Jyväskylän kaupunki tarjoaa oppilailleen ruokapaketteja.
Kouluruokailun järjestäminen etäopetuksen aikana?
Petäjäveden kunnanhallitus käsittelee kokouksessaan huomenna torstaina 9.4. muun muassa kouluruokailun järjestämisen vaihtoehtoja etäopetuksen aikana. Tähän mennessä 1.4. alkaen Petäjävedellä on ollut tarveharkintainen ateriapalvelulla niille, joille se oppilashuollon ja perusturvan perhetyön mukaan kuuluu.
Petäjäveden Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys on jättänyt päättäjille vetoomuksen kouluruuan tarjoamisesta kaikille oppilaille. Petäjäveden koulut ovat olleet noin kolmen viikon ajan osittain suljettuna koronaviruksen leviämisen estämiseksi, ja kouluruuan loppuminen on kirvoittanut vanhemmissa moninaisia mielipiteitä ja huolia.
Vanhempainyhdistys huomauttaa, että monissa kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen on jo tehty kirjavia päätöksiä ruokakasseista, noutoruuasta ja maksusitoumuksista. Useat näistä päätöksistä asettavat kuitenkin oppilaat eriarvoiseen asemaan, ja ulkopuolisen on vaikea arvioida, missä perheessä ruoka-avulle on tarvetta ja missä ei. Myös ruuan noutaminen voi olla joillekin perheille ongelmallista.
Vaikka vanhempainyhdistyksen väki tiedostaa Petäjäveden kunnan taloudellisen ahdingon ja poikkeustilan tuomat haasteet, lapset kuitenkin tarvitsevat ja ovat oikeutettuja terveelliseen ruokavalioon poikkeustilasta huolimatta. Vanhempainyhdistyksen vanhemmat toivovat päättäjiltä nyt viisautta ja harkitsevaisuutta asiaa koskevassa päätöksenteossa, jotta perheille jäisi useampi vaihtoehto lapsen terveellisen ja monipuolisen päivittäisen ruuan mahdollistamisessa.
Hallitus on päättänyt jatkaa aiemmin päätettyjä rajoitustoimia ja opetuksen rajoituksia jatketaan ainakin kuukaudella 13.5. saakka. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.