Kuusivuotias lyhytkarvainen saksanseisoja Remu ja viisivuotias karkeakarvainen kettuterrieri Manta ovat tällä hetkellä Ari Mikkolan vanhimmat koirat. Kennel Tiistin on Ari Mikkolan ja Keijo Ekmanin yhteinen.
Kiinnostus koiriin perintönä
Keijo Ekmanin ja hänen poikansa Ari Mikkolan elämään koirat, nimenomaan metsästyskoirat, ovat kuuluneet aina.
– Minun isälläni oli koiria ja isäni isällä ja sedillä oli koiria. Kun meidän suvun miehet tapasivat, he puhuivat ensin tunnin koirista ja kysyivät vasta sitten, mitä vaimolle ja lapsille kuuluu, Ekman naurahtaa. – Kun muutin pois lapsuudenkodistani, ensimmäinen ostokseni oli koira. Ja kun Ari syntyi, koiria oli jo kolme. Myös Arin äidin isällä oli koiria, Keijo Ekman kertoo.
– Kasvattajanimen hankin vuonna 1989, kun Kennelliitto muutti sääntöjään siten, että ilman kasvattajanimeä sai tehdä vain kolme pentuetta. Siitä lähtien olen kasvattanut koiria Tiistin-kennelnimellä. Ari kävi myös vaadittavat kurssit ja nyt kennel on ollut vuoden verran meidän molempien nimissä.
Isossa mittakaavassa Tiistin kennelissä ei pentuja tuoteta. – Olemme teettäneet pentueita ainoastaan tarpeeseen eli kun itse tarvitsemme tai metsästyskaverimme tarvitsevat koiria, Mikkola kertoo.
– Mitään rahahommaa tämä ei meille ole.
Eri rotu erilaiseen metsästykseen
Ekmanin ja Mikkolan kennelissä on ainoastaan metsästyskoiria. Perinteisiä suomalaisia rotuja edustavat suomenpystykorva, suomenajokoira ja karjalankarhukoira, ulkomaisia rotuja ovat karkeakarvainen kettuterrieri, karkeakarvainen mäyräkoira ja lyhytkarvainen saksanseisoja.
– Me emme osaa metsästää ilman koiraa. Meille paras juttu on se, kun koira toimii rodunomaisesti, sille riistalle, mihin se on jalostettu, Ekman ja Mikkola sanovat. – Ei tulisi varmaan metsälle lähdettyäkään, jos ei olisi koiria, Mikkola toteaa.
– Kilpailuissakaan emme käy niinkään palkintojen takia, vaan siksi, että saamme selville, onko koiralla taipumusta siihen tarkoitukseen, mihin se on jalostettu.
Ekman ja Mikkola kertovat pitävänsä monenlaisesta metsästyksestä, siksi koiriakin on monen rotuisia. – Mäyräkoiria ja terrieriä käytetään pienpetojen pyyntiin, mäyräkoiria myös pienten hirvieläinten jäljittämiseen, hirvien jäljittämiseen taas käytetään karjalankarhukoiraa tai suomenpystykorvaa. Saksanseisoja on enemmänkin lintukoira, Ekman kertoo.
– Varsinaisesti suosikkirotua minulla ei ole, mutta jos vain yhden koiran saisi ottaa, se olisi suomenpystykorva. Se on monipuolinen, vaatimaton ja vähällä toimeen tuleva koira, joka tekee älyttömän ison työn metsästäjän eteen, Ekman sanoo.
Uutta verta vanhaan rotuun
Ekmanin mukaan ajokoirien rekisteröinnit ovat vähentyneet, mutta hirvenmetsästys taas on muuttunut kokonaan koirametsästykseksi.
– Ennen lähes jokaisella metsästäjällä oli ajokoira, nyt jäniskoiria ei ole kovin monta edes yhdessä pitäjässä, Ekman sanoo.
Kenneltoiminnallaan Ekman ja Mikkola haluavat pitää yllä metsästyskoirarotuja. – Karkeakarvainen kettuterrieri on vanha rotu, joka on ollut Suomessa suosittu, mutta nyt se on hiipunut, kun muut rodut ovat nousseet suositummaksi. Etenkin metsästyslinjaisia kettuterriereitä täällä on vähän. Me toimme yhdessä Kierroksen kennelin kanssa yhden uroksen Kazakstanista, rotuun on pakko saada uutta verta Suomen ulkopuolelta, Ekman kertoo.
Sitä metsästäjien keskuudessa kulkevaa sanontaa, että ihminen voi saada vain yhden hyvän koiran elämässään, Ekman ei allekirjoita.
– Kyllä hyviä koiria voi saada enemmänkin, mutta niistä huonoista on älyttävä luopua, muuten loppuu ikä.
Koirat ovat yksilöitä, joiden toiminnassa on eroja. – Parasta tässä on, kun näkee, että jalostustyössä on onnistunut. Koirien oppimisen ja kehityksen seuraaminen on palkitsevaa, koirat ovat meille perheenjäseniä, Ekman ja Mikkola sanovat.
– Ja synkeintä on se, kun koira tulee vanhaksi ja siitä on luovuttava. Toivoisi, että koirat olisivat pitkäikäisempiä. – TL
