Petäjäveden Purjeseuran väki hankki uuden biljardipöydän itse. ”Osakkeenomistajien” omistajaturnaus pelattiin sunnuntaina. Pöydällä lyöntiasennossa Jari-Pekka Kukkonen, turnausvoittaja oli Jari Mäkinen.

 

Uusi biljardipöytä vihittiin käyttöön omistajaturnauksella

 

Petäjäveden Purjeseura on tunnettu mahtavasta lajikirjostaan ja seurassa voi kokeilla lähes mitä tahansa lajia. Purjeseura tarjoaa mukavaa tekemistä myös koko perheelle ja kisavuosi aloitettiinkin toissa viikolla koko perheen curling-turnauksella. Avauslajin voittivat tasatuloksella Noora Salminen ja Timo Holm.

Purjeseura muutti vuoden alussa vanhasta Kuntalasta entisen käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen vuokratiloihin. Väki kaipasi uutta biljardipöytää, ja kun seurasta ei sellaisia rahoja löydy, päättivät jäsenet hankkia uuden pöydän itse. ”Osakkeenomistajat” pelasivat uudella, täysikokoisella kivipöydällä viime sunnuntaina omistajaturnauksen, jossa oli 17 osallistujaa. Reilun neljän tunnin pudotuspelit voitti Jari Mäkinen, toiseksi ylsi Kimmo Raikaa ja pronssille pelasi Mika Uusitupa.

Käsiksestä onkin kehkeytymässä oikea harrastustalo, sillä siellä ovat mopopajan ja kansalaisopiston kutojien lisäksi nyt myös Urheiluautoilijat ja Petäjäveden karaokeyhdistys.

Seitsemän purjelautailijaa perusti Purjeseuran vuonna 1983. Puheenjohtaja ja perustajajäsen Ilpo Kukkosen mukaan jäseniä on nyt vähän yli 200. – Osa on mukana pelkästään yhden lajin tai kanoottien takia. Jäsenmaksulla nimittäin omistaa myös monta kanoottia tai pääsee helposti kokeilemaan uusia lajeja. Purjelautojakin löytyy.

– Kerran vuodessa pidettäviä kisoja ovat curling, pilkki, sulkapallo, frisbeegolf, karting, ilma-aseammunta, rantaonki, pöytätennis, keila ja pubitikka. Turnauksia järjestetään biljardissa ja golfissa. Golfin pitäjänmestaruuskisat, melontatapahtuma ja vaellus kuuluvat myös ohjelmaamme. Monarin salilla pelaillaan lauantaisin harjoitusmielessä sulkapalloa ja pöytätennistä, Kukkonen kertoo. – Kesäksi suunnitelmissa on isompi purjevenereissu Suomenlahdella. Mukaan mahtuu 30 henkeä ja aikaisempaa kokemusta lajista ei tarvitse olla. – SK