Keski-Suomen Valokuituverkkojen liput liehuvat edelleen kirkonkylällä paraatipaikalla.

 

 

Valokuituverkkoyhtiön lainat lankeavat nyt kuntien maksettavaksi

 

Kymmenen kunnan omistama Keski-Suomen Verkkoholding Oy ei ole pystynyt maksamaan tämän vuoden ensimmäistä lainanhoitoeräänsä 130.000 euroa Kuntarahoituksen myöntämistä lainoista, joten omistajakunnat ovat joutuneet ensimmäisen kerran kaivamaan kuvettaan.

Petäjäveden kunta on myöntänyt yhtiölle yli 1,9 miljoonan euron takauksen. Torstaina kunnan maksettavaksi tulee lainan korkoja 5.348 euroa. Samansuuruisia maksueriä on tulossa tänä vuonna Petäjäveden maksettavaksi vielä kolme, kun lainanhoitomaksuja kertyy yhtiölle tänä vuonna vielä 545.000 euroa.

Kunnan tämän vuoden talousarviossa ei ole huomioitu näitä yli 20.000 euron lainanhoitokuluja. Kunnanjohtaja Eero Vainion mukaan yhtiön oma lyhennysohjelma ulottuu vuoteen 2045 saakka ja viimeinen maksuerä olisi noin 873.000 euroa.

Vainion mukaan nyt pahin skenaario on, että Kuntarahoitus laittaakin lainat takaajille maksuun heti. – Se tietäisi yli 1,9 miljoonan euron lisäkuluja saman tien.

Takausten ja muun lisäksi kunnat ovat ostaneet yhtiön osakkeita; Petäjäveden kunnalla on osakkeita 594.000 euron edestä. Jos yhtiö menisi konkurssiin, myös nämä sijoitetut rahat menetettäisiin.

Vainion mukaan yhtiön henkilöstöä on vähennetty ja kulurakennetta käyty läpi. Nykyisiä asiakkaita liittymäasiakkaita palvellaan edelleen, mutta uusia liittymiä tuskin enää rakennetaan.

– Yhtiön perusliiketoiminta pyörii jo omillaan, mutta se ei selviä verkon rakentamista varten otetuista lainoista. Ei toki ole mahdotonta, etteikö yhtiö pystyisi tulevaisuudessa selviämään myös lainanhoitokuluistaan, mutta tällä hetkellä se on epätodennäköistä. – SK