Perjantaina 22.3. iltaseitsemästä alkaen Kintauden nuorisoseurantalolla on Pipofolk -ilta, jossa esiintyvät Dinosaurusten Pelastajat, Vellamo sekä Teatterilesket.
Dinosaurusten Pelastajien hyväntuulisessa musiikissa on kätkettyä melankoliaa
Dinosaurusten Pelastajat julkaisi ensimmäisen levynsä Lautalla viime lauantaina. Levy on pehmeä nykyfolk ja pop -kattaus laulaja Jane Paakkolanvaaran ja kitaristi Olli Penttisen sielunmaisemaa. Osassa levyn kappaleissa soittaa myös äänittäjä Juuso Perälä. Kappaleet on molempien käsialaa – ja lisääkin syntyy koko ajan, joten voi olla, että toinen levy julkaistaan jo tämän vuoden puolella.
Ensi perjantaina 22.3. iltaseitsemästä alkaen Kintauden nuorisoseurantalolla on Paakkolanvaaran ja Penttisen järjestämä Pipofolk -ilta, jolloin tuoreen levyn tuotantoa päästään kuulemaan livenä. Pipofolkiin saadaan esiintymään komea katras, kun lisäksi lavalle nousee suoraan Amerikan kiertueeltaan Vellamo sekä Teatterilesket. Folk-iltoja on järjestetty täällä ennenkin, ja vanhaa asemamakasiinia ja sen tunnelmaa Penttinen kehuu. – Siellä saisi järjestää tapahtumia enemmänkin.
Erilaisia kokoonpanoja on ollut kymmenisen vuotta. – Me ollaan ne sitkeimmät vai tyhmimmät sissit, jotka ovat jääneet vielä soittamaan yhdessä. Musiikinteossa olemme hyvin samalla aaltopituudella, Paakkolanvaara hymyilee. Penttinen asuu perheensä kanssa Petäjävedellä, Paakkolanvaara Keuruulla. Treenikämppä on aina löytynyt Petäjävedeltä hyvin ja edukkaasti. Keikkoja oli viime vuonna noin 30.
Levyn nimikkobiisi Lautalla on sekin melankolinen:
”Taas lautalla oon, se vie mut saaristoon. Ja ajaudun tyhjälle luodolle vangiksi sun. Aallot nousee ja pelkään että tukehdun.”
Lauluntekoon on molemmilla sisäinen pakko. Vaikka musiikki on hyväntuulista ja kepeää, niin sanoitukset ovat synkeitäkin. Teemat kulkevat ihmissuhteiden ympärillä, ja symboliikkaa haetaan oivaltavasti luonnosta ja ympäristöstä. Onerva Artin suunnittelema kansikin on dramaattinen.
”Dinojen” levyä on myynnissä keikoilla ja Heinähatussa. – SK
Dinosaurusten Pelastajien, eli Jane Paakkolanvaaran ja Olli Penttisen, levy on toteutunut unelma, ja seuraavaa jo suunnitellaan. Lauluissa on traagisia ihmiskohtaloita, joita on ammennettu omista ja muiden elämistä.