Koronanyrkki harkitsee ensi viikolla KSSHP:n alueen siirtämistä perustasolle

 

KSSHP:n alueellinen tartuntatautien johtoryhmä totesi tämänpäiväisessä kokouksessaan, että mikäli koronatartuntojen epidemiologinen tilanteen kehitys KSSHP:n alueella jatkaa laskuaan, ensi maanantaina Koronanyrkki harkitsee vakavasti KSSHP:n alueen siirtymistä joko osittain tai kokonaan perustasolle. Tällä hetkellä näkymä perustasolle siirtymisestä ensi viikolla on hyvä.

Laskevaan trendiin ovat vaikuttaneet alueella jo annetut rokotteet, sairaanhoitopiirin alueella olleet oikea-aikaiset rajoitukset ja suositukset sekä se, että alueen asukkaat ovat hyvin noudattaneet annettuja ohjeita viruksen leviämiseksi. Koronanyrkki vetoaakin edelleen KSSHP:n alueen asukkaisiin, että näitä yhä voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia noudatettaisiin, jotta seuraavassa kokouksessa alueen tilannetta voidaan tulkita paremmaksi ja suosituksia ja rajoituksia olisi mahdollista ainakin asteittain purkaa.

Tämän päiväisessä kokouksessa perustasolle siirtymistä ei vielä katsottu järkeväksi tehdä, sillä edelleen KSSHP:n alue täyttää muun muassa tartuntojen ilmaantuvuudessa kiihtymisvaiheen tunnusluvut. KSSHP:n alueella kahden viikon ilmaantuvuusluku on 42,3.

Suunta viimeisen viikon osalta ilmaantuvuudessa on kuitenkin ollut niin hyvä, että jos kehitys jatkuu vielä samansuuntaisena eli laskevana, tilannetta KSSHP:n voidaan myös tällä perusteella muuttaa. Viime viikon ilmaantuvuusluku KSSHP:n alueella oli 17.

 

 

Share This