopivasti eri ikäisiä pelaajia ja erilaisia pelaajatyyppejä, joilla on myös erilaisia vahvuuksia.
J: Viime kaudesta jäi muutamia runkopelaajia pois, mutta uusia hyviä vahvistuksia on tullut myös mukaan, ja tuntuma joukkueesta on tällä hetkellä erittäin hyvä.

Mitä odotatte tältä kaudelta joukkueen pelaamisen suhteen?

J: Ollaan saatu hyvä startti harjoittelulle ja olosuhteet ovat olleet kunnossa. Vaikea sanoa mitä muut joukkueet ovat keväällä tehneet, mutta tuskin he meitä paremmin ovat treenanneet.
E: Joo, hyvä lähteä parantamaan viime kauteen verrattuna ja siihen on nyt hyvät lähtökohdat

Mitkä taas ovat odotukset oman pelaamisesi suhteen?

J. Parhaimpaansa sitä aina pyrkii. Ikää tulee, eikä tässä nyt enää nopeammaksi tule, mutta kummasti sitä aina syttyy kauden alla.
E. Parannettavaa löytyy vielä, ja etenkin puolustusälykkyyden sekä kentällä sijoittumiseen toivon itseltäni parannusta.

Mitä terveisiä haluatte lähettää kannattajille?

J: Tulkaa ehdottomasti pelejä katsomaan. Tarjolla komeita miehiä, ja hienoja kikkoja. Ja varmaan kiinnostavaa on myös nähdä, mitä valmentajavelhot ovat kulloinkin keksineet vastustajien pään menoksi.
E: Kioskikin löytyy ja hyvät katsomot. Eli ei muuta kuin katsomaan.

 

– Sami Jylhä