Vilma Talasjärvi ponnisti Petäjäveden lukiosta kuvataidekasvatuksen opintoihin Lapin yliopistoon. Taiteen maisteriksi valmistunut Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekoulun opettaja vieraili vanhassa opinahjossaan viime viikolla, kun hän luotsasi kuvataidepajaa lukion kulttuuripäivässä.

Petäjäveden lukiosta ponnistaneet -juttusarjan kolmas osa, julkaistu Petäjävesi-lehdessä 29.1.2025.

Jaakko Heikkinen

Vilma Talasjärvi, 30, opiskeli Petäjäveden lukiossa vuosina 2011–2014. Pienen lukion tunnelmasta nauttinut Talasjärvi muistelee lämmöllä Comenius-hankkeen vaihtomatkaa Belgiaan sekä mahdollisuutta esimerkiksi espanjan kielen opiskeluun.
– Muistaakseni espanjan kielen kurssi oli Keuruun kansalaisopiston kurssi ja opiston opettaja opetti meitä etänä Keuruulta käsin, Vilma Talasjärvi aloittaa.
Todistetusti siis jo tuolloin hybridimallin mahdollistavat etäyhteydet olivat saavuttaneet koulumaailman. Talasjärven opinnot sujuivat lukiossa moitteetta, samoin ylioppilaskirjoitukset, joissa hän kirjoitti äidinkielen, englannin, ruotsin, lyhyen matematiikan ja psykologian.
– Lukiossa yläasteen aikana alkanut vaikuttamisintoni vahvistui. Jatkoin Petäjäveden kunnan nuorisovaltuustossa istumista ja osallistuin myös oppilaskunnan toimintaan, Talasjärvi kertaa.

Kintauden kylältä Rovaniemelle asti
Heti valmistumisensa jälkeen Talasjärvi sai hyvin sujuneiden pääsykokeiden ansiosta opiskelupaikan Lapin yliopistosta Rovaniemeltä. Tuoreen ylioppilaan edessä oli iso muutos ja niin sanosti pakkoitsenäistyminen kertaheitolla.
– Pääsin opiskelemaan kuvataidekasvatusta ja seitsemän vuotta myöhemmin valmistuin taiteen maisteriksi. Kuvataide oli aina ollut suosikkioppiaineitani koulussa, käsitöiden ja englannin kielen lisäksi, Talasjärvi muistelee.
Talasjärvi kokee, että lukiovuodet olivat antaneet hänelle sellaiset eväät elämään, että muuttaminen kahdeksan tunnin junamatkan päähän kaikesta tutusta ja turvallisesta oli mahdollista. Kuvataidekasvatusta oli mahdollista päästä opiskelemaan myös Helsinkiin, mutta sinne Talasjärvi ei tahtonut.
– Lukio tarjosi paljon yleissivistystä ja valmiuksia ymmärtää maailmaa ja oppia lisää. Ystävyyssuhteet olivat silloin tärkeitä ja pidän edelleen tiivistä yhteyttä muutaman yläaste- ja lukioaikaisen ystäväni kanssa, Talasjärvi iloitsee.

Taidetta lasten ja nuorten kanssa
Taiteen maisteriksi valmistuttuaan Talasjärvi palasi Keski-Suomeen ja pääsi samoin tein töihin Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekouluun. Työsuhde jatkuu yhä tänäkin päivänä.
– Tavallaan olen unelmaduunissani. Opetusryhmäni pitävät sisällään lapsia ja nuoria neljästä kahdeksaantoista ikävuoteen saakka. Piirrämme, maalaamme, teemme savitöitä, sarjakuvia ja niin edelleen, Talasjärvi listaa.
Nykyään Petäjävesikin on lähempänä kuin yliopistoaikoina. Kintaudella voi käydä nyt sukuloimassa muulloinkin, kuin vain pidemmillä vapailla ja loma-aikoina.
– Olin kaksi kesää töissä Petäjävesi-lehden toimituksessa lukion aikana ja sen jälkeen. Ne olivat kumpikin erittäin opettavaisia kesiä. Minusta oli kiinnostavaa tehdä juttuja eri aiheista ja kohdata samalla erilaisia ihmisiä, Talasjärvi kiteyttää.