Koronarajoitusten takia kevään rippikoulun yhteiset hetket ovat vaihtuneet nettitapaamisiin, kasvokkain on pystytty tapaamaan vain pienryhmissä. 

 

 

Korona rajoitti yhdessäoloa rippikoulussakin

 

– Yhdessä tekeminen ja yhdessä oleminen ilman tekemistäkin ovat yleensä iso osa rippikoulua. Nyt tämän kevään rippikoulusta ne jäivät pois, kun yhteisiä ruokahetkiä, pelejä ja leikkejä ei pysty etänä järjestämään, kirkkoherra Laura Laitinen ja diakoni Riikka Jussila toteavat.

Petäjäveden, Keuruun ja Multien seurakuntien yhteinen rippikoulu piti järjestää hiihtolomalla Keuruun seurakuntakeskuksessa. Alkuvuodesta pahentunut koronatilanne ja uudet rajoitukset laittoivat suunnitelmat uusiksi.

– Meidän piti olla 22 rippikoululaisen, kahden isosen ja neljän ohjaajan kanssa yhdessä Keuruun seurakuntakeskuksessa, nyt olimme 22 rippikoululaisen ja neljän ohjaajan kanssa Teamsissa, Laura Laitinen kertoo.

– Rippikoulun piti olla alun perinkin päiväkoulu. Jos se olisi suunniteltu leiriksi ja siitä olisi pitänyt luopua, pettymys olisi varmaan ollut isompi, Riikka Jussila toteaa.

Nyt rippikouluopetus toteutettiin netissä sekä pienryhmäopetuksena kasvokkain.

– Rippikoululaiset jaettiin kolmeen ryhmään. Meillä oli 15 keuruulaista ja seitsemän petäjävetistä nuorta, petäjävetiset olivat omassa ryhmässään. Koronatilanteen takia emme uskaltaneet ottaa sitä riskiä, että eri kunnista olevia nuoria olisi ollut samassa ryhmässä, Laitinen ja Jussila kertovat.

– Nuorilta jäi pois normaalisti rippikouluun kuuluva toisiinsa tutustuminen, se on sähköisten välineiden kautta hyvin erilaista. Ihanaa, että olemme kuitenkin pystyneet tapaamaan pienryhmissä kasvotusten, vaikka kaikki nuoret eivät olekaan saaneet tavata toisiaan.

 

Luvassa monta pientä konfirmaatiota

 

Rippikoulun jälkeisessä palautteessa osa rippikoululaisista piti etärippikoulua ihan hyvänä, osa taas olisi kaivannut kasvokkain tapaamista enemmän.

– Vastauksissa moni sanoi saaneensa rippikoulusta paljon tietoa. Ehkä tällainen etärippikoulu oli enemmän koulumainen ja tietopainotteinen, käytimmehän me tässä esimerkiksi powerpoint-esityksiä, joita emme normaalisti rippikoulussa käytä, Riikka Jussila kertoo.

– Rippikoulun intensiivijakso hiihtolomalla vietiin läpi kyllä aika lailla yrityksen ja erehdyksen kautta. Toki Teams on meille työvälineenä tullut jo tutuksi, mutta sen kautta opettaminen onkin eri asia, Laura Laitinen toteaa.

– Opimme itsekin paljon ja tämä oli kyllä todella erilainen rippikoulu. Toisaalta moni rippikouluun kuuluva perusasia oli tässäkin mukana.

Kevään rippikoululaisten konfirmaatio on helatorstaina 13. toukokuuta.

– Odotamme jännityksellä, millaiset koronarajoitukset silloin on voimassa. Jos ei saa järjestää yli kymmenen hengen tilaisuuksia, konfirmoimme kaksi nuorta kerrallaan ja paikalla voivat olla nuorten vanhemmat ja kummit eli neljä läheistä nuorta kohden. Juhla on tärkeä myös perheille, joten haluamme kuitenkin tehdä järjestelyt siten, että myös vanhemmat ja kummit pääsevät osallistumaan. Jos kokoontumisten henkilörajana on 20 ihmistä, konfirmoimme neljä nuorta kerrallaan ja jos paikalla saa olla 50 henkeä, voimme konfirmoida pienryhmittäin, eli silloin selviämme kolmealla konfirmaatiolla, Laura Laitinen selvittää.

– Kysyimme perheiltä, haluavatko he, että konfirmaatio järjestetään nyt, vai kesällä, jolloin voisimme järjestää ehkä yhden yhteisen konfirmaation. Kaksi kolmasosaa perheistä halusi kuitenkin konfirmaation mieluummin nyt. Jos kokoontumisraja on kymmenen ihmistä, me järjestämme kymmenen konfirmaatiota ja jos raja on 20 ihmistä, järjestämme kuusi konfirmaatiota. Tilaisuus on joka tapauksessa juhlajumalanpalvelus.

 

Tulevan kesän leirit normaalisti?

 

Viime kesänä rippileirit pystyttiin pitämään, koronasta huolimatta.

– Ainoastaan yhden leirin ajankohtaa jouduimme muuttamaan ja vaellusrippikoulussa vaellettiin Kuusamon sijaan Keski-Suomessa, Laitinen ja Jussila kertovat.

– Toiveena olisi, että myös ensi kesän rippileirit pystytäisiin järjestämään normaalisti, tai niin normaalisti, kuin näissä oloissa on mahdollista. Petäjäveden, Keuruun ja Multian yhteiset rippikoululeirit on tarkoitus pitää Isohiekan leirikeskuksessa Keuruulla ja vaellusrippikouluun kuuluva vaellus Karhunkierroksella Kuusamossa. Tavoitteena on, että nuoret saavat leirikokemuksen.

Myös Tuomiokapitulin ohje kehottaa pitämään kesällä normaalisti rippileirejä, mikäli paikallinen epidemiatilanne ei niitä estä. Tänä vuonna rippikouluikäisiä ovat vuonna 2006 syntyneet nuoret. – TL

 

 

(Kuvat: Riikka Jussila)