Ani Rasi ja Ossi Valkonen muuttivat Väinön kanssa Petäjävedelle helmikuussa.

 

 

Petäjävesi houkutteli enemmän kuin kaupunki

 

 

Ossi Valkonen ja Ani Rasi muuttivat nyt kahdeksan kuukauden ikäisen Väinö-poikansa kanssa Petäjävedelle helmikuun loppupuolella. Uusi koti löytyi Litmasta.

– Asuimme kerrostalossa Jyväskylän keskustassa. Halusimme pois kaupungista, maalle. Olemme molemmat kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja meidän mielestä lapsen kanssa on parempi asua pienemmällä paikkakunnalla, Valkonen ja Rasi kertovat.

– Petäjävedeltä löytyi meille sopiva talo. Ja toki Ossin työpaikkakin vaikutti asuinpaikan valintaan.

Ossi Valkonen on ollut pari vuotta töissä Huonekalutehdas Seppäsellä.

– Kaupungista työmatkoihin meni tunti, nyt voin pyöräillä töihin muutamassa minuutissa, emmekä tarvitse kahta autoa, Valkonen iloitsee.

Ani Rasi on koulutukseltaan lähihoitaja. Hän on työskennellyt muun muassa Jyväskylän kotihoidossa ja kaupungin sosiaalipalveluissa. Syksyllä hän aikoo jatkaa sairaanhoitajaopintojaan.

 

Kaikki tarpeellinen löytyy

 

Petäjäveden tarjoamiin palveluihin ja harrastusmahdollisuuksiin perhe on päässyt tutustumaan vasta rajoitetusti.

– Koronarajoitukset tulivat voimaan melko pian, kun olimme muuttaneet tänne, joten emme ehtineet esimerkiksi perhekeskuksen kerhotoimintaan mukaan. Nyt on tullut käytyä lähinnä ruokakaupoissa, Ani Rasi kertoo.

– Olisi pikku hiljaa kiva tutustua muihin lapsiperheisiin. Kerhoihin meidän oli tarkoitus mennä, mutta jospa mukaan pääsisi syksyllä. Väinö menee syyskuussa päiväkotiin, sitä kautta varmaan ainakin saa tuttuja.

Valkonen ja Rasi kehuvat Petäjävettä hyväksi asuinpaikaksi, vaikka eivät vielä kaikkiin palveluihin ole päässeetkään tutustumaan.

– Kylältä löytyy kaikki tarpeellinen, kaupat, pankki ja pizzeriakin. Liikuntapaikat, esimerkiksi jalkapallokenttä ja tenniskentät, näyttävät hyviltä, samoin leikkipuistot. Tässä Litman leikkipuistossa olemme käyneet jo keinumassakin.

 

Valttina lyhyet etäisyydet

 

Hyviä puolia Jyväskylään verrattuna Petäjävedellä ovat Valkosen ja Rasin mukaan lyhyet etäisyydet ja esimerkiksi koulun ja päiväkodin pienuus.

– Kouluunkin on helppo ja turvallinen matka, sitten kun Väinö aikanaan menee kouluun, Ani Rasi toteaa.

– Ja se tässä on mukavaa, kun pääsee suoraan ovesta luontoon. Tykkäämme liikkua luonnossa ja retkeillä, tässä ovat kohteet lähellä.

Ossi Valkonen kertoo harrastavansa maastopyöräilyä.

– Mutta nyt en ole ehtinyt vielä tutkia paikkoja, vapaa-aika on mennyt remonttia tehdessä. Olemme remontoineet taloa pikku hiljaa, Valkonen toteaa.

– Kaupunkiin emme ole kaivanneet. Jyväskylä on lähellä, jos siellä haluaa käydä, samoin Keuruu. Nyt olemme olleet aika lailla vain kotosalla. Muutto tänne oli oikea päätös.

 

 

Nyt kahdeksan kuukauden ikäinen Väinö oli omalta osaltaan vauhdittamassa perheen muuttoa pois kaupungista.