Biagio Rosa ja Johanna Juvonen hykertelevät tyytyväisyydestä. Taidetila Toinilan syysnäyttely on – jälleen kerran – hienoin tähän asti, moniaistillinen ja uusia näkökulmia avaava.

Hulla talo -teemaa jatkava näyttely koostuu Kristiina Lempiäinen-Trzaskan, Suvi Monosen, Leena Häkkisen, Viktoria Ikosen ja Minja Revonkorven sekä Johanna Juvosen ja Biagio Rosan töistä.

 

Ensimmäiseksi näyttelyvieras kohtaa Kristiina Lempiäinen-Trzaskan maalaukset. Amazon savuaa ja Eurooppa -teoksessa Välimeri velloo pakoon lähteneitä. Iloisemmin sävyin maalattu Yläkaupunki ottaa kantaa ennen väljän ja vehreän, nyt ylirakentamiselle altistuvan kaupunginosan puolesta.

– Ihmisen hulluus suhteessa ympäristöönsä ja suhteessa muihin ihmisiin, se nousi minulla tässä nyt päällimmäiseksi, sanoo Kristiina Lempiäinen-Trzaska.

 

Minja Revonkorpi, pitävän otteen taiteilijasta hamunnut Ottavio Rosa ja Kristiina Lempiäinen-Trzaska. Taustalla Lempiäinen-Trzaskan Yläkaupunki -teos.

 

 

Seuraavaksi Hullu talo kääntää katseen kuuluvuuteen.

– Kuvaan kehollistettua kuuluvuuden kokemusta, ja rajaan kuuluvuuden ihmiskehon rajoihin. Keho toimii teoksessa vertauskuvana kodista ja tätä representoi rakennus, joka ikään kuin sortuu ja murtuu koko ajan pieninä palasina pois. Tietyllä tavalla kehommekin tekee samaa prosessia, ja myös meidän identiteetti on muutoksessa jatkuvasti, kertoo Suvi Mononen teoksestaan Six Breaths to Belonging.

Ulkomailla asuneen ja Suomeen palanneen Monosen Hullu talo -näyttelyssä esillä olevat maalaukset ovat taiteilijan mukaan olleet taideterapiaa. Keho reagoi paluuseen kivulla, johon löytyi lääke maalaamisesta. Kivun käsitteleminen ja kuvaksi muuttaminen auttoi kohtaamaan kipukokemuksen eri tavalla.

 

 

Suvi Monosen työt ovat tekovaiheessa olleet taideterapiaa.

 

 

Ensimmäistä kertaa Toinilan näyttelyhistoriassa näyttelyyn sisältyy pelkästään äänen varaan rakentuva teos. Leena Häkkisen Sade muistuttaa veden merkityksestä ja tuo sateen ropinan sisälle Hulluun taloon.

 

Vesiteema jatkuu Viktoria Ikosen kulmauksessa. Ikosen meriaiheiset työt kuvaavat ihmisen maisemaan jättämiä jälkiä sekä maiseman nyt-hetkeä. Mukana on muistiinpanoja, polaroidkuvia, laivan pienoismalli ja eleettömiä maalauksia.

 

Meri ja vesiteema ovat vahvasti läsnä Viktoria Ikosen töissä.

 

 

Biagio Rosan ja Johanna Juvosen teosten teemoihin kuuluu vuoropuhelu tuen, tukirakenteiden ja tyhjän tilan välillä. – Me ihmisetkin tarvitsemme tukea, kun meillä on tyhjä tila tässä, sanoo Biagio Rosa käsi sydämellään.

 

Tukirakenteita ja tyhjää tilaa Johanna Juvosen ja Biagio Rosan työssä.

 

 

Minja Revonkorven työt löytyvät peräkamarista, tapettihuoneesta.

– Olen täällä Toinilassa aikaisemminkin käynyt, ja koko tämä ilmapiiri, tapetit ja kaikki, tämä rosoisuus, inspiroi minua tosi paljon, sanoo Revonkorpi.

Vaaleanpunaisella värillä on tärkeä rooli Hullussa talossa esillä olevissa Revonkorven töissä. Taiteilija mieltää vaalenpunaisen hulluksi väriksi. – Sitä pidetään kepeänä, mutta koen sen sekavaksi ja hulluksi.

Revonkorven I = EYE -kokonaisuus muodostaa sopen, jonka suomaan suojaan tekee mieli käpertyä. Teos kertoo siitä, miten nurkassa asustava henkilö näkee itsensä suhteessa maailmaan.

 

Näkymä Minja Revonkorven I=EYE -nurkkaan Hullussa talossa.

 

 

Hengitän maailmaa työn ihmiseltä puuttuu käsi. – Mä kirjoitin sinne, että kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden. Eli maailman kanssa käy usein sillä tavalla, että jää ehkä vain pelkästään joku luu jäljelle. Monissa asioissa ihmisille käy sillä tavalla, että kaikki menee vähän överiksi, ja sitten ei enää hallita sitä, mikä se alkuperäinen idea ehkä oli, miettii Revonkorpi.

 

– Hanna Mäkinen

 

 

 Minja Revonkorven “Hengitän maailmaa”.

 

 

 

 

 

Hullu talo -syysnäyttely taidetila Toinilassa 31.8.-28.9.2019.