Kintauden nuorisoseurantalolla on peli-iltoina kylän suurin karkkikauppa. Kimmo Liimataisen kaverina myyjänä oli Sirpa Pasanen.

 

 

Kintauden peli-illat tuplaantuvat

 

– Saimme juuri hyviä uutisia; saamme kunnalta ohjaajan ja voimme aloittaa oman peli-illan yläasteikäisille, Kintauden nuorisoseuran puheenjohtaja Kimmo Liimatainen iloitsi viime viikolla. Nyt Kintaudella on pidetty peli-iltaa kerran viikossa ala-asteikäisille.

– Nuorilta itseltään oli tullut toive kunnalle isompien peli-illasta. Ala-asteikäisille olemme pitäneet peli-iltaa nyt nuorisoseuran omin voimin, Liimatainen kertoo.

– Joskus aiemmin meillä on ollut peli-iltoja myös yläasteikäisille ja joskus meillä oli kokkikerhokin, mutta kaikkeen ei riitä resursseja.

Kintauden nuorisoseuran ala-asteikäisten peli-illat ovat olleet suosittuja, Liimataisen mukaan paikalla on ollut kymmeniä lapsia. – Yläasteikäisten peli-illat aloitamme ainakin nyt alkuun samana iltana kuin ala-asteikäisten peli-ilta on, eli keskiviikkoisin täällä on sitten ensin peli-ilta ala-asteikäisille ja sen jälkeen isommille. Myöhemmin mietitään, laitetaanko peli-illat eri illoiksi.

Peli-illoissa pelaillaan sählyä, pöytäjalkapalloa, pöytäjääkiekkoa ja muita pienpelejä. Biljardipöytäkin Kintaudelle on tulossa, remontin tieltä pois Pappilasta. – Pöytäpeleistä etenkin korona on ollut nyt korona-aikaan suosittua. Se on monille nykynuorille uusi tuttavuus.

– Täällä on myös mahdollisuus askarrella ja joskus lapset tekevät pieniä esityksiä tai pitävät jotain pieniä kisoja, Tuula Nieminen Kintauden nuorisoseurasta kertoo. – Ja onhan meillä täällä peli-iltoina kylän suurin karkkikauppa, Liimatainen sanoo.

Peli-iltojen lisäksi Kintauden nuorisoseuralla ei tällä hetkellä ole juuri muuta säännöllistä toimintaa. – Huutokauppa jäi tauolle keväällä koronan takia, nyt huutokauppaa on pidetty silloin tällöin. Pullanmyyntipäiviä meillä on myös ollut muutama ja kun Kauneimmat joululaulut -tapahtuma peruttiin, ajattelimme pitää joulutorttupäivän sen sijaan, Liimatainen kertoo.

– Myös talon vuokraukset ovat nyt jääneet vähiin. Yleensä täällä pidetään esimerkiksi syntymäpäiviä ja häitä, nyt juhlat on peruttu. Mutta Pihkapartio muutti kokoontumisensa kirkonkylältä tänne, kun partiolaisista suurin osa on Kintaudelta. – TL