Kintauden koulun keittäjät Pia Kiivanen ja Tuula Suonsaari olivat tyytyväisiä oppilaiden ideoimaan kansainväliseen ruokaviikkoon. Viikon aikana oppilaat myös osallistuivat keittiön töihin.

 

 

Kintauden koulun emännät mahdollistivat oppilaiden kansainvälisen ruokaviikon

 

Kintauden koululla vietettiin viime viikolla kansainvälistä ruokaviikkoa. Luokanopettaja Matti Eskelisen luotsaama 5-6 -yhdysluokan oppilaat jakautuivat ryhmiin, jotka valmistelivat eri maista tietoiskun ruokavaihtoehtoineen.

Koulu on mukana Erasmus+ -hankkeessa, jonka kautta saatiin vinkkejä eri maiden tyypillisistä, arkisista kouluruuista. Oppilaiden piti siis alkuun päästäkseen ensin kääntää viestejä englannista suomeksi.

Ryhmät neuvottelivat ruokalistoista keittiön väen kanssa ja ruokalajit valittiin yhdessä. Maanantaina tutustuttiin Ranskaan ja syötiin riisiä ja kastiketta, tiistaina mentiin Sloveniaan kasslerpadan ja perunoiden ryydittämänä, keskiviikkona Espanjan Katalonian arki tuotiin Kintaudelle patongin, aurinkokuivatun tomaattilevitteen, kanariisipaellan ja salaatin myötä. Torstaina ystävänpäivänä syötiin virolaisittain kalaseljankaa. Perjantaina Iso-Britannian tyyliin nautittiin nuudeleita ja kanawokkia.

Lisäksi joka päivä yhteensä neljä oppilasta oli apuna keittiössä.

Viikko tarjoili oppilaille erilaisia makuja ja ruokaelämyksiä. Keittäjä Tuula Suonsaaren mukaan joitain uusia ruokalajeja voidaan tehdä myöhemmin uudestaankin, ainakin patonkia ja paistettuja perunoita. Lisäksi oppilaat huomasivat esimerkiksi mitä kaikkea keittiön väen työhön kuuluu ja paljonko ruokaa menee joka päivä hukkaan.

Erasmus+ -projektin myötä on saatu uusia tuttavia maailmalta, mikä helpotti ruokaviikon toteuttamista. NANOL -hanke, jossa Kintauden koulu on mukana, keskittyy pääasiassa kansainvälisesti ympäristökasvatukseen, luontokokemukseen ja -suhteeseen. Kintauden koulun luokanopettajat Tiina Kortemäki ja Elina Korkiavuori ovatkin täydennyskouluttautuneet ympäristökasvattajiksi.

Eskelisen 5-6-luokka on myös 9.5. mukana Jyväskylässä järjestettävillä Eurooppa-päivillä ja esillä on muun muassa oppilaiden luontokuvanäyttely. – SK