IVO:n vanha toimistorakennus Imatrantiellä siirtyi Sami Järvenpään ja hänen vaimonsa yrityksen, PSJ Team Oy:n omistukseen viime kesänä. PSJ Team Oy vuokraa kiinteistöstä sekä toimistotiloja että autotallitiloja.
– Muutimme lokakuussa 2017 Keski-Suomeen ja tarvitsimme tavaroillemme tilaa. Soitin Kovasen Sepolle ja olin alun perin vuokraamassa tästä tilaa. Kovanen sanoi kuitenkin, että hän voisi myydä koko kiinteistön, Järvenpää kertoo.
– Yrityksen perustimme nimenomaan tätä vuokraustoimintaa varten, kun ajattelimme, että vuokralaisia on helpompi ottaa ja toimintaa pyörittää yrityksen nimissä. Hetken mielijohteesta tähän tuli lähdettyä, vaikka olen kyllä miettinyt pienen ikäni, että voisin ryhtyä yrittäjäksi.
Kiinteistössä on tilaa noin 950 neliötä, josta noin puolet on autotallitilaa.
Toimistohuoneista pienin on 13 neliötä ja suurin 35 neliötä. Toimistohuoneiden lisäksi kaksikerroksisessa talossa on vessat ja pienet keittiöt molemmissa kerroksissa sekä sauna ja pesuhuone yläkerrassa.
– Täällä voi vaikka ruokatunnilla käydä saunassa, Järvenpää naureskelee.
Tilat on peruskorjattu 1980-luvun alkupuolella.
– Sen jälkeen tässä ei ole isommin remonttia tehty. Lämmitysjärjestelmä muutettiin pellettikeskuslämmitykseksi noin kymmenen vuotta sitten, Järvenpää kertoo.
– Nyt minulla olisi tarkoitus remontoida yläkerran keittiö. Ja vuokralaiset voivat halutessaan vaikka remontoida vuokraamistaan tiloista mieleisensä.
Uusia suunnitelmia vireillä
Tällä hetkellä autotallit ovat vuokralla, mutta toimistoja on vapaana.
– Eltel networks tässä on ison vuokralainen tällä hetkellä; se oli tässä vuokralla jo, kun minä ostin tämän, Järvenpää kertoo.
– Autotalleja on kyselty, vaikka en ole tätä juuri markkinoinutkaan. Toimistotiloja voisi vuokrata hyvin vaikkapa johonkin harrastustoimintaankin; olen vuokrannut niitä edullisesti ja vesi, sähkö ja lämpökin sisältyvät hintaan. Asumiskäyttöön tätä ei ole tarkoitettu, se vaatisi käyttötarkoituksen muutoksen.
Tällä hetkellä yritystoiminta on Järvenpäälle sivutyö, palkka tulee muualta.
– Ei tämä mikään kultakaivos ole, mutta onhan täällä kaikenlaista puuhaa, Järvenpää toteaa.
– Jos kaikki tilat saisi vuokralle, kyllä tämä tuottaisikin jotain. Toivottavasti yritystoiminta on minulle joskus jotain enemmänkin kuin sivutyö. On minulla jo jotain suunnitelmia laajentaa yritystoimintaa uudelle alalle, mutta ne suunnitelmat ovat vielä aivan alussa.
-Tiina Lamminaho
Kuvateksti: Imatrantieltä löytyy vapaita toimistohuoneita, autotallit ovat tällä hetkellä vuokrattuina.