Säkäkorkeudeltaan 86 senttinen Mini, metrin korkuinen Morris sekä paljon edellisiä kookkaammat Hilun Hissu ja Canyon Boko olivat Kintauden koulun keskiviikkoisen hevosteemapäivän tähtiä. Petäjäveden Hevosystäväinseuran toteuttamilla teemapäivän rasteilla koululaiset tutustuivat hevosharrastukseen monelta eri kantilta.
Veijo Wilen kertoi hevosen ravitsemuksesta. Tapio Mynttisen aiheena oli hevonen liikenteessä ja hevosen kuljettaminen. Mikko Peränen näytti Canyon Bokon ystävällisellä avustuksella, kuinka hevonen kengitetään. Canyon Boko oli tärkeässä roolissa myös Markku Koskelan esitellessä ravihevosen valjastusta.
Eniten silityksiä ja rapsutuksia ehti aamupäivän aikana keräämään miniatyyrihevonen Mini, jonka Anu Salminen oli tuonut Kintaudelle yhdessä shetlanninponi Morriksen kanssa. Hevosteemaisen aamupäivän päätteeksi Hanne Masalin ja kansallisissa kouluratasastuskilpailuissa mainosti menestyvä Hilun Hissu tarjoilivat vielä tyylikkään kouluratsastusnäytöksen.
Näytöstä edeltävällä välitunnilla koulun pihalla olivat käynnissä hevosleikit, joita suositaan Kintaudella myös muulloin kuin hevosteemapäivinä. Haastateltaviksi ehtineet tytöt kertoivat, mikä oli hevosteemapäivän rasteista mielenkiintoisin.
– Mä tykkäsin niistä kaikista, koska mä opin uusia asioita hevosista. Ehkä se nätein hevonen oli se viimeiseksi paikalle tullut kouluratsu, sanoi Sanni Suutarinen.
Emilia Anttilan mielestä ravurin valjastuspiste oli kiva.
– Mä tykkäsin siitä miniatyyrihevosesta. Mä en ollut ennen nähnyt sellaista, se oli söpö ja pieni, totesi puolestaan Liina Ylinen. -HM
Kuvateksti: Hanne Masalinin ja Hilun Hissun kouluratsastusnäytös huipensi Kintauden koulun hevosteemaisen keskiviikkoaamun.