Suolainen virhe
Onko urheilun saralla todellakin käynyt niin, ettei paremmuutta ratkaista enää omalla tekemisellä? Jäniksiä on palkattu jo pitemmän aikaa tuulenhalkojiksi ja formulamaailmassa haetaan imuapua toisen takasiivestä.
Luulisin urheilijalle antavan enemmän aihetta röyhistellä rintaansa, jos hän alittaa MM-kisarajan juoksemalla kärkimiehenä kahden sekunnin vastatuuleen kuin toisen selän takana loppusuoralla irvistelemällä.
Pieni kontakti tai taistelun tuoksinta koetaan juoksuradoilla jopa pahaksi ja kyynärpäällä kolhaisua puidaan lakituvassa maailman tärkeimpänä asiana. Mitalit jaetaan uudelleen samassa tilaisuudessa.
Kaikki tarkistetaan kuvanauhalta. Korvanappiin kerrotaan oliko maali vai ei. Urheilun yksi eittämätön suola, inhimillinen tuomarivirhe tai väärä tuomio on kitketty pois. Mitä siitä vaikka pallo olisikin käynyt maalissa. Ylös vaan nurmelta ja yrittämään kahta kauheammin.
Kelloa ei ole vielä kukaan päihittänyt. Tuota näkymätöntä pinkojaa, jota vastaan kuitenkin joka ilta taistellaan kultaisessa liigassa. Selostaja selostaa vain digitaalista ajankulkua. Juoksijoista ei niin väliksi, kun vain maailmanennätys räpsähtää tauluun jokaisena iltana.
Kaukana ovat ajat jolloin Paavo Nurmet ja Pekka Päivärinnat taistelivat verenmaku suussa. Silloin ei kaivattu tuulensuojaa radalla. Juostiin veren maku suussa ja tavoiteltiin mainetta ja kunniaa.
Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen värittivät selostuksiaan niin, että ne jäivät ikuisiksi ajoiksi ihmisten mieliin. Fiilistä selostuksiin ei heidän toimesta haettu huutamalla, vaan sitä väritettiin suomalaisen luonnon väkevällä voimalla ja kaiken alkukantaisuudella.
Dohassa alkavat yleisurheilun MM-kisat. Toivottavasti kaikki turha on kitketty pois. Osallistujalistalta ei löydetä rusakoita, eikä mietitä tuulensuuntia. Vedetään omalla tasolla täysillä ja katsotaan mihin asti se kantaa. Meille sohvaperunoille se ainakin riittää.
Virheet ja epäonnistumiset ovat urheilun suola, mutta jonain päivänä se ikuinen kakkonen saa ehkä maistaa suloista hunajaa ja paistatella päivää korkeimmalla korokkeella.
– Markku Koskinen
