Petäjäveden Palveluhakemisto
Löydä parhaat palvelut ja yritykset Petäjävedeltä!
Terveiset The Voice of Finlandista!
Otin osaa The Voice of Finlandin 13. tuotantokauden livelähetyksiin tuotantoharjoittelijana. Kokemus jäi mieleeni ja lisäsi entisestään kiinnostustani alaa kohtaan. Tuntuu yhä uskomattomalta, että nimeni komeilee tekijänä ohjelman lopputeksteissä. Jaakko Heikkinen...
Tuomiokapituli puoltaa seurakuntaliitosta
Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli kertoo tiedotteessaan, että se on antanut tiistaisessa istunnossaan kirkkohallitukselle lausunnon seurakuntajaon muuttamisesta Jyväskylän, Joutsan, Toivakan, Petäjäveden ja Hankasalmen seurakuntien osalta 1.1.2025 lähtien....
Lähiluonto tärkeää paikalliselle luontoyhdistykselle
Tiina Lamminaho Kuvat: Lauri Ijäs Salmensillan sulassa on näkynyt jo ensimmäisiä vesilintuja, muun muassa metsähanhi lepäilevän sinisorsaparin seurassa. Lauri Ijäs aloitti Petäjäveden Luonto ry:n puheenjohtajana maaliskuun alussa. – Toiminnassa olen ollut mukana jo...
Petäjävedellä vahvaa enduroharrastuneisuutta
Jaakko Heikkinen Kuva: Xracing Petäjävetinen Sampsa Junka, 27, sijoittui oman sarjansa kolmanneksi Suomen tunnetuimmassa enduroajon kevätkilpailussa, Päijänteen ympäriajossa. Helsingin moottorikerhon organisoimat kaksipäiväiset kisat ajettiin viime kuussa, 16.–17....
Lasten pääsiäiskirkossa tutustuttiin pääsiäisen sanomaan
Niina Kelloniemi Viime viikon perjantaina Petäjäveden keltaisessa kirkossa vietettiin erityisesti lapsille ja perheille suunnattua pääsiäiskirkkoa teemalla pääsiäisen salaisuus. Alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen sekä päiväkodin opettajille ja...
Petäjäveden Palveluhakemisto
Löydä parhaat palvelut ja yritykset Petäjävedeltä!