Koronarokotukset siirtyvät 28.6.-1.8. Keuruun terveysasemalle
Seututerveyskeskuksessa rokotusvuorossa ovat:
· 17.6. alkaen yli 37-vuotiaat perusterveet
· Yli 16-vuotiaat riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat
Rokotusaikojen tilanne:
· Torstaina 17.6. avataan sähköiseen ajanvaraukseen pieni määrä uusia rokotusaikoja.
· Uusia rokotusaikoja avataan sitä mukaa, kun saadaan lisää rokotteita.
Tämänhetkisen tiedon mukaan heinäkuun aikana lähes kaikki saatavat rokotteet menevät tehosterokotuksiin, joihin ajat on annettu jo etukäteen.
Petäjäveden ja Multian 28.6.-1.8. rokotukset siirtyvät Keuruun terveysasemalle
Multian terveysasemalla on putkiremontti 28.6.-1.8., minkä aikana terveysasemalla ei voi järjestää rokotuksia. Myös Petäjäveden terveysasemalle 28.6.-1.8. sovitut rokotukset joudutaan siirtämään resurssisyistä annettavaksi Keuruun terveysasemalla.
Varatut rokotusajat ja -päivät säilyvät ennallaan. Ajan varanneille ilmoitetaan rokotuspaikan muutoksesta henkilökohtaisesti.
Rokotusajanvaraus
Varaa rokotusaika ensisijaisesti sähköisen ajanvarauksen kautta, jotta puhelinpalvelu ei ruuhkaudu, näin voidaan kohdentaa resurssit mahdollisimman tehokkaasti rokotuksiin. Jos sähköinen ajanvaraus ei ole mahdollista esimerkiksi pankkitunnusten puuttumisen takia, voi soittaa numeroon 014 269 0540, to-pe klo 8-11.
Vältä soittamasta vastaanottojen ja terveysasemien päivystyksen puhelinnumeroihin rokotusasioissa.
Sähköinen ajanvaraus
Rokotusvuorossa olevat voivat varata rokotusajan sähköisesti täältä.
Sähköisessä ajanvarausjärjestelmässä esiintyy ajoittain hitautta suuren kuormituksen vuoksi. Malta odottaa rauhassa sivun latautumista tai voit yrittää myöhemmin uudelleen.
Rokotusajan peruminen
Sähköisesti varatut ajat voi perua sähköisen järjestelmän kautta.
Puhelimitse varatun rokotusajan voi perua numerosta p. 014 269 0544 ma-pe klo 8-10. Tämä numero on tarkoitettu vain ajan peruutuksia varten.
Muita rokotuksiin liittyviä ohjeita
Seututerveyskeskuksen kuntien asukkaiden tulee varata rokotusajat vain omasta kotikunnasta. Ulkopaikkakuntalaisten (myös kesämökkiläisten) rokotukset hoidetaan THL:n ohjeen mukaan omasta kotikunnasta.
Jos rokotettavan työterveyshuollolla on sopimus rokotuksista Seututerveyskeskuksen kanssa, työntekijä voi valita joko työterveyshuollosta tai kotikunnasta
Tarvittaessa tavoittelemme rokotettavia puhelimitse, jos rokotusaikoja jää vapaaksi. Soitamme rokotuspuheluja pääasiassa maanantaista lauantaihin klo 8-18. Puhelu tulee 014 -alkuisesta numerosta. Jos emme tavoita asiakasta ensimmäisellä soitolla, yritämme soittaa myöhemmin uudestaan, yhteensä enintään kolme kertaa.
Rokotteen saaneille suositellaan edelleen maskien käyttöä, turvavälejä sekä hyvän käsi- ja yskimishygienian noudattamista.
Koronapuhelin
Muissa korona-asioissa palvelee koronapuhelin p. 014 269 8180 arkisin klo 8-16 ja viikonloppuisin klo 9-15. Tästä, eikä muistakaan terveysaseman puhelinnumerosta voi varata rokotusaikoja. Koronapuhelin ei palvele rokotusasioissa.
Koronarokotustodistukset
Yleensä koronarokotustodistus on saatavilla Omakannasta viiden vuorokauden kuluessa rokotuksen antamisesta. Lisätietoja: Thl.fi.
Jos on kysyttävää omasta koronarokotustodistuksesta, voit jättää soittopyynnön numeroon 014 269 0540, to-pe klo 8-11.
AstraZenecan rokote
AstraZenecan rokotteen hyödyt ovat paljon suuremmat kuin siihen liitetyt mahdolliset harvinaiset haitat. THL:n mukaan AstraZenecan rokotteen käyttö jatkuu toistaiseksi Suomessa 65 vuotta täyttäneillä ja sitä vanhemmilla.