Petäjäveden kirjastoon tulee uutuuksia joka viikko. Kuvassa tämän viikon uutuuskirjoja suoraan Sirpa Koiviston muovituksesta. Kirjastonjohtaja Heli Laitinen iloitsee siitä, että lukeminen ylipäänsä on nyt pinnalla. – Olemme luottavaisia kaiken uuden edessä. Kirjat ja lukeminen eivät häviä mihinkään.

 

Omatoimikirjastoa saadaan vielä odottaa, mutta tulossa se on

 

Petäjäveden kunnan talousarviossa varattiin jo tälle vuodelle rahaa omatoimikirjaston kehittämiseen. Nyt omatoimikirjastoa suunnitellaan, mutta toteutusajankohta on vielä auki ja kirjaston uudistukset toteutuvat vaiheittain lähivuosien aikana.

– Omatoimikirjasto lisäisi aukioloaikoja iltayhdeksään asti sekä viikonloppuihin. Sen myötä palveluaika ei kuitenkaan vähene, eikä henkilömuutoksia ole luvassa, kirjastonjohtaja Heli Laitinen kuvailee. Laitinen on uudistuksesta innoissaan, sillä se tietää myös kirjastopalvelujen parantumista entisestään.

– Kokonaisuus on myös melko kallis ja aikaavievä: muutos vaatii uuden kulunvalvonnan niin, että sisälle pääsee kirjastokortilla, kirjastotilojen kameravalvonnan sekä lainaus- ja palautusautomaatin asiakkaiden perehdytyksineen, Laitinen kuvaa. – Omatoimikirjasto on kuitenkin luvassa ennemmin tai myöhemmin, vaikkei vielä tiedetä tarkasti milloin.

– Muualla omatoimikirjasto on lisännyt valtavasti kirjaston käyttöä, vaikka yleismaailmallisesti kirjaston käyttö hiipuukin. Omatoimikirjaston ja odotetun volyymin kasvun myötä siis myös uuden aineiston hankintaan pitänee tulevaisuudessa varata enemmän määrärahaa, jotta hyllyssä on sitten mitä lainata.

 

Kaunokirjallisuutta lainataan eniten

 

Petäjäveden kirjaston lainamäärä oli viime vuonna yhteensä 56.000 lainaa, kun se edellisvuonna oli 58.000. Notkahdus on pieni, sillä ensimmäistä kertaa viime kesänä pidettiin kolmen viikon sulkuaika, jolloin kirjasto oli kiinni ja vain sanomalehdet luettavissa Suoramyynti Heinähatussa.

Viime vuoden lainoista on suurin osa, yhteensä 38.000 lainaa, on kaunokirjallisia lasten ja aikuisten kirjoja. – E-aineistot ovat meilläkin huimassa nousussa: e-kirjojen käyttö nousi 50 prosenttia, e-musiikin 70 ja e-lehdet peräti 125 prosenttia. Sähköisen aineiston tarjontaa onkin lisätty runsaasti. Suoratoistopalveluiden myötä dvd-elokuvat alkavat olla jo kohta menneen talven lumia, eikä niitä juuri hankita enää lisää.

Uusia kirjoja ja muita nimikkeitä tulee kirjastoon joka viikko, viime vuonna hankittiin kaikkiaan 1.200 uutta nimikettä.

Kirjaston väki tekee Petäjävedellä myös tiivistä yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa. – Lapset vierailevat kirjastossa, pidämme kirjastokäytön opetusta ja satutunteja, viemme kirjalaatikoita, autamme oppilaiden lukudiplomien suorittamisessa ja opetamme e-aineiston käytössä. Esimerkiksi monesta pojasta on ollut jännää, kun kirjaa voi lukea puhelimesta.

Nyt eniten varattuja teoksia Petäjävedellä on edelleen Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja, Michelle Obaman uusi elämäkerta Minun tarinani, Suvi Ratilaisen tuore Matkaystävä ja uusimmat dekkarit ovat myös haluttuja.

Näyttelyitä on kirjastolla jatkuvasti – viime vuonna niitä oli kaikkiaan yhdeksän kappaletta. – SK