Koko kylän oma lehti syntyi 60 vuotta sitten tiedottamisen tarpeesta
Monen muun järjestön ja urheiluseuran tavoin, Petäjäveden Petäjäiset ry perusti oman paikallislehden vuonna 1961. Urheiluseuran jäsenmäärä kasvoi ja seuran toiminnasta tiedottaminen alkoi olla vaivalloista, joten oman lehden oli tarkoitus toimia ensisijaisesti urheiluseuran omassa tiedonvälityksessä.
Petäjävesi-lehdestä muotoutui kuitenkin pian ilmestyttyään koko kylän oma paikallislehti ja myöhemmin kunnan virallinen tiedotuslehti.
Petäjävesi-lehden ensimmäinen päätoimittaja Aaro Huovila.
Kunnan viralliseksi tiedotuslehdeksi
Petäjävesi-lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Aaro Huovila ja ensimmäiseen toimituskuntaan valittiin Keijo Loisa, Olavi Makkonen, Kosti Rutanen ja Erkki Teirilä. Ensimmäisen numeron ilmestymisen jälkeen toimikuntaan valittiin vielä Eero Huikku ja Hugo Valtonen. Myöhemmin toimituskuntaa täydennettiin eri ammattialojen edustajilla ja muilla vapaaehtoisilla.
Taloudellinen ja aatteellinen riippumattomuus oli Petäjävesi-lehdelle ja sen tekijöille alusta asti tärkeitä arvoja. Urheiluseuran asioiden lisäksi lehdessä kerrottiin runsaasti myös esimerkiksi kunnan ja seurakunnan asioista.
Ensimmäisessä Petäjävesi-lehdessä 8.2.1961 iloittiin, kuinka lehti on myös Petäjäveden kunnan virallinen tiedotuslehti. Kuitenkin vuonna 1963 Huovila totesi, ettei kunta halua tukea lehteä ja ilmoittaa siinä. Lehteä syytettiin myös puolueellisuudesta, kun oli jättänyt valtuutettujen nimiä pois kokouksia koskevasta uutisoinnista.
Myöhemmin lehden toinen päätoimittaja Martti Mantila kirjoitti, että lehti pyrkii säilyttämään omaksumansa puolueettomuuslinjan, mutta ei niin, ettei sen palstoilla puututtaisi yhteiskunnallisiin ja muihin kiistakysymyksiin, vaan siten, että jokaisella on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.
Vasta vuonna 1971 kunta teki Petäjävesi-lehdessä tiedottamisesta päätöksen ja kunnansihteeri velvoitettiin toimittamaan kunnan ilmoitukset Petäjävesi-lehteen.
Myöhemmin vuonna 1992 kunnanvaltuustossa todettiin, että Petäjävedellä on kaksi paikallislehteä tarkoittaen Petäjävesi-lehteä ja Suur-Keuruuta. Silloinen päätoimittaja Inkeri Niiles vaati kunnalta kannanottoa oman paikkakunnan lehden puolesta, koska jos Petäjävesi-lehti koetaan voimavaraksi, sitä tulisi Niileksen mielestä myös julkisesti tukea.
Viimeksi tammikuussa 2021 valtuuston kokouksessa linjattiin, että Petäjäveden kunnan kuulutukset ja muut tarvittavat ilmoitukset ilmoitetaan edelleen Petäjävesi-lehdessä.
Petäjävesi-lehden toinen päätoimittaja Martti Mantila.
90-luvulla otettiin tekninen loikka
Jo vuonna 1963 lehti ilmestyi lähes joka viikko, ja vuodesta 1984 nelisivuisen sijaan kahdeksansivuisena. Taitto tehtiin painotalossa käsityönä vuoteen 1992 asti. Vielä 1990-luvulla aineisto vietiin joka viikko lehtipainoon paikan päälle ennen kuin sen lähettäminen sähköisesti oli mahdollista.
Petäjävesi-lehteä on painettu Pieksämäellä Lehtisepillä vuodesta 1991 ja siellä se painetaan edelleen.
Petäjävesi-lehteä pyöritettiin ensimmäiset lähes 20 vuotta talkootyöllä ja lehteen saatiin alusta asti monenlaisia kirjoittajia ja kuvaajiakin. Yksi pitkäaikaisemmista vapaaehtoisista kirjoittajista on nimimerkillä Käpytikka kirjoittava pakinoitsija, joka on kirjoittanut lehteen kohta 29 vuotta, ja kirjoittaa edelleen. Käpytikan henkilöllisyys on pidetty salassa vuosikymmenten ajan.
Myös tilausasiamiehet olivat pitkään tärkeitä paikallislehdille uusien tilausten sekä jatkotilausten hankkijoina. Raimo Heinonen Kuivasmäeltä on ollut Petäjävesi-lehden pitkäaikaisin tilausasiamies.
Median murroksesta huolimatta asema on säilynyt
Toiminnassa olevia urheiluseuran omistavia paikallislehtiä on Suomessa enää kaksi: Petäjäisten Petäjävesi-lehti sekä Alavieskan Virin Alavieska-lehti. Lähes kaikki pienet paikallislehdet Suomessa ovat sulautuneet osaksi isompia konserneja ja lehtitaloja, mutta Petäjävesi-lehti on omistajaseuran vakaasta tahdosta pysynyt edelleen itsenäisenä toimijana. Viime vuosien yleinen median murros sekä lehti-ilmoitustulojen radikaali lasku koskettaa myös Petäjävesi-lehteä.
Suurin osa lehden tuloista tulee nykyisin tilauksista.
Petäjävesi-lehti kamppailee taloudellisten haasteiden kanssa, eikä viime vuosina lehti ole ollut omistajaseuralleen taloudellisesti tuottoisa. Siitä huolimatta urheiluseuran johtokunnassa koetaan edelleen paikallislehden julkaisutoiminnan merkitys tärkeänä.
Nykyisin Petäjävesi-lehteä tekee yksin päätoimittaja, jutuissa apunaan freelancer-toimittaja. Seuran johtokunnan jäsenistä on koottu lehtitoimikunta, joka seuraa yrityksen taloutta ja jolla on yrityksen hallinnollinen vastuu.
Petäjävesi-lehti on säilyttänyt paikkansa 60 vuoden jälkeenkin asemansa paitsi urheiluseuran, myös kunnan, seurakunnan ja paikallisen elinkeino- ja kulttuurielämän puolueettomana tiedottajana.
Paperilehden lisäksi Petäjävesi-lehti näkyy tänä päivänä vahvasti myös kotisivuillaan sekä sosiaalisessa mediassa. Digitilausten määrä on kasvussa. – SK
(Lähteenä: Nislin, Mikko 2011: Henki, voima ja yhteisö. Urheiluseura Petäjäveden Petäjäisten vaiheet vuodesta 1934.)
– – –
Paikallislehti on juhlinut aina – paikallisesti
Koronapandemia asettaa reunaehdot myös 60-vuotiaan Petäjävesi-lehden juhlinnalle. Suunnitelmissa on pitää kesäkuussa pienimuotoiset lukijoiden päivät toimituksessa ja pihapiirissä. Saa nähdä, mikä on silloin maailman tilanne ja onko tapaaminen jo suotavaa.
Muistamisina toivomme onnitteluilmoituksia, kunhan juhlat voidaan järjestää. Paras lahja on kuitenkin jatkaa lehden lukijana ja tukijana muuten. Ilman lukijoita ei olisi lehteäkään.
Seminaari, kesäjuhla ja teemanumerot
Kymmenen vuotta sitten viisikymppinen Petäjävesi-lehti juhli asiapitoisen juhlaseminaarin merkeissä. Auditorio Miilu oli täynnä vieraita ja puhujina oli silloinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, opetusministeri Henna Virkkunen ja päätoimittaja, professori Erkki Liikanen. Soljuvasta yhteistyöstä kertonee, että seminaarin juonsi kirkkoherra Seppo Ojala ja kunnan puolesta äänessä oli kunnanjohtaja Teppo Sirniö sekä valtuuston ja yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Kokkonen. Seminaarin jälkeen juotiin kahvit ja katsottiin Petäjävesi-aiheinen elokuva.
Vuonna 2001 julkaistiin Petäjävesi-lehden 40-vuotisjuhlanumero, jossa käytiin läpi tarkasti ja kattavasti menneet vuosikymmenet. Varsinaiset juhlat järjestettiin vapaamuotoisemmin kesäjuhlana Pappilan pihapiirissä. Toimitus sijaitsi tuolloin nykyisen Petäjäveden Tekstiilin tiloissa. Tarjolla oli lohikeittoa ja kakkukahvit, puhujina Suomen Yrittäjistä varatuomari Risto Tuominen ja kansanedustaja, varatuomari Juha Karpio.
Päätoimittaja Inkeri Niiles kirjoittaa, että ”kun joku 40 vuoden kuluttua tekee internettiin tai johonkin vielä tunnistamattomaan tiedotusvälineeseen Petäjävesi-lehden 80-vuotishistoriikkia, muistakoon mainita, että herran vuonna 2001 lehteä teki kolmen naisen tiimi, tulevaisuuteen uskova ja yhteen hiileen puhaltava.”
Vuonna 2001 ja 2011 muistamiset toivottiin Petäjävesi-lehden stipendirahastoon, josta edelleen annetaan joka vuosi stipendi yhdelle Petäjäveden lukion oppilaalle, joka on ansioitunut kirjoittamisessa.
Myös vuonna 1991 julkaistiin juhlanumero, jossa katsottiin ajassa taaksepäin. Entinen päätoimittaja Antti Autio kirjoittaa siinä, ettei kukaan olisi uskonut, että Petäjävesi-lehti ilmestyy vielä 90-luvulla!
Paikallislehden tehtävän on pysyä hereillä
Vuonna 1981 Petäjävesi-lehdessä juhlistettiin pienimuotisesti 20-vuotista taivalta päätoimittaja Martti Mantilan, Aaro Huovilan ja Antti Aution sekä seuran puheenjohtaja Aarne Soanjärven kirjoituksilla. Lehden koettiin olevan tärkeä myös paikallisen historian taltioijana, mutta toisaalta sen tehtävän nähtiin olevan muutakin kuin muistiinmerkintä.
Mantila myöntää, että ajoittain tulevaisuuteen uskominen on ottanut lujille. ”Olisi aina jaksettava miettiä, mitä tänään voisi tehdä sellaista, joka voisi vaikuttaa myönteisesti huomiseen ja toimittava sen mukaan. Yksinkertaisesti: olisi pysyttävä hereillä. Paljon muuta ei paikallislehtikään toimintaohjeekseen tarvitse.”
Vuonna 1971 juhlittiin lehden ensimmäistä vuosikymmentä. Lehden todettiin tekevän arvokasta työtä paikkakunnan tapausten tallentajana.
Vaatimattomasta alusta kehittyi säännöllisesti ilmestyvä paikallislehti, joka löytää pitäjän lähes joka kotiin. ”Lehden perustajat luottivat oman pitäjän asukkaisiin, ja nämä ovat osoittautuneet heidän luottamuksensa arvoisiksi.”
10-vuotisjuhlanumeroon kirjoitti tervehdyksensä myös ensimmäinen päätoimittaja Huovila, joka totesi, että Petäjävesi-lehti on jo ”kymmenessä vuodessa vakiinnuttanut asemansa yli luokkarajojen ulottuvana sanansaattajana.” – SK
– – –
Päätoimittaja Inkeri Niiles: ”Se on suhteellista”
Suhteeni Petäjävesi-lehteen on kestänyt kuusi vuosikymmentä. Ensimmäinen kontakti oli kovin heiveröinen. Juuri paikkakunnalle muuttanut äitini etsi meille kodinhengetärtä vuonna 1963 paikallisen tiedotusvälineen kautta. Pieni perheemme oli petäjävetisenä lähes yhtä nuori kuin pari vuotta aikaisemmin perustettu kotiseutulehti. Enpä silloin arvannut, miten pitkä liitto tästä meille kahdelle tulisi.
Seuraavakin kosketus oli vaatimaton eikä siinä ollut herkkyyden häivähdystäkään. 1960-luvun lopussa Antti Autio tarvitsi kesälomansa ajaksi lomittajaa. Parikymppinen, toimittajan urasta haaveileva tyttönen kelpasi mainiosti, kun muitakaan ei ollut saatavilla. Työnohjaus oli vertaansa vailla. ”Yksi sivu on neljä A-nelosta ja kaksi valokuvaa. Kyllä ne kirjapainon pojat homman loppuun vievät.” Ja nehän veivät.
Kesätoimittajan vastuulla ei ollut talous eikä tulevaisuus, joten ei pelottanut yhtään. Ilmeisesti olin täysin pihalla elämän ja lehdenteon realiteeteista, siis hyvin nuori.
Seuraavalla vuosikymmenellä, vuonna 1981 johtokunnan jäsenet Aarne Soanjärvi ja Erkki Havu pyysivät vakihommiin. Silloin ei tainnut olla tapana laittaa työpaikkoja hakuun. Nyt takanani olivat jo alan opinnot ja työpaikkakin. Suhteesta tuli kertaheitolla vakava, hyvin vakava.
Paikallislehden tekemisen ja pystyssä pitämisen todellisuus alkoi selvitä pikkuhiljaa. Silloin ei uhkana ollut lama, vaan kilpailutilanne. Mutta selviytymiskeinoina käytettiin samoja menetelmiä kuin käsittääkseni Petäjävesi-lehdessä tänäkin päivänä: laadun tarkkailua ja talouden tasapainottamista yhden vakituisen työntekijän voimin.
1990-luvulla kohtasi taloudellinen lama niin paikallislehtiä kuin koko maatakin. Silloin meillä, kuten muillakin lehdillä, oli kuitenkin erinomainen työväline, jolla puskettiin eteenpäin. Tietotekniikka. Siirsimme lähes kaiken työn toimitukseen, vain jakelu ja painaminen ostettiin muualta. Tosin se edellytti toisen työntekijän palkkaamista. Ja saman tien osaltamme kirjapainoalan työllisyystilanteen heikentämistä.
Tuolloin käynnistyvä aikakausi oli haastava kaltaiselleni, joka oli suhteen alussa tottunut kirjoittamaan jutut ensin käsin ja sitten kirjoituskoneella. Kuvat olivat kehittämättöminä filmirullilla eikä niiden tasosta ollut mitään etukäteistietoa. Luultavasti aika sekava aineisto lähetettiin Töysän linja-autolla Keuruulle kirjapainoon. Sitten jäätiin odottamaan lehden ilmestymistä kauhunsekaisin tuntein niin kuin sokkotreffeillä konsanaan. Mutta Aution Antti oli tiennyt: ”Kyllä pojat hoitavat”.
Vaan sepä oli ennen tietotekniikkaa se. Olin tottunut tekemään haastatteluja, keräämään tietoa paitsi ihmisiltä myös arkistoista ja kirjastosta, kuvaamaan ja lopulta myös valmistamaan mustavalkoisia otoksia, kirjoittamaan juttuja ja ilmoituksia ja lehdentilauslappusia, likaamaan käteni osoitelaatoissa, piirtämään taittomallit paperille, mitä kaikkea alkeellista silloin tehtiinkään. Mutta nyt kone, tietokone, alkoi palvella myös meitä pikkulehtien toimittajia.
Siinähän mentiin Lerkkasen Lean kanssa ihan sekaisin innosta ja tarjoutuneista mahdollisuuksista. Se oli hauskinta ja vaikeinta opiskelua, mitä ikinä olen tehnyt. Kellonviisarit juoksivat helposti läpi koko ympyrän. Ulkopuolista koulutusta ei kovin paljon ollut varaa ostaa, joten aikaahan minulta oppimiseen meni.
Tuolloin suhteeni Petäjävesi-lehteen oli intohimoinen. Odotin keskiviikkoaamua kuin vielä rengastamattoman rakastetun näkemistä. Tosin tämän ulkonäkö alkoi olla sisältöä tärkeämpi. Tutkimme joka kuvan, joka värin, joka sentin lehden ulkoasusta. Nopeasti suhde vakiintui ja sisältö alkoi taas nousta ykköseksi ja ulkoasu sen tukijalaksi.
Tuo intohimon aikakausi jätti jälkeensä hullunhauskoja muistoja. Meillä oli varaa hankkia vain halpa käsiskanneri, jonka käyttäjällä piti olla täysin vakaa käsi. Meillähän ei sitä ollut, joten jouduimme odottamaan koulusta tulevaa teiniä, jotta esimerkiksi ilmoitusaineistoa saatiin skannatuksi. Joskus meni tiukoille, liiankin tiukoille. Eikä se palkaton teinikään aina ollut kovin innostunut.
Naapuri hiihti kanssamme samaa latua tietotekniikan käyttöönotossa, muutaman viikon edellä kuitenkin.
Taitto-ohjelmien välietapit ja sähköinen tiedonsiirto oli ohitettu kunnialla, ja oli vuoro ottaa käyttöön digikuvaaminen, kuvien tekeminen ja siirto lehden sivuille. Naapuri ehti ensin. Sieltä viestitettiin, että ehkä meidän ei kannata ryhtyä siihen, ainakaan ilman perusteellista koulutusta. On se niin vaikeaa. Lisäsimme itse loppuun sanan ”naisille”.
Muutaman tunnin tehokkaan Photoshop -opetuksen jälkeen jatkoimme harjoittelua keskenämme. Taas kului aikaa ja tupakkia. Oli kunnallisvaalien aika, ja kuvia uudessa digikamerassa riitti. Niskat olivat jumissa ja ranteet kipeinä, mutta seuraavassa lehdessä meillä oli itsetehdyt kuvat. Ja kaikkien silloisten vaalihdokkaiden kasvot painuneina ikiajoiksi syvälle sieluun.
Tämän päivän nörtit eivät pidä saavutuksiamme minään, emmekä me itsekään. Mutta silloin se kaikki oli täysin uutta ja niin hauskaa. Painovalmis lehti, itse tehty!
Mutta sitten, 2000-luvulla, suhteesta tuli, niin kuin monesti tulee, arkipäiväistä puurtamista. Tuli taas lama ja taloudellisia haasteita. Niihin vastattiin lisätöitä haalimalla, mikä taas tarkoitti lisätyövoimaa.
2010-luku meneekin sitten pääosin Kallioisen Suvin piikkiin. Minä lopetin pitkäaikaisen suhteen, mutta olen seurannut, stalkannut Petäjävesi-lehteä kiinnostuneena. Niinhän erosuhteissa monesti tehdään.
Meneillään oleva vuosikymmen, ainakin tämä alku, on vaikea kaikille lehdille Suomessa. Niin kuin se on vaikea koko ihmiskunnalle. En ole työurallani enkä koko elämässäni nähnyt näin vaativaa aikaa, joka koskettaa koko maailmaa. Paikallislehtien tilanne on erityisen haavoittuva kaikkien tiedotusvälineiden joukossa. Korona-tukea on herunut kovin vähän, useimmille ei laisinkaan. Petäjävesi-lehdenkin on taas kerran pitänyt valita selviytymisstrategiansa.
Toivotan onnea vanhalle rakastetulle, jota vielä ajattelen lämmöllä. Lehden nyt alkava seitsemäs vuosikymmen on kuitenkin kaukosuhde, jota ylläpidetään jokaviikkoisella Petäjävesi-lehdellä, toimituksen iltapäiväkahveilla ja nyt tällä kertaa ”kirjeellä”.
– Inkeri Niiles
Petäjävesi-lehden toimitus vuonna 2011.
– – –
Mitä “Pettuveslehti” lukijoilleen merkitsee?
”Petäjävesi-lehti on juuri minulle, juuristani kiinnostuneelle!!!”
”Petäjävesi-lehti on tärkeä kotiseudun asioiden kertoja. Nimenomaan niiden asioiden, jotka eivät välttämättä ylitä valtamedioiden uutiskynnystä. Pidän myös urheiluseuran yhteisöllistä omistajuutta tärkeänä puolueettomuustekijänä.”
”Petäjävesi-lehti rakentaa hyvää kuntakuvaa.”
”Minulle Pettuveslehti on yhteys henkiseen kotiin. Tiedän, että joskus vielä palaan sinne asumaan. Mikäpä sen parempi sitä odotellessa kuin kannattaa omaa kotiseutuaan, sen urheiluseuraa ja lehteä. Ja jos toispaikkakuntalaiselta mieheltäni kysyttäisiin, hän toteaisi lehden olevan parasta bioastiapussiainesta ja on senkin oppinut, ettei alle viikon vanhaa lehteä saa käyttää perunkuorille tai tulee ärinää. Nimim. Keskiviikkoisin kiire postilaatikolle.”
”Päätöksenteko tallentuu lehdessä seuraaville polville.”
”Petäjävesi-lehden tekijät arvostavat kaikenlaisia uutisaiheita, kaikenlaisia Petäjäveden asioita.”
”Some ei aina riitä. Lehti on edelleen tärkeä paikka asukkaiden keskustelulle ja mielipiteille.”
”Lehti kertoo paikkakunnan uutiset ja tapahtumat, esittelee uudet yritykset ja kertoo yrittäjien tietoja. Se tulee luettua aika tarkkaan. Tarpeellinen myös uusille asukkaille.”
”Petäjävesi-lehden kautta tulevat kasvot, paikat ja palvelut tutuiksi meille junantuomille.”
”Meillä lehti luetaan tarkkaan ja jopa useaan kertaan!”
”Yleensä luen digilehden jo tiistaina ja paperilehden vielä keskiviikkona. Se on kuin kirje kotoa.”
”Kunnan ja seurakunnan päätöksentekoa on helppo seurata Petäjävesi-lehdestä, kun tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat asiat nostetaan esiin.”
