Toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo ja asiakasneuvoja Aini Malmberg pahoittelevat, että jotkut Petäjäveden Osuuspankin pitkäaikaisista asiakkaista ovat olleet harmissaan siitä, että uusien verkkopankkitunnusten avaamisessa ei tunnistautumiseen käy enää ajokortti. Vuoden alusta voimaan tulleen lain mukaan, kun haetaan vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä, kuten verkkopankkitunnuksia, kelpaa henkilöllisyyden todistamiseen vain passi tai henkilökortti. Käteistä rahaa voi kuitenkin nostaa tililtä esittämällä ajokortin tai kuvallisen Kela-korttin.

 

Vahvaa sähköistä tunnistuvälinettä haettaessa tarvitaan passi tai henkilökortti

 

Lakimuutoksen vuoksi vuoden alusta lähtien ajokortti ei ole enää kelvannut henkilöllisyyden todistamiseen, kun haetaan vahvaa sähköistä tunnistusvälinettä. Vahvoja sähköisiä tunnistusvälineitä ovat pankkien verkkopankkitunnukset, teleyritysten mobiilivarmenteet sekä henkilökortin kansalaisvarmenne. Myöskään valmiiden passien ja henkilökorttien noutamisen yhteydessä henkilöllisyyttä ei ole enää mahdollista todistaa ajokortilla, vaan mukana pitää olla voimassa oleva passi tai henkilökortti, jotka myöntää poliisiviranomainen. Muutoksella halutaan vähentää riskiä identiteettirikoksiin.

Ajokortti käy kuitenkin jatkossakin iän ja henkilöllisyyden todistamiseen monessa asioimistilanteessa, kuten kaupoissa, Alkossa sekä muissa pankkipalveluissa, kuten käteisen nostamisen yhteydessä. Myöskään ajokorttia vastaan jo myönnettyjen, olemassa olevien tunnusten toimivuuteen lainmuutoksella ei ole vaikutusta.

Petäjäveden Osuuspankissa ovat jotkut pitkäaikaiset ja tutut asiakkaat harmistuneet siitä, ettei verkkopankkitunnuksia haettaessa ajokortti ole käynytkään tunnistautumiseen. – Pankissa henkilöllisyys pitää aina todentaa ja pankkia velvoitetaan siihen. Ajokortilla ja kuvallisella Kela-kortilla voi kuitenkin edelleen nostaa konttoreissamme käteistä, toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo sanoo. Finanssivalvonta valvoo tiukasti pankkien henkilötunnistamista, ja jos sitä ei noudateta sakot ovat tuntuvat.

– Kannustan asiakkaita hankkimaan pankkikortin, mikä helpottaa käteisen rahan nostoissa, eikä asiakas ole sidottu pankin palveluaikoihin. Myös maksupalvelun käyttö on edullista ja vaivatonta. – SK