Tänä keväänä 85-vuotta täyttävä urheiluseura Petäjäveden Petäjäiset järjestää toukokuun 11. päivänä Miilussa konsertin, jossa esiintyvällä laulaja Taisto Polvella on itselläänkin vahva yhteys urheilumaailmaan.
Taisto Polvi valmensi moukarinheittäjä Juha Tiaisen olympiavoittajaksi vuonna 1984. Suomen Urheiluliiton lajivalmentajaksi vuonna 1971 nimetyn Polven henkilökohtaisista valmennettavista peräti neljä on kavunnut vuosien saatossa korkeimmalle korokkeelle Kalevankisoissa.
Yleisurheilukentiltä ja moukarinheitosta löytyi myös yhteys Petäjäveden Petäjäisiin.
– Kaustisen moukarikarnevaaleilla vuonna 2003 näin Petäjäisten heittoporukan ensimmäisen kerran. Reipas poikaporukka kiinnitti silloin erityisesti huomiota, muistaa Polvi.
”Kallen tallin” eli Kalle Simonahon valmentamien petäjävetisten heittäjien saavutuksista Polvella on selvä kuva edelleenkin.
Valmentajasta baritoni
Toukokuisessa konsertissa urheilumiehestä sukeutuu oopperoissakin vieraillut baritoni. Polvea säestää petäjävetinen pianotaituri Vesa Asunta, jonka kanssa laulaja on suunnitellut konsertin ohjelmiston.
Konserttiyleisölle on Polven mukaan tarjolla monipuolinen musiikillinen kattaus: Ohjelmassa tulee olemaan kansanlauluja, suomalaista yksinlaulua, lainoja naapurimaista ja näyttämömusiikkia.
Laulajana Polvea voisi luonnehtia myöhäisherännäiseksi. – Olin urheiluvalmennuksessa niin syvällä, ja kun työkin oli vaativaa, ei muulle oikein jäänyt aikaa. Laulua aloin sitten kyllä myöhemmin opiskelemaan samaan tapaan kuin urheilija valmentautuu.
– Ehkä siinäkin oli mukana sattuma, että tulin kotiseudun ulkopuolisen yleisön tietoisuuteen. Olin valtakunnallisen Oskar Merikanto -yksinlaulukilpailun finalisti. Se oli niin julkinen juttu, että se vei minua eteenpäin.
Laulamisesta ja esiintymisestä löytyy Polven mukaan monta motivoivaa tekijää.
– Olen saanut tehdä aika monta oopperaroolia. Siinä on saanut olla tekemässä työtä hyvien ammattilaisten kanssa. Se on opettanut paljon.
– Tyydytystä antaa myös se, kun laulaminen on onnistunut suhteessa yleisöön. Siinä tulee merkillinen yhteys yleisöön; huomaa, että tässä on yhdessä hyvä olla.
– Jokaisessa pienessäkin laulussa on jonkinlainen tarina, draama, joka täytyy kertoa. Jos ymmärtää, mikä on sen draaman sisältö, se auttaa kertomaan sen yleisölle toivottavasti nautittavalla tavalla, sanoo Polvi.
Petäjäveden Petäjäisten 85-vuotisjuhlakonsertti lauantaina 11.5. auditorio Miilussa
Laulaja Taisto Polven tähdittämän PetPet -juhlakonsertin juontaa petäjävetisille tuttu moukarimies, Harri Santala. Konsertin välisoitosta vastaa nuoren polven yleisurheilija Roope Viitala. Tilaisuuden avaussanat lausuu Petäjäisten puheenjohtaja Virpi Inkinen. Konserttitapahtuma käynnistyy lauantaina 11.5. kello 14 Kulttuurikeskuksen ala-aulassa, jossa palvelee kahvio. Konsertti alkaa auditorio Miilussa kello 15. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Kahviossa käteismaksu.