Säteilymittarin vikaa epäillään

 

Tänään tiistaina 24.9. kello 10.45 Petäjäveden paloaseman säteilymittari mittasi 0,25 mSv:n lukeman ja teki automaattisen hälytyksen hätäkeskukseen ja Säteilyturvakeskukseen. Aluepalomestari Matti Palosaari oli itse asemalla paikalla ja hänen mukaansa lukema 0,25 ei ole vaarallinen tai erityisen korkea. –  Kun kuittasin hälytyksen, hälyttävä mittari palautui heti normaalille tasolle. Heittoja ei ollut tässä sen jälkeen, Palosaari kertoo. – Olemme tehneet tänään jo kolme tarkistusmittausta sekä sisällä että ulkona, myös sadevedestä, eikä mitään poikkeavaa ole esiintynyt.

Aikaisemmin vastaavia vikoja ei ole mittareissa ole Palosaaren mukaan ollut. Kyseinen Säteilyturvakeskuksen omistama mittauslaitteisto on ollut Petäjävedellä paloaseman valmistumisesta asti eli 24 vuotta. Mittari on maan tasalla rakennuksen päädyssä.

Mikään muukaan säteilyasema ei ole näyttänyt poikkeavia lukemia; Keski-Suomessa on kymmenen säteilymittausasemaa, lähimmät ovat Multialla ja Jyväskylässä.

Todennäköisin syy hälytykselle on se, että mittarissa on ollut jotakin vikaa. – SK

 

(Kuva on kuvituskuva, eikä liity suoraan säteilytapaukseen.)