Pitkälänvuoren tuulipuistohanke etenee – Yleisötilaisuus pidetään etänä tänään 25.3. klo 17.30
Pitkälänvuoren Tuulivoimapuiston osayleiskaavaan liittyvä osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä ympäristövaikutusten arviointiohjelma on asetettu nähtäville ja niihin liittyvä yleisötilaisuus pidetään tänään torstaina 25.3. etäyhteydellä, linkki löytyy täältä. Kaavaluonnos on tarkoitus saada nähtäville ensi syksynä ja kaavaehdotus ensi vuoden alussa.
– YVA-menettelyä ei vaadittu viisi vuotta sitten, kun hanke oli ensimmäisen kerran vireillä, mutta nyt hankkeen kokoa on kasvatettu sen verran, että ympäristövaikutusten arviointi on tehtävä. Luontoselvityksiä ja muita vastaavia selvityksiä tehtiin jo silloin viisi vuotta sitten, mutta nyt nekin tehdään uudelleen, Timo Koljonen Pitkälänvuoren Tuulipuisto Oy:stä kertoo.
– Ympäristövaikutusten arviointi on meneillään ja se on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn mennessä. Samassa yhteydessä tehdään tutkimus hankkeen vaikutuksista Unescon maailmanperintökohteeseen eli Petäjäveden vanhaan kirkkoon ja sen ympäristöön. Tuulitutka meillä on ollut jo yhdeksän kuukautta mittaamassa, onko alueella riittävästi tuulta. Lumi aiheutti siinä pieniä ongelmia, mutta kyllä tällä hetkellä vaikuttaisi, että tuulta on riittävästi hankkeen kannattavaan toteutukseen. Lopullinen arvio tehdään, kun tuulitutka on ollut paikoillaan vuoden.
Enemmän myllyjä, uutta tekniikkaa
Pitkälänvuoren alueelle suunnitellaan tällä hetkellä yhtätoista tuulimyllyä, joiden napakorkeus on 170 metriä ja roottorin halkaisija 180 metriä. Alue sijoittuu viitisen kilometriä Petäjäveden keskustasta Keuruulle päin, valtatie 23:n molemmin puolin. Petäjäveden vanhalta kirkolta alueelle on nelisen kilometriä.
– Alue on hieman laajentunut viiden vuoden takaisista suunnitelmista. Tuulimyllyjen määrä vaikuttaa hankkeen kannattavuuteen, useammalla myllyllä päästään tehokkaampaan rakentamisen, Koljonen sanoo.
– Viidessä vuodessa tuulimyllyistä on tullut hiljaisempia, tekniikka on kehittynyt paljon.
Luontoselvitysten lisäksi alueella tehdään meluselvityksiä. Koljosen mukaan kohtalaisen lähellä tuulipuistoa on alle kymmenen taloa.
– Uskoisin, että valtatieltä kuuluu niihin enemmän melua kuin tuulimyllyistä, melurajat tuulimyllyjen osalta alittuvat kaikissa taloissa, Koljonen sanoo.
– Luontoselvityksissäkään ei ole tullut esille mitään dramaattista, joka estäisi hankkeen toteutumisen. Esimerkiksi lintujen kevät- ja syysmuuttoreittejä selviteltiin jo viisi vuotta sitten, eivätkä muuttoreitit selvitysten mukaan kulje hankealueella.
Vedyntuotanto haaveena
Pitkälänvuoren Tuulipuisto Oy:n omistavat saksalainen UKA Group, joka on yksi Saksan suurimpia maalle rakennettavien tuulipuistojen rakentajia, sekä suomalaiset yksityishenkilöt. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, tuulimyllyjä päästään rakentamaan jo ensi vuotta ja käytössä ne voisivat olla talvella 2022-2023.
Työllistäviä vaikutuksia tuulivoimapuistolla ei kovin merkittävästi ole, mutta kiinteistöverotuloja se tuo kunnalle.
– Minulla on haaveena saada alueelle vedyntuotantoa, sillä saataisiin tuulivoimalla tuotettua energiaa varastoitua. Olin yhteen mahdolliseen yhteistyökumppaniin yhteydessä jo viisi vuotta sitten, mutta silloin vedyntuotanto ei ollut vielä kovin paljon esillä. Nythän vedyntuotanto on mukana muun muassa Suomen koronaelvytyspaketissa. Täällä siihen olisi hyvät mahdollisuudet, paikka on loistava muun muassa vieressä olevan Rautakylän ansiosta, Koljonen sanoo.
Pitkälänvuoren tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointiohjelma on nähtävillä Keski-Suomen ELY-keskuksen verkkosivuilla, osallistumis- ja arviointisuunnitelma taas Petäjäveden kunnan sivuilla. Ohjeet yleisötilaisuuteen osallistumiseen löytyvät täältä.