Kissat koirat on pidettävä kiinni myös kevään lisääntymisaikana
– Nyt alkaa vuoden herkin hetki luonnossa eli lisääntymisaika, Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Keijo Ekman kertoo. – Ensinnäkin koirat pitäisi nyt pitää kiinni, mutta laki koskee myös kotikissoja. Kissa on äärettömän suuri peto luonnossa ja nyt myös kissat pitäisi pitää kiinni, etteivät vapaasti nyt pyöri tuolla.
Ekmanin mukaan ennen lisääntymisaikaa pitää pyytää erityisesti vieraspetoja supikoiraa ja minkkiä sekä kotoperäistä näätää. – Niitä pitäisi saada vähemmäksi ennen kuin maahan pesivien lintujen pesimiskausi alkaa. Myös kettuja on yritetty koko talvi kurittaa, Ekman sanoo. Nämä pedot syövät pesistä munat ja poikaset. Etenkin näätiä on nähty pesien riistakamerakuvissa.
– Vaikka metsästyslain puitteissa supikoirien tappaminen helpottui, silti kehottaisin ottamaan metsästäjiin yhteyttä, jos niitä näkyy rakennusten liepeillä. Petäjäveden Erämiesten kotisivuille on tulossa lista luolakoiramiehistä, joihin voi olla suoraan yhteydessä, Ekman sanoo. – Jos supikoiran tappaa itse, sen ruho pitää hävittää ihmiselle vaarallisen trikiinin vuoksi hautaamalla tai polttamalla, ettei mikään eläin pääsee syömään ruhoa. – SK