Tutkimushuone 2:ssa sairaalapappi Johanna Niiles ei tutki ketään, vaikka tilapäinen työhuone löytyykin vielä entisen keskussairaalan alakerrasta. Sairaalapappi on vaikeissa hetkissä potilaan ja omaisten tukena.
Sairaalapappi on läsnä ja kuuntelee
Petäjävetinen Johanna Niiles on monen kokemuksen ja mutkan jälkeen unelma-ammatissaan. Niiles aloitti pari vuotta sitten Jyväskylän seurakunnan sairaalapappina Sairaala Novassa. – Seurakuntapapin työ on monesti esillä olemista ja juhlissa puhumista. Sairaalapapin työ on eri tavalla merkityksellistä ja terapiasuuntautunutta. Sairaalapappina saan olla yhden ihmisen kanssa ja olla vain häntä varten. Olennaista on läsnäolo ja kuuntelu.
Niileksen työhuone on tällä hetkellä entisessä keskussairaalassa. Käytävät ovat autiot ja täynnä poistuvaa tavaraa, työhuoneessa, ”Tutkimushuone 2:ssa”, on paitsi suihku, myös mahdollisuus lisähappeen. Sairaalapapin varsinainen työhuone tullaan remontoimaan vanhan sairaalan päivystysrakennukseen. Myös Novaan on tulossa jonkinlainen tila sairaalapappien tukikohdaksi.
Enimmäkseen Niiles tapaa potilaita Sairaala Novan osastoilla. – Sairaalan henkilökunta tarjoaa potilaalle tai omaiselle mahdollisuutta puhua papin kanssa ja yleensä hoitaja tai lääkäri soittaa, että voisitko tulla, Niiles kertoo. Myös sairaalan työntekijät käyttävät keskusteluapua papin kanssa.
Potilaan tukena
Jyväskylän seurakunnalla on 3,5 sairaalapapin virkaa ja Novassa heistä työskentelee 2,5. Vastuualueet on jaettu karkeasti psykiatriseen ja somaattiseen puoleen. Niiles on niin sanottu somaattisen puolen pappi.
Sairaalapappi kohtaa työssään enimmäkseen sairautta, kuolemaa, surua ja ihmisten pelkoja. Suurin osa soitoista tulee Niilekselle syöpä- ja verisuonitautien osastolta, mutta esimerkiksi saattohoidossa olevia potilaita on monilla osastoilla. Sairaala Novassa on pieni kappeli, jossa pidetään pienimuotoisia siunaustilaisuuksia. Potilaan kuollessa omaiset voivat myös pyytää pappia pitämään saattohartauden osastolla tai kappelissa.
Synnytysosastolla pappi käy, jos lapsi syntyy kuolleena tai on muuta huolta lapsen tai vanhempien hyvinvoinnista. Vauvan hätäkasteen tekee yleensä hoitohenkilökunta. Joskus sairaalassa myös vihitään avioliittoon ja käydään rippikoulua.
Sairaalapappi on potilaan tai omaisten kanssa rauhallisesti läsnä, kannattelee, kestää ihmisen tuskan, antaa toivoa, lohduttaa.
– Ihmiset ovat eri tilanteissa erilaisia. Joku on järkytykseltään ihan turta, toinen taas tosi itkuinen. Vähän sen mukaan itsekin toimin ja kysyn, mitä he toivovat minulta.
Kohtaaminen tapahtuu aina asiakaslähtöisesti ja potilaan vakaumusta kunnioittaen. – Sen mukaan ollaan, mitä potilas haluaa. Aina mennään potilaan ehdoilla, eikä vakaumusta tai kirkkoon kuulumista kysellä, Niiles kertoo.
Sairaalapappi on vaitiolovelvollinen ja hänen kanssaan voi puhua mistä tahansa mieltä painavasta asiasta. – Usein puhutaan monenlaisia asioita, paljon nauretaankin ja puhutaan iloisia asioita: perheestä, lapsista, lapsenlapsista, kodista ja lemmikkieläimistä. Huumoriakin tarvitaan.
Ehtoollisvälineet kulkevat tarvittaessa mukana pienessä salkussa.
Kuolema voi pelottaa
Joskus potilas haluaa jutella siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Niileksellä ei ole vakiovastausta ja kysyy potilaalta, mitä hän itse uskoo siellä olevan. Niiles itse uskoo, että kuoleman jälkeen Jumala on meitä vastassa ja siellä on hyvä olla. Enempää ei tarvitse tietää.
– Aina potilas ei ymmärrä, että tähän sairauteen voi oikeasti kuolla ja tilanne voi muuttua vaikeaksi nopeastikin. Toisinaan mahdollisuus kuolemiseen kielletään ja odotellaan ihmettä. Jotkut pelkäävät ihan fyysistä kuolemista ja omaiset ovat usein hädissään kivuista. Täällä ollaan kuitenkin hyvässä hoidossa ja kuoleman lähestyessä usein tajunnan taso laskee. Tarvittaessa potilas voidaan rauhoittaa lääkkein.
Mitä sitten keskusteluista kuolevien ihmisten kanssa on jäänyt mieleen? – Meidän kaikkien pitäisi pitää huolta läheisistä ihmissuhteista ja niistä, kenestä välittää ja ketä rakastaa. Tämä päivä voi olla meille jokaiselle se viimeinen. Jos suhde Jumalaan on kunnossa, voi kuoleman kohtaaminen olla helpompi, jopa odotettu asia. Se on kaunista, kun ihminen on täysin rauhassa tilanteensa kanssa ja valmis kuolemaan.
Jotkut kertovat papille, etteivät ole uskovaisia ja ovat rukoilleet viimeksi joskus lapsena, mutta sairauden kohdatessa moni kokee sen taas tärkeäksi.
– On tyypillistä, että hädän hetkellä ja kriisissä muistetaan Jumala ja käännytään hänen puoleensa. Mutta voi kokea myös päinvastoin. Kokee ettei Jumala vastaa rukouksiini, kun on antanut tämän sairauden.
– Vaikka muuten potilas ei haluaisi puhua hengellisistä asioista, niin yllättävän usein toivoo, että rukoilen hänen puolestaan tai lausun Herran siunauksen, Niiles kertoo. Hän itse kokee, että kohtaamisissa potilaiden kanssa on Jumala läsnä. Hän on myös oppinut paljon potilailta.
Niiles pyrkii olemaan työssään hetkessä täysin läsnä ja antamaan kaikkensa, mutta sen jälkeen pitää siirtyä eteenpäin, eikä murheita voi kantaa mukanaan. Ammattirooli tavallaan suojaa ja kollegat sekä työnohjaus auttavat työssä jaksamisessa.
– Toisaalta aina ei pysty kaikkea siirtämään taka-alalle ja viime syksyltäkin jäi vahvasti mieleen yksi potilas, joka menehtyi hyvin nopeasti. Vaikka kaikki koskettavat ja ovat yhtä tärkeitä, niin jostain syystä jotkut jäävät mieleen voimakkaammin.
– Korona-aika on näkynyt sairaalapapin työssä lähinnä siinä, että potilaisiin on täytynyt pitää fyysistä etäisyyttä ja kasvot on pitänyt peittää maskilla. Se on tuntunut ikävältä, sillä ilmeet ja kosketus ovat tärkeitä rohkaisun ja tuen eleitä.
Niiles on siunannut yhden poisnukkuneen koronaan sairastuneen ja muutamia yhteydenottoja on tullut koronaa sairastavilta. – Koronatilanne näkyy yksinäisyytenä, kun ei voi tavata ihmisiä ja saattaa jännittää, miten pärjää kotona, Niiles kuvailee. – Korona on tuonut enemmän huolta ja työtä myös sairaalan henkilökunnalle.
Ikuinen opiskelija – ja haaveilija
Niiles on ikuinen opiskelija. Sairaalapapin virkaan kuuluu, että sitoutuu suorittamaan sairaalasielunhoidon erikoistumiskoulutuksen. Niiles on jo aiemmin papin työn ohessa valmistunut psykoterapian opinnoista, joista on ollut hyötyä nykyisessä työssä. Myös siitä, että on tehnyt työkseen muutakin kuin papin työtä, on etua. Niiles toimi esimerkiksi Petäjävesi-lehden toimittajana vuodesta 2001. Hän suoritti samanaikaisesti toimittajaopintoja ja oli jo aikaisemmin valmistunut teologian maisteriksi.
– Olen aina tykännyt kuunnella ihmisten tarinoita. Toimittajan työssä rakastin sitä, Niiles kertoo.
Papiksi hänet vihittiin 2008 ja Jyväskylän seurakunnalla hän on ollut töissä jo pitkään. Ennen pappisvirkaa Niiles työskenteli Jyväskylän seurakunnan viestinnän tehtävissä.
Yritystoiminta Vanha Apteekki on Niileksen osalta nyt tauolla, mutta sisko Anne Niiles-Mäki pyörittää yritystä edelleen. Yritys järjestää muun muassa logoterapiakoulutuksia. Myös eläin- ja luontoavusteista toimintaa voidaan järjestää tilauksesta, mutta tällä hetkellä Niileksen aika eri riitä varsinaiseen terapiatyöhön. Omat terapia-aasit kotona Pengerjoella tarjoavat hyvää vastapainoa työlle ihmisten parissa.
Niiles on myös ikuinen haaveilija. Nykyisessä työssään hän haaveilee sairaalakoirasta, vaikkei ole vielä vienyt asiaa mitenkään eteenpäin, eikä tiedä olisiko sitä mahdollista edes toteuttaa. Eläinavusteinen terapia on kiinnostanut Niilestä pitkään ja hän on siihenkin kouluttautunut. Pengerjoen kodissakin löytyy aasien lisäksi hevonen, kolme kissaa ja koira. Koti on tärkeä latauspaikka.
Sairaalapapin työssä ei voi säikähtää pienestä, eikä vaikeita ja yllättäviä tilanteita voi välttää. Auttaa, jos on joutunut itsekin käymään läpi joitain raskaita kokemuksia.
– Aika sinut pitää olla itsensä ja uskonsa kanssa, että jaksaa ja pystyy tätä työtä tekemään. Itseään pitää vähän kovettaa, mutta pysyä samalla lämpimänä ja aitona.
Yksi ”hullu haave” on vielä mielessä: eläinavusteinen saattohoitokoti maalla. – Sellainen, jossa on isot ikkunat, joista näkyy hevosia ja lampaita. Ja tietysti pari aasia. – SK
