Ritva Oksanen on avoimena viime viikolla ensi-iltansa saaneessa dokumenttielokuvassa Lauluja rakkaudesta. Lokakuussa jatkuu Älä jätä sinua yksin -esitykset ja pari elokuvarooliakin on työn alla.

 

 

Oksanen rakkautta käsittelevässä dokumentissa

 

Teatterineuvos, näyttelijä-laulaja Ritva Oksaselle korona toi siitä harvinaisen kesän, ettei hänen ole tarvinnut opetelle nyt ulkoa mitään uutta tekstiä. Oksanen onkin nauttinut taas Petäjäveden kesämökillään luonnosta ja uimisesta, mustikoitakin on tullut poimittua. Oksanen myös lukee paljon ja katsoo elokuvia ja dokumentteja.

Viime perjantaina sai ensi-iltansa koskettava ja herkkä dokumenttielokuva Lauluja rakkaudesta, joka käsittelee kypsän iän rakkautta ja miten ikääntyminen vaikuttaa läheisyyden kaipuuseen. Haastateltavat ovat peittelemättä ja paljaana. Ritva Oksanen on mukana elokuvassa yhtenä haastateltavana, hän puhuu rakkaudesta myös Aino Suholan runojen kautta ja laulaa ystävänsä Pedro Hietasen säestämänä.

Aino Suhola kirjoittaa ja Ritva Oksanen lausuu: ”Näin lopulla, olen saman rakkauden varassa kuin alussa. Yhtä avuttomana, yhtä alastomana. Yhtä tyhjin käsin.”

Dokumentissa sanoitetaan tunteita lauluin. – Laululla on mahtava voima, se saa muistisairaankin mielen toimimaan. Laulut muistetaan viimeisinä, Oksanen sanoo.

Oksasta kuvattiin dokumenttiin kaksi vuotta sitten myös Petäjäveden mökillään. – Uin, lausuin Ainon tekstejä ja lauloin kaikki laulut ja Pedro säesti, hän kuvailee kuvauspäiviä.

Oksanen kiittää ohjaaja-käsikirjoittaja Anu Kuivalaista, joka sai hänet heittäytymään mukaan. – Kuin vahingossa solahdin mukaan. Anu on ollut Pirjo Honkasalon opissa, ja hän sanoi, ettei Anu ole tehnyt yhtään huonoa dokumenttielokuvaa, Oksanen sanoo.

Lauluja rakkaudesta kysyy, mitä rakkaudelle tapahtuu, kun ihminen vanhenee. – Ei mikään muutu, syvenee ja lähenee vain, kun on monia vuosia takana, Oksanen toteaa.

Kun kysyy, kaipaako hän nykyisin kumppania vierelleen, hän toteaa, että hänellä on lapset, lapsenlapset, ystävät ja muut ihmiset ympärillään – ei hän ole yksinäinen, eikä kaipaa miestä elämäänsä. Elämä on täysipainoista ja onnellista. – Ja miksi sitä muuten aina minulta kysytään, hän nauraa.

Elokuvaa on kehuttu ja kiitetty juuri siitä, että se esittää vanhojen ihmisten elämää kokonaisvaltaisesti, sellaisena kuin se on. Elokuvaa esitetään myös Jyväskylässä Finnkinossa.

 

Petäjäveden oma “lähettiläs”

 

81-vuotias Oksanen on hyvässä kunnossa ja kiitollinen siitä.

– Olen elävä ihminen, ja teen sen eteen työtä, vai-ken mikään himoliikkuja olekaan, Oksanen sanoo. Hän ui mökillä viisi kertaa päivässä, 100 metriä kerralla.

Hän on huolehtinut siskonsa kanssa omistamastaan kesämökistä yksin jo muutaman vuoden ajan, ja ajaa sinne Helsingin kodista edelleen itse.

Esiintymislavoille Oksanen haluaa yhä, ja Älä jätä sinua yksin -esitykset jatkuvat näillä näkymin taas lokakuussa. Esitys piti nähdä myös Petäjäveden vanhan kirkon kesässä, mutta korona siirsi sen ensi kesälle. – 14.3. kaikki peruttiin. Noudatin kaikkia ohjeita ja karanteeneja ja tulin heti keväällä tänne mökille. Kun kävin autiossa Helsingissä, se oli kuin jossain dystopiassa.

Oksanen näyttelee myös Joutomaa -elokuvassa, jonka kuvaukset siirtyivät ensi talvelle. Suunnitteilla on ollut myös Kikka-elokuva, johon Oksasta on pyydetty näyttelemään Kikan mummoa.

Oksanen ääni on pysynyt hyvänä ja se soi tummana kuin ennenkin. – Laulan edelleen samasta äänilajista. Ja väpättää ääni tai ei, niin niin kauan esiinnyt kuin jaksan, hän nauraa.

Oksasta on haastateltu uuden dokumenttielokuvan tiimoilta iltapäivälehtiin ja lukuisiin aikakauslehtiin. Hän on tuonut haastatteluissa upeasti ja myönteisessä valossa esiin Petäjävettä ja sitä, kuinka hän ammentaa voimaa täältä ja mökkielämästä.

Petäjävesi ja isän aikoinaan ostama mökki metsineen Ala-Merosen rannalla on tärkeä paikka Oksaselle. Hänestä on surullista, kuinka kylän keskusta on tyhjentynyt ja että käsityöoppilaitoskin päästettiin täältä pois.

Myös Petäjäveden seurakunta on Oksaselle tärkeä ja hän käy aina pyydettäessä lukemassa jumalanpalveluksissa tekstejä. – Suunniteltu seurakuntien liitos kuulostaa pahalta. Onko täällä kysytty keneltäkään, mitä tästä ollaan mieltä? Luotan siihen mitä isänikin aina sanoi, että Petäjävesi laajenee Jyväskylään päin, Oksanen tuumaa.

Kotona Helsingissä Oksanen kuuluu Temppelinaukion eli Töölön seurakuntaan, siellä tulee käytyä talvella, mutta harvemmin. – Täällä Petäjävedellä on ihanaa, kun näkee ihmisiä ja tuttuja. Joku sanoo, että kesä tulee, kun Ritva tulee Petäjävedelle. – SK