Petäjäveden S-marketin yleisilme on muuttunut uudistuksen myötä avarammaksi. Asioinnin helppoutta lisäävät leveät käytävät, selkeämpi pääkierto ja houkuttelevammat esillepanot. (Kuva: Mikko Lehtinen / Keskimaa)

 

 

Petäjäveden S-marketin uudistus on valmis

 

Petäjäveden S-marketissa syyskuussa alkanut remontti on valmistunut. Myymäläuudistuksen kustannusarvio oli noin 630.000 euroa.

Myymälän osalta isoimpia muutoksia on kylmäkalusteiden sijoittelu pääkierron varrelle. Tuoretuotteet muodostavat nyt oman selkeän kokonaisuuden ja esillepanot ovat nyt selkeämmät. Erityisesti hedelmä- ja vihannesosasto sekä juomaosasto ovat uudistuneet näyttäviksi.

Leveämmät käytävät helpottavat asiakkaiden asiointia ja hyllytystyö onnistuu sulavammin myös ruuhka-aikoina. Myymälän sinikeltainen väritys on vaihtunut päävärin osalta hillitympään harmaaseen ja kalusteet on uusittu kauttaaltaan.

Sisällä tapahtuneiden muutosten lisäksi katolle on asennettu viime kesänä aurinkopaneelit. Tavoitteena on, että ne tuottavat parhaimmillaan jopa 20 prosenttia kohteen kokonaissähkön kulutuksesta.

− Remontti oli hyvin suunniteltu ja ammattilaisten toteuttama, se jopa valmistui viikon etuajassa. Haluankin kiittää meidän asiakkaitamme maltillisuudesta ja henkilökuntaamme kovasta työstä ja joustavuudesta remontin keskellä työskennellessä, marketpäällikkö Arto Pänkäläinen kiittelee.

− Erityisenä piirteenä tämän remontin aikana oli se, että myynnit jopa nousivat edellisestä vuodesta remontin aikana. Usein kuitenkin remonteilla tuppaa olemaan juurikin päinvastainen vaikutus myyntiin. Toki taustalla on myös koronan tuomat muutokset asiakkaiden ostokäyttäytymiseen, myös mökkiläiset ovat tänä syksynä viihtyneet pidempään paikkakunnalla.

Avajaisia vietetään Petäjäveden S-marketissa tällä viikolla 29.10.-1.11. avajaistarjousten merkeissä. – SK