Hanna Toivonen
Syyslomaviikolla koululle kokoontuivat opettajat Pia Jussila ja Leena Lahti sekä Petäjäveden Luonto ry:stä Lauri Ijäs ja Tapani Nislin suunnittelemaan Kettulanvuoren luontoa esittelevien opastaulujen sisältöä. Suunnitteluryhmään kuuluu myös Petäjäkallion päiväkodin varhaiskasvatuksen opettaja Kristiina Alakesti. Opastauluissa tullaan esittelemään Kettulanvuoren alueelle tyypillisiä nisäkkäitä, lintuja, sieniä, kasveja, hyönteisiä, matelijoita sekä sammakkoeläimiä. Lajiesittelyiden lisäksi kylteillä ohjataan ihmisiä pitämään huolta luonnosta ja nauttimaan siellä olosta. Parhaillaan työstettävät opastaulut pyritään saamaan valmiiksi ensi keväänä.

– Suunniteltavan luontopolun juuret juontavat vuosien taakse, kun Petäjäveden Luonto ry:n väki jutteli kokouksessaan, että kirkonkylän läheltä puuttuu lähiluontopolku, Tapani Nislin toteaa ja jatkaa, että ennen tätä hanketta haettiin ELY-keskukselta ja Vesurilta rahoitusta hiihtolatujen valaistuksen uusimiseen sekä lähiluontopolkua varten, mutta silloin avustusta saatiin vain valaistukseen ja kuntoportaisiin.

Opastauluja suunnittelevat Lauri Ijäs ja Tapani Nislin kertovat, että Litman noin 500 metrin mittaiselle esteettömälle luontopolulle sekä Permitien päässä olevalle parkkipaikalle on tehty pohjatöitä. Paikoitusalueen parannus palvelee sekä Litman leikkikentän, että tulevan luontopolun käyttäjiä. Parhaillaan suunnitteilla olevat Kettulanvuoren luontoa kuvaavat opastaulut sijoittuvat osittain uuden esteettömän luontopolun varteen ja osittain tauluja tulee olemassa olevan latuverkoston varrelle, työryhmäläiset toteavat.
– Luontopolun varrelle on suunnitteilla myös levähdyspaikka, Pia Jussila toteaa.
– Latupohjilla on tehty pohjatöitä. Erityisesti Ihakkisuolla kulkevaa latupohjaa parannetaan, jotta reitti sopisi jatkossa myös kesäpyöräilykäyttöön, Tapani Nislin kertoo.

Kettulanvuoren luonnon opastaulujen suunnittelu ja toteutus on osa Kettulanvuoren liikuntapuiston ja Halkokankaan perhepuiston kehittäminen -investointihanketta. Petäjäveden kunnanjohtaja Mikko Latvalan mukaan hankkeen kokonaisrahoitus on 160 000 €, johon on saatu 70 % tukirahoitus Vesuri-ryhmän myöntämästä Leader-rahoituksesta. Kunnan omarahoitusosuus on 30 % eli 48 000 €. Hankkeessa rakennetaan ulkokuntosali Kettulanvuoreen, monipuolistetaan Halkokankaan leikkipuistoa perheitä palvelevaksi, parannetaan latupohjia maastopyöräilyä varten, rakennetaan lähiluontopolku Litman alueelle, siirretään frisbeegolfrata kokonaan Kettulanvuoren alueelle sekä uudistetaan alueen taulut ja kyltit.

Mikko Latvala kertoo, että kulunut vuosi on hankkeessa mennyt pitkälti pohjatöihin ja kilpailutuksiin. Alun perin vuosille 2022–2023 kaavaillulle hankkeelle haetaan jatkoaikaa vuoden 2024 loppuun asti, jotta asennustyöt ehditään tehdä. Kettulanvuoren parkkipaikalla ollut toimistoparakki on purettu ja paikalle rakennetaan ulkokuntosali. Ulkokuntosalin laitteet on kilpailutettu ja tilattu, tällä hetkellä käynnissä on pohjatyöt. Frisbeegolfseura FGP:n talkoolaiset ovat tehneet frisbeegolfrataan tarvittavat muutokset ja nyt 18-väyläinen rata löytyy kokonaisuudessaan Kettulanvuoren alueelta. Halkokankaan leikkipuiston kehittämisen osalta alkuperäistä toimintasuunnitelmaa on päivitetty alueen asukkaiden kanssa pidetyn palaverin jälkeen. Tällä hetkellä kilpailutetaan asukkaiden toivomaa peliareenaa. Peliareenan kustannusten tarkennettua puistoon hankitaan lisäksi leikkivälineitä ja asennukset tehdään vuoden 2024 aikana.