Koskisen pakina: Wuffe
Taksinkuljettaja Kalle Kasurinen poti niskakipuja. Pää ei kääntynyt rutisematta vasempaan, ei oikeaan, jos kääntyikin palasiko enää ajosuuntaan päin? Tasoristeykset olivat vaaranpaikkoja. Maksavalta asiakkaalta piti kysäistä: – Sanokko tulleeko sieltä kulmasta?
Tilanne paheni viimein siihen kipupisteeseen, että Kallea hoitanut fysioterapeutti ehdotti niskatuen käyttöä. Kaulurin kun pisti paikoilleen, niin ei tarvinnut varpaitaan laskea.
Kallen vaimo Liisa oli huumoriin taipuisa persoona. Kallen saapuessa kotiinsa ryhdikkäänä ja pinkahtava ”kaulapanta” kaulassaan, niin Liisa huikkasi ovensuusta: – Wuff, wuff!!
Kun kauluri asennettiin, Kallella oli samana päivänä synttärit. Pitkin päivää Kalle odotti vesi kielellä mahdollisia herkkuja. Toiveajattelut vaihtelivat perinteisen mansikkakakun ja hirvipaistin välimaastossa, unohtamatta pitkää kylmää tuoppia lautasen viereltä.
Liisa olikin loihtinut todellinen ”surprisen” rakkaalle Wuffelleen. Lattialle, sähkölieden vierelle oli katettu kauniisti muovikuppi täyteen maksalaatikkoa ja tökätty siihen pari nakkia pystyyn ikään kuin kynttilöiksi. – Otappa nyt reippaasti, niin jaksetaan sitten illalla käydä merkkaamassa reviiriä taksikopin liepeillä, hän kannusti taputtaen miehensä päälakea.
Matolääkkeiden jälkeen Kalle köllähti ”pärekoppaansa.” Onnellisena siitä, että hänestä pidettiin huolta. Toisinaan pienikin valmiiksi tehty yllätys ajaa asiansa paremmin verrattuna suureen ja kesken jääneeseen.
Kalle heräsi, kun suurta täytekakkua kannettiin makuuhuoneeseen ja laulettiin paljon onnea meidän ikiomalle Wuffelle. – Ei minun takiani olisi tarvinnut, höpötykset katkaistiin heti alkuunsa ripeästi kakkuveitsellä. Samalla koko perhe lupasi lopettaa koiravitsit. Kallen mielestä koiranelämää olisi voinut kyllä jatkaa pitempäänkin.
– Markku Koskinen
