10.2.1977 Metsälässä
Heipä hei, Siiri
Sattui silmääni ilmoituksesi paikallislehdessä. Tuumasin, että sinä oisit oiva karjakko tänne Metsälään. Rohkaisin siis mieleni ja istuuduin kirjoittamaan sinulle. Minä olen vähän tälläinen huono laittamaan paperille. Yksi lause tuo mieleen toisen, eikä niillä tahdo olla mitään jakoja keskenään, mutta koetetaan.
Koira se haukkuu pihalla. Eipä minulla muita kavereita olekaan. Jos et sitten sinä tulisi sen lisäksi haukkumaan? Kiltti minä olen, mutta jos sitäkin laatua on liikaa niin hermoille sekin saattaa käydä. Tiedän sen sukulaismiehestäni. Lupaan yrittää olla riitaisampi, jos se siitä kiinni jää.
Päivällä jouduin laittamaan Massey Fergusoniin ketjut päälle, kun lähti irti mehtätöissä. Pakkasta oli kolmekymmentä ja munat meni kohmeeseen. Keitin kahvit ja pistin hupun päälle. Hirveesti tulee syötyä hirveä, kun oon jahtiseurassa mukana. Kuvaa en kuitenkaan hirveä laittaa, kun se ois niin hirveä. (Anteeksi, kun tuli noin paljon hirveä, mutta ikinä ei ole kumia, kun tarttisi.)
Olisi mukava jos olisit oikein ahkera karjakko. Keräisit perunoita enemmän kuin söisit vuoden aikana. Töitä täällä riittää. Jos illan kutveessa ehditään olla hetki navat vastakkain niin sitten pitääkin kääntää jo selkä, että ehtii vähäsen nukkua. Jos hetkestä jotain sikiää niin porsitaan sitten yhdessä. Yritän ehtiä synnytykseen pitämään kädestä kiinni, jos saan lomittajan siksi aikaa.
Talvella mentäisiin yhdessä pöllimehtään. Pistetään appelsiinit villasukkaan ja paistetaan makkaraa nuotiolla. Olisit apuna jos Fergusonista lähtee taas ketjut. Mansikki poikii kohta. Ajattelin, että senkin takia voisit tulla niin saataisin vedettyä vasikka pihalle nelikätisesti. Eläinlääkäri velottaa niin pahasti.
Näin minä olen asiat järkeillyt ja minun puolesta voit tulla vaikka heti. Laitan Fergusonin yöksi lämmitykseen, kun ilmoitat milloin muuttoapua tarvitset. Olen melko varma, että olet tälläiselle maajussille kunnon karjakko. Koirakin lakkasi haukkumasta.
Terveisin.
Keijo ”köntsä” Kurki