Petäjävesi-lehti ja Petäjäveden kunta haastavat kaikki hyvän tekemiseen Petäjäveden kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi. Ilmianna oma ja toisen tekemä hyvä teko toimitukselle. Julkaisemme tiedot nimettöminä. Tavoitteena on saada 150 hyvää tekoa kasaan vuoden 2018 loppuun mennessä. Lähetä hyvä teko osoitteella toimitus@petajavesilehti.fi. – SK

 

Hyviä tekoja on kerätty 29.10.2018 mennessä 103 kappaletta:

1. Kyllä tuli hyvä mieli ja suupielet kääntyi hymyyn, kun töistä kotiin tullessa vastassa oli valmiiksi kolattu piha. Kiitos iloisen yllätyksen ahertaneelle koululaiselle.
2. Tuttava antoi itse tekemänsä käsityön lahjaksi ihan vain ilahduttaakseen. Kiitos siitä, lämmitti mieltä!
3. Naapuri toi lehden tullessaan yhteispostilaatikosta meidän postilaatikkoon, niin ei tarvinnut itse lähteä pakkasessa hakemaan.
4. Minua pyydettiin mukaan mittauksiin ja kuntosalille, ja siitä tuli tervetullut olo.
5. Puoliso keittää joka aamu kahvit ja laittaa kupin minulle valmiiksi.
6. Naapuri toi ovelle pieneksi jääneen lapsen juhlamekon, joka oli meidän tytölle mieluinen. Kiitos kivasta eleestä! Hyvät naapurit tekevät kodikkaan olon!
7. Naapurit lähtivät matkoille ja 6- ja 4-vuotiaat lapset kävivät oma-aloitteisesti kolaamassa heidän pihansa pienillä lasten lumikolilla. Kyllä olivat punaposkisia ja tyytyväisiä lapsia pitkän urakan jälkeen! – Ilahtunut äiti
8. Autoin opea liikkavälineiden siivouksessa.
9. Yllätin perheen minilomalla.
10. Ystävällinen kuski auttoi kun naisihminen jäi auton kanssa peilijäisellä tiellä pinteeseen. Kyllä tällä kylällä apua saa jos pyytää!
11. Lämmin kiitos Vanhikselle upean juhlaviikon järjestämisestä.
12. Käydessäni kauppareissulla autoin erästä mummua kauppakassin kantamisessa ja kotimatkallaan potkurilla hiekoitusta väistäen: molemmille tuli hyvä mieli. Mahtavaa järjestöauttamista on, kun käymme vanhuksien luona piristämässä heidän arkeaan: tulee hyvä mieli molemmille ja he odottavat uudestaan kyläilemään. Toisen auttaminen antaa elämälle sisältöä.
13. Iloinen yllätys. Tie Teerijärvensuolle aurattu. Nyt voi suunnata luontoretkelle hienoon suoluontoon ja Tampinpurolle. Suuret kiitokset!
14. Kesätyöpaikan tarjoaminen oppilaille on vähintäänkin mainitsemisen arvoinen kunnan 150 hyvää tekoa -juttuun!
15. Kiitos lumityöavusta anoppi ja appi, ihanaa huomata että on lumityöt tehtynä kun on töistä saavuttu. Kiitos myös naapuri, joka auraat traktorilla kulkuväyliä ja pihoja.
16. Kiitos traktorimiehille – tekevät selkeät tiet ja kiskovat liukkailla hangesta, auttavat aina eivätkä valita. Ei sivukylä ilman heitä elä.
17. Kiitos naapurille, joka teit lumityöt yhteiseltä postilaatikolta!
18. Kyllä oli iloinen yllätys odottamassa palattuamme kotiin reissusta. Joku ystävällinen oli lainannut meidän kolaamme ja aurannut meidän tien. Lämmin kiitos kolan lainaajalle!
19. Kiitos paikalliselle yrittäjälle sadeasujen lahjoituksesta.
20. PetPet 07/08 vanhempien talkooporukassa talkoilu on hauskaa ja palkitsevaa. Niin hyvä porukka ja talkoohenki, että on pelkästään ilo olla mukana <3
21. Naapuri tarjosi kyydin harrastukseen, kiitos!
22. Ystävänpäivänä Masuunissa 7.-luokkalainen tet:issä ollut poika ilahdutti loistavalla asiakaspalvelulla.
23. Kiitos sille ihanalle ihmiselle, joka on kolannut hyvät polut Kintaudelle päiväkodin ja museon läheiseen metsään. Niitä on ilo kävellä niin pienten kuin isojenkin ihmisten!
24. Autoni ollessa huollossa 1,5 viikkoa sydämelliset naapurini järjestivät työmatkansa siten, että pääsin kulkemaan heidän kyydissään mennen tullen. Toiset läheiseni käyttivät kaupassa isoilla ostoksilla ja kyyditsivät lapsia harrastuksiinsa. Lämmin kiitos ystävällisestä avuliaisuudesta!
25. Suoramyynti Heinähattu on paitsi ekoteko, myös hyvä teko! On ihanaa pistäytyä kahvilla ja tapaamassa ihmisiä, kun tunnelma on aina niin leppoisa.
26. Vanhiksen ideoima 150 lasissa -juhlaviikko oli mahtava osoitus pienen pitäjän talkoo- ja yhteishengestä. Todellakin hyvä teko Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistykseltä!
27. Kino Metso tekee hyvää kerran kuussa kun tuo laitteet ja uuden uutukaiset monipuoliset elokuvat omalle kylällemme. Ei tarvitse ajaa Jyväskylään ja maksaa parkkimaksuja!
28. Olen löytänyt upeita kirjoja kirjaston vaihtohyllystä, kiitos lahjoittajille!
29. Lapsi ilahdutti leipomalla ja siivoamalla.
30. Osallistuimme moneen tapahtumaan juhlaviikolla. Kiitos järjestäjille!
31. Ijäs timanttia: Tiet leveät kuin kesällä ajelisi. – Huojentuneet kulkijat
32. Suurenmoinen kiitos sinulle, joka ajat Kintausjärvelle ladut. Ilo liikkua lähiladuilla.
33. Olimme tiistaina menossa Lamminmäelle Helena Suonsaaren luo diakoniapiiriin ja ajoimme auton tienpenkkaan. Paikalle meidän jälkeemme saapuneet seurakunnan työntekijät ja kyläläiset ahersivat noin puoli tuntia meitä auttaen ja saivat automme pois penkasta. Lämpimät kiitokset meitä auttaneille!
34. Piinkovaa kalustoa ja rautaa myös Kintaudella. Lumitalven kiitoksin, ei rypemään joutuneet koskaan.
35. Petäjävedellä suurin osa päättäjistä ajaa aidosti kuntalaisen etua – ei omaa, yrityksensä tai lähipiirinsä mahdollista hyötyä. Se on oikeasti hyvä teko koko kunnalle!
36. Suurkiitos jääradan auraamisestä vuodesta toiseen. Kaikkien päristelijöden puolesta.
37. Vanhalla radan pohjalla Välitien ja koulun välillä kulki mies lapion kanssa ja heitteli koirien jätöksiä kauemmaksi kulkureitiltä.
38. Oli aurinkoinen aamu, kun kävelin postilaatikolle, niin päiväni hyväntuulituulisuutta lisäsi se kun töihin menevä rouva hymyili autossaan, en ole ennen tällaista kokenut postia hakiessa. Hyvät litmalaiset, tietysti huikkasin hymyillen kättä hänelle. Että silleen, mitä kaikkea ihanaa postinhakureissulla voi kokea ulkoilmasta ja linnunlaulusta puhumattakaan.
39. Petäjäkodin kioski, päivittäin tuoreet leivonnaiset ja palvelu pelaa vapaaehtoisvoimin.
40. Suuret kiitokset kaikille lumen auraajille! Hyvin olette pitäneet tiet kunnossa.
41. Runsaat kiitokset kunnalle hyvistä laduista! Erityiskiitos myös kaikille yksityisille kelkkamiehille, jotka omalla kustannuksella tekevät pienempiä latuja ihmisten iloksi!
42. Kiitän kaikkia Petäjäveden yrittäjiä, jotka pitävät Petäjävettä elinvoimaisena ja tuovat töitä kuntalaisille. Lisäksi kiitän yrityksiä, jotka ottavat nuoria töihin!
43. Lämpimät kiitokset kylän marketeille! Kyllä on hyvätasoisia ja palvelu pelaa. Asiointi on helppoa ja nopeaa. Olemme onnekkaita kun meillä on vielä kyläkaupat ja vielä niin mahtavan hyvät!
44. Kiitos kunnalle hyvistä päiväkodeista ja kouluista, sekä hyvästä kouluruoasta!
45. Kiitos kaikille jotka hoitavat syrjäkylien teitä ja kaikille syrjäkylien asukkaille jotka pitävät maaseutua elävänä.
46. Suuret kiitokset Petäjävesi-lehden toimitukselle! Lehti on ollut aina todella hyvä ja tulee luettua tarkkaan. Vanhat valokuvat ja kyläläisten omat sekä historiaan liittyvät jutut. Samoin luontoon liittyvät jutut ovat parhaita.
47. Kiitos luistinkopin luistintenteroittajalle. Ei tarvitse etsiä kauempaa teroittajaa kun homman voi hoitaa heti, kun huomaa että terät kaipaa teroitusta.
48. Tärkeä hyvä teko oli facebookin kautta järjestetty jouluapukeräys. Kiitos lahjoittajille ja etenkin keräyksen puuhanaisille. Teitte ison työn ja tuotitte unohtumatonta jouluiloa niin monille.
49. Kyllä on Petäjäveden lapsissa ja nuorissa paljon taitavia muusikoita! Keskiviikkoisessa Yhteisvastuu-konsertissa nuoret muusikot keräsivät roppakaupalla rahaa nälän poistamiseen maailmasta. Vanhempiakin muusikoita kuultiin ja kahvio palveli hienosti. Maailma on taas hippusen parempi paikka.
50. Päiväkotitädin pulkassa ovat mehut, makkarat ja muut välipalat. Perässä hiihtävät tulevat Kristat ja Iivot kohti Kettulanvuoren laavua. Upea näky ja päivä on pelastettu.

 

 

51. Kiitos sinulle, joka annoit lapsille virpomispalkaksi tuoreita sämpylöitä.
52. Kiitos Muistoja Petäjävedeltä -facebookryhmän perustajille ja aktiivisille päivittäjille. Junantuoman on mukava perehtyä ryhmän kautta paikallishistoriaan.
53. Olimme lumisen talven aikana Tampereella pojan luona yötä. Ajattelimme, että siellä on kotona varmaan hirveät kinokset pihassa, ja että emme varmaan pääse pihaankaan, kun on aurattu ja aura vielä vetänyt penkan tielle. Mutta kun tulimme kotiin, niin kaikki oli puhdistettu! Pihassa oli vain pieniä naisten jälkiä. Naapurin naiset olivat käyneet luomassa lumet sieltä pois. Kiitos ihanille naapureille, ihanaa kun välitätte ja huomaatte!
54. Kintaudelle Räihäntielle koulun läheisyyteen on ilmestynyt nopeusnäyttö muistuttamaan 40 km/h -nopeusrajoituksesta.
55. Kiitos lapsiperheiden hyvinvointia tukevista kohtaamispaikoista: MLL:n perhekahvila, seurakunnan kerhot ja kunnan avoin päiväkoti!
56. Pettuvedellä on aarre, jota ei ole kätketty. se on kirjasto. Monipuolinen valikoima ja asiantunteva henkilökunta löytää jokaiselle jotakin. Parasta vastiketta veroeuroille.
57. Kiitokset kaikille niille, jotka käyvät piilottamassa geokätköjä Petäjäveden maastoihin. Geokätköjen etsiminen on tosi hauskaa erityisesti lasten kanssa!
58. Sydämellinen kiitos perikunnalle, joka suojeli Kintaudelta jyrkänteisen vanhan metsikön! Kun metsää kaatuu nyt ennätystahdilla, tuolla voi kiintyä metsään tarvitsematta pelätä, että kohta nämäkin valtavat puut kaadetaan ja jäljelle jää vain raiskio. Tuolla mäellä on myös helppo uskoa tutkimustuloksiin metsien monenlaisista terveysvaikutuksista!
59. Kiitos Kahvila Freesille hyvästä kokoontumispaikasta, aina tuoreet pullat ja kahvit.
60. Oli mukavat Wappu Pärinät lapsilla perjantaina. Kiitos järjestäjille.
61. Lämmin kiitos veteraanipäivän juhlassa niin kauniisti esiintyneille koululaisille ja lapsia ohjanneelle opettajalle.
62. Kiitti PetPetin kaikki valmentajat, kun joka viikko käytätte vapaa-aikaanne lasten harrastusten ohjaamisessa.
63. Kyläseppä Cup toi jälleen iloa ja eloa kylälle. Kiitos järjestäjille!
64. Kiitos terveyskeskuksen ammattitaitoiselle kolmikolle: Maaritille, Martille ja Esalle. Te pidätte meidät toimintakunnossa!
65. Hieno konsertti Miilussa, Description Tuomas Paukku. Kivaa, kun jotkut ymmärtävät musiikin perään ja osaavat käyttää soittimia. Mahtavaa, lisää tällaista harvinaisuutta!
66. Aurinkoisia kesäpäiviä tiehoitokunnan puheenjohtaja Alangolle ja kaikille toimijoille kylätien esimerkillisestä hoidosta! – Kiitolliset kulkijat
67. Hyvää ja kaunista on Kirkkotien varrella kauniisti hoidetut puutarhat!
68. Me, parvi kesykyyhkysiä, kiitämme lintuystävällistä henkilöä, jolta olemme saaneet koko talven ajan jokapäiväisen jyväannoksemme. Kiitämme. Kuka meitä ruokkii ensi talvena?
69. Työpajan porukka kiillotti autot viimeisen päälle kesäkuntoon. Upeaa palvelua!
70. Vieras nainen nappasi avolava-autonsa lavalta ämpäreitä. Kysyin mitä hänellä niissä on. Juustomaitoa – ja huokasin, että jospa vielä joskus saisi. Nainen antoi pienemmän ämpärin minulle, eikä suostunut ottamaan maksua. Ette voi uskoa, kuinka se ilahdutti minua!
71. Aurinkoa ja hyvää kesää Petäjäveden takseille, olette ihania ja auttavaisia ja teihin voi luottaa, kiitos!
72. Kiitos aurinkoiselle Petäjäkodin päiväkodin henkilökunnalle! Perheitä todellakin huomioidaan.
73. Opettajat ansaitsevat ISOT kiitokset lastemme kaitsemisesta, opettamisesta ja huolehtimisesta taas yhden vuoden ajan. KIITOS!
74. Koulukyydit toimivat kunnassamme erinomaisesti, lämmin kiitos ihanille kuskeille. Meille ainakin on sattunut mennen tullen aivan huipputyypit!
75. Mansikoita kesäkakkuun ansaitsee Alpo Kukkonen tiehoitokunnassa. Jaksaa jaksaa…. Kiitos!
76. Kirkonkylän koululla oli ihana ja perinteikäs kevätjuhla. Kiitos juhlasta sekä lasten hyvästä opetuksesta! Mukavaa kesälomaa koulun väelle!
77. Tyttären Toyota tuli mahtavaan kuntoon Petäjäveden Auto- ja Konekorjaamo Antti Palosen toimesta. Kiitos!
78. Heinähatun kesätapahtuma huutokauppoineen ja Napsukka-kyyteineen antoi taas parasta antia koko Petäjävedestä ja sen ihmisistä. Kiitos järjestäjille ja aurinkoisille myyjille!
79. Kiitos sinä, joka pelastit meidän pyöräretken, kun kortti ei toiminutkaan kaupan kassalla. Meillä menikin loppumatka iloisesti 6-vuotiaan kanssa pohtien, että onpa mukavaa, että on olemassa ystävällisiä ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Kiitos!
80. Kiitän kaikkia ihmisiä, jotka pitävät paikat kunnossa ja laittavat roskat roskiksiin sekä kierrättävät jätteensä. Luontokin kiittää!
81. Lämpimät kiitokset Petäjäveden terveysaseman lääkärille erittäin hyvästä palvelusta! Lääkäri oli asiallinen, rauhallinen, ymmärtäväinen ja kuunteli mitä minulla oli sanottavaa. Yhdessä pohdittiin tilannettani ja hän ymmärsi täysin asiani. Sain monta asiaa kuntoon tällä käynnillä. Toivon hänelle terveyttä ja pitkää ikää sekä runsasta siunausta!
82. Suuret kiitokset Sinikka Aaltolalle hyvistä ja selkeistä kirjoituksista! Niihin on helppo eläytyä ja on kuin siirtyisi ajassa taaksepäin. Uskon, että kylällä on monia tarinan kertojia ja kirjoittajia, jotka eivät vaan uskalla julkaista tekstejään. Rohkaisen heitä näyttämään tarinoitaan muillekin. Sillä jaettu ilo, oppi, kokemus tms. on moninkertainen ilo ja arvokasta perintöä. Samoin kiitän “Käpytikkaa” piristävistä kirjoituksista. Niissä sitä on maalaiselämä parhaimmillaan ja pahimmillaan ytimekkäästi kerrottuna. Aina on saanut nauraa. Ei tarvitse olla kummoiset aineet kun lahjakas tekijä saa niistä “hyvän sopan” aikaiseksi. Ollaan vaan aitoja, persoonallisia maalaisia ja rikastetaan elämää missä sitten liikutaankin. Kiitos myös Koskisen Markulle värikkäistä ja hauskoista tarinoista!
83. Suuret kiitokset Tapio Kokkoselle ja Petäjävesi seuralle tallettamistanne vanhoista valokuvista ym. työstä. Etenkin Petäjävesi lehdessä julkaistujen kuvien ja tietojen välityksellä olen saanut kerrottua lapsilleni kylän historiasta sopivina annoksina. He ovat olleet hyvin kiinnostuneita, varsinkin kun juttu on ollut paikallislehdessä. Uskon että oman kylään liittyvien sekä vanhojen että nykyisten (positiivisten) asioiden kertominen lapsille vahvistaa heidän kiintymystä ja kunnioittamista omaa kylää ja sen ihmisiä kohtaan.
84. Vau! Kiitokset kun värit palasivat Johannan ja Biagion ansiosta kyläkuvaan!
85. Mahtavaa kun kesäkunnassa on huumorintajuisia persoonia ja reilua, rentoa menoa. Neuvoja saa aina apteekista, “rautakaupasta” ja Ärrältä. Ei merta edemmäs kalaan!
86. Kiitos ihmisille, jotka pyyteettömästi kastelevat muutkin kuin omaisten haudat.
87. Kesä-Petäjäveden ihastuttavat puutarhat ja pihat ovat näyte paikallisesta sivistyksestä, ahkeruudesta, hyvästä silmästä, myös sivukylillä! Kiittäen vaivannäöstä, ohikulkijat.
88. Keräsin viinimarjoja mummolle.
89. Avulias naapuri kasteli loman ajan puutarhamme, kiitos!
90. Meillä on aivan huippu asiakaspalvelu kirjastolla. Lämmin kiitos!
91. Sydämellinen kiitos marjastajalle, joka lahjoitti keräämänsä mustikat vanhuksille.
92. Autoin vanhempia mattojen pesussa.
93. Kesä-Petäjäveden ihastuttavat puutarhat ja pihat ovat näyte paikallisesta sivistyksestä, ahkeruudesta, hyvästä silmästä, myös sivukylillä! Kiittäen vaivannäöstä, ohikulkijat.
94. Kiitokset erinomaisesta palvelusta Petäjäveden suntiolle 13.7. Mukavaa kesää, toivottaa 4 sukupolvea.
95. Viime aikoina meidän perhe on saanut Me Petäjävetiset -FB-yhteisön kautta takaisin kadonneen pyörän, kännykän ja kotiavaimen. Ihanaa, että ihmiset jaksavat poimia talteen tavaroita ja ilmoitella Facebookissa. Siitä on iso ilo tavaroiden kadottajille! – Ystävälliset ihmiset
96. Kesäiloa silmille on ollut Oiniemen rakentaminen: aikaansaapia, sisukkaita ahertajia painaa menemään. Aika velikultia.
97. Kiitos upeasta maaseututapahtumasta – yhteistyössä on voimaa! Vaikka en päässytkään osallistumaan, niin Petäjävesi-lehden sivut kertoivat tapahtumasta elävällä tavalla.
98. Kiitos aseman väellä makasiinin ”elvyttämisestä”. Se tuo ihanasti piristystä ja aktiivisuutta kylälle, kun itse järjestätte ja annatte kunnan ja muiden käyttöön tätä tunnelmallista tilaa.
99. Petäjäveden luonto ry kiittää Taipaleen tilaa pikkulusikkalahjoituksesta. Vietimme kesällä 20-vuotisjuhlaa emmekä – tietenkään – halunneet käyttää kertakäyttöastioita. Apu löytyi yllättäen Taipaleen kuulemma ”parittomista ja kodittomista” aterimista.
100. On meillä täällä hyvät oltavat: molemmat kauppiaat sekä K-kaupassa että S-marketissa täyttävät mielellään ja matalalla kynnyksellä asiakastoiveita. Ei tarvitse lähteä naapuriin asioimaan!
101. Kiitos Smart Autokoripalvelut Oy:n Antille nopeasta ja ilman ajanvarausta suoritetusta sumuvalon vaihdosta kesken ruokatunnin. Sain auton katsastettua valon vaihdon jälkeen samalla kaupunkireisulla.
102. Lapsi haravoi pihan ja auttoi naapuriakin.
103. Ystävällinen asiakaspalvelu oman kylän liikkeissä ilahduttaa.
104. Kiitos naapurille, joka on todella kiltti ja pitää huolta kaikista eläimistä, sekä meidän mummista, kukista ja talosta.
105. Ihana päiväkodin emäntä auttaa, tervehtii ja kohtaa lapset, kiitos!
106. Kintauden nuorisoseurantalon järjestäjille kiitokset ihanista tansseista!