Vanhemmiten sitä ihminen alkaa jäykistyä aivan vääristä paikoista, kun ajatellaan elämän lihallisia iloja. Kumarrus ja pyllistys suoritetaan vain nostaessamme tipahtaneita haarukoita ja veitsiä keittiön lattialta. Nekin on poimittava tieten ja taitain, että pääsee samana päivänä takaisin pystyasentoon.
Enää ei Maranellon korskea orhi rietastele vuoteessa entiseen tapaan, eikä heiluttele silkkisiä pöksyjä päänsä yläpuolella, saatikka roiku Tarzanina kattokruunussa. Pimeydessä kuuluvan natinan saa aikaan polvilumpiot, eivät niinkään sängyn jouset.
Yöllisten sormien lähestyessä navan alustaa alkaa pelkkä ajatus lapsentekoasennosta vetää vasemmasta jalasta suonta, Diasporaalitkin ottamatta. Helpommalla pääsee, kun antaa sormille ja kääntää takapuolensa ”viholliselle”. – Ensi viikolla on hieronta. Katotaan kultu, jos silloin olisin vetreemmässä kunnossa.
Nälkä kurnii, mutta yritän pysyä liikkumattomana, sillä saalistava peto iskee kyntensä siippansa selkäpiihin armotta pienestäkin polven naksahduksesta.
Lopulta himo voittaa järjen valon. ”Lauantai” maistuu juhlalta voikkuleivän päällä. Suutuntumaa voisi pitää jopa eroottisena kokemuksena. Himon hissinappula sijaitsee kielenpäästä vatsanpohjalle.
Heittäytyminen takaisin sängylle saa vastapuolen nousemaan puoli metriä lähemmäksi taivasta. Vähän samaan tapaan kuin alkuaikojen hellä kosketus oikeasta paikasta. Silloin leikillinen läpsy tarkoitti asennonvaihtoa, nyttemmin pahimmassa tapauksessa lonkkanivelen. Hellyydet on muuntautuneet vuosien saatossa helliksi paikoiksi ja ne ovat pesiytyneet ihan vääriin paikkoihin.
Hetken päästä kuuluu ”vihollisen” puolelta sovittelevasti. – Selkärasvauksen voisin kyllä ottaa. No, enköhän minä vielä siihen veny. Läpsystä saa sitten laittaa yöpaidan takaisin päälle.
– Markku Koskinen