Jari-Pekka Kukkonen haki esikoululaisen maksusitoumuksen maanantaina Tiia Savelalta ja Tiina Pekkolalta. Jos ei alkuviikosta ehtinyt hakea koululta lapsensa maksusitoumusta, ne lähetetään perheille postitse.

 

 

Kouluruoka kuuluu kaikille lapsille

 

Petäjäveden kunnanhallitus päätti kokouksessaan 9.4. kouluruokailun järjestämisestä poikkeusolojen aikana. Järjestämistavan ideoi Raija Harju-Kivinen (kd) ja asiaa kokouksessa esitti Nina Hirsiaho (vihr.), Jari Koskenrannan (kesk.) kannattamana. Päätöksen mukaan kaikilla esi- ja perusopetukseen sekä lukiokoulutukseen osallistuvilla lapsilla ja nuorilla on oikeus vaihtoehtoisesti joko annosjaeltuun ruokaan tai maksusitoumukseen.

Maksusitoumus on 40 euroa oppilasta kohden kuukaudessa huhtikuun alusta alkaen. Maksusitoumuksella voi ostaa ruokatarpeita Petäjäveden ruokakaupoista, Maatilamatkailu Kumpuselta, Kohonen Farmilta sekä Hakamaan lammastilalta.

Annosjakelu toteutetaan jo hyväksi havaitulla mallilla: ruoka-annokset viikon ajalle jaetaan kolmena päivänä viikossa ja annos sisältää lämmitettävän ruoan ja salaatin, keittopäivinä myös leivän lisukkeineen.

 

40 lomautetaan

Koronakriisin vuoksi Petäjäveden kunta lomauttaa määräaikaisesti 40 työntekijää 18.5. alkaen. Lomautukset kohdistuvat työntekijöihin, joiden työ on tilapäisesti vähentynyt eli kirjaston ja kulttuurin, varhaiskasvatuksen, opetuksen tukipalvelujen, siivouksen ja ruokapalvelujen henkilöstöön. Lomautusten kestot ovat pääasiassa kahden viikon mittaisia.

Lomautukset ovat yt-neuvottelujen ensivaiheen toimenpide. Neuvotteluja jatketaan lisätoimenpiteiden osalta tiistaina 22.4. Kunnalla on yhteensä lähes 300 työntekijää.