PetPet 85 vuotta: Hyvän mielen ja koko kylän yhteinen liikuntapäivä

 

Petäjäveden Petäjäiset juhlisti 85-juhlavuottaan liikunnallisella päivällä, jota oli tänään 5.10. järjestämässä toistakymmentä talkoolaista ja päivä oli hieno yhteistyön tulos eri jaostojen ja lajien kesken.

Aamuisesta lumipeitteestä huolimatta Töllin pyöräilylenkillekin saatiin mukaan lähtijöitä, tekonurmella pelattiin jalkapalloa koko päivä, kyläsuunnistukseen osallistuivat sekä lapset että aikuiset, yleisurheilukentällä heitettiin, hypittiin ja juostiin ja iltapäivällä vielä soudettiin kirkkoveneellä kauniin ruskan värien keskellä. Tekonurmella kisasivat junnuista 2012-2013 -joukkue, naisten jalkapallossa oli vauhtia – samoin ikämiesten ja miesten edustusjoukkueen vedoissa.

Ikämiehet kohtasivat perinteiseen tapaan Jämsänkosken Kansainväliset Koskelaiset, jota on perustamassa oli ollut myös Jukka Virtanen. Ottelun aluksi pidettiin hiljainen hetki Virtasen muistoa kunnioittaen ja pelaajilla nähtiin myös mustia surunauhoja.

Kyläsuunnistuksen rastit ovat vielä huomenna sunnuntaina paikoillaan, jos joku haluaa käydä ne lenkkeilemässä läpi.

Koko kylän liikuntapäivä oli mitä mainion tapa juhlistaa oman kylän juhlivaa urheiluseuraa! – SK