Joulusatu
Maria-mummon aattoiltapäivä tummenee varhain, sillä eletään vuoden pimeintä aikaa. Lipaston päällä lasten 1970-luvun ja lastenlasten 1990-luvun värikuvat haalistuvat hiljalleen.
Lapsenlapsenlapsen kuva tuoreimpana pitää vielä värinsä. Etelän suurista keskuksista ei ole jouluvieraita odotettavissa koronan takia. Joulutervehdyksiä ovat kait soittaneet. Mummo ei ole ihan varma, sillä muistista tahtoo kadota ihan tuoreita asioita.
Yksinäisen joulu jäi laittamatta.
Hassua on se, että nyt evakkolapsuuden varhaiset muistot nousevat kirkkaina esiin. Tajuntaan tassutteli vuosikymmenten takaa navettakissan pentu, jonka tilan emäntä pelasti Marialle ja Martta-siskolle joululahjaksi. Villasukan harmaanmusta Shemeika-kolli siitä varttui. Viriili kulkija piti seudun navettakissakannat elinvoimaisena ja jyrsijäkannat kurissa.
Mariaa vähän harmittaa, kun ei viitsinyt jouluruokia ja leivonnaisia tehdä. Päiväkeskuksen jouluateria oli mukava, mutta mummo kaipaa karjalaisia perinnemakuja. Maria kuulee hämmästyksekseen napakan koputuksen ovelta.
– Kuka ei soita ovikelloa ja on aattoiltapäivällä vielä liikkeellä, hämmästelee mummo mennessään ovelle. Joulupukki ja tonttu Joulumieli tervehtivät Mariaa.
– Joulumieli ja pukki, hyvänen aika mitä te nyt täällä touhuatte. Eihän teitä ole näkynyt vuosikymmeniin, sanoo Maria.
– Ethän sinä ole uskonut pukkiin vuosikymmeniin. Joulumielen kanssa kierretään vain pukkiin uskovien luona tai kohdataan ihmiset, joilla on erityinen Joulumielen tarve. Sinähän olet valinnut hyvän osan. Kyllä Maria minä olen nyt iloinen, kun lapsenuskosi on palanut. Oli jo kova ikävä sinua, vastaa pukki.
Maria valittelee, että jouluvalmistelut jäivät tekemättä, kun ei itselle yksin viitsinyt.
– Touhukkaan Martan kuolemanjälkeen en edes pipareita jaksanut leipoa. Eikä teille ole sitä lähdevettäkään tarjota, tokaisee Maria.
Joulumieli saa kuitenkin Marian kasvot hymyyn. Tonttu sanoo:
– Kohta sinä syöt herkullisen jouluaterian ihanassa seurassa.
– Kirjoitapa Joulumieli tarvittavat muistilaput Marian pöydälle, että mummo muistaa kaikki lupaamansa. Näin ei tule ikäviä yllätyksiä. Ihan kohta naapurin Juho-isä tuo tänne sen kissanpennun, josta te sovitte pari viikkoa sitten.
Maria kerrassaan hölmistyy ja kysyy, että minkä kissan. Tuo muistin katkonaisuus pelottaa.
– Päivänsankari siitä päätti ja pisti meidät asialle. Nyt loppuu yksinäisyytesi. Se on naapuritytön eli Vilman kissa. Pikku Vilma ei toivonut mitään muuta lahjaa, ja tytön äiti Susanna ei voi vaikean allergian takia asua samassa talossa kissan kanssa. Te sovitte Juhon kanssa, että Vilma käy joka päivä hoitamassa kissaa. Vilman äiti koettaa siedätyshoidolla päästä allergiasta eroon. No sieltähän se Juho jo tuleekin, sanoo pukki.
Maria avaa Juholle oven todeten, että tänne taitaa kertyä ruuhkaa. Joulumieli on jo saanut Juhonkin kasvot hymyyn, vaikka pukkia ja tonttua mies ei huomaa. Pieni nyrkin kokoinen harmaamusta kissanpentu nukkuu Juhon isän vanhassa karvalakissa.
– Paljon kiitoksia Maria, että Sheila-tyttö saa sinulta kodin. Lopetettuhan se olisi ilman tätä ratkaisua. Innokas hoitaja tulee tänne jouluruuan ja pukin käynnin jälkeen. Maatilan väki opetti sen sisäsiistiksi. Tuon sille hiekkalaatikon tarpeita varten, Juho sanoo ja pyyhältää ovesta sitä hakemaan.
Pukki, Joulumieli ja Maria katsovat nukkujaa sanattomina. Mariasta tuntuu, kuin Marttakin olisi läsnä. Silmiä vähän kirvelee ja pukki ojentaa lahjanaan ison nenäliinan mummolle.
– Taitaa tulla tosi tarpeeseen tänä jouluna, naurahtaa pukki sitä ojentaessaan. Samalla Juho tuo hiekkalaatikon ja kyselee, mihin mummo haluaa katin sijoittaa.
– Laitettaan laatikko aluksi tähän olohuoneeseen. Mietin sitten tarkemmin, kun kissakin herää, Maria kuulee itsensä sanovan.
Juho käy vielä pihalla, ja tuo pienen joulukuusen ja paketin joulupalloja sisälle.
– Sheila tarvitsee ruokaa vasta aamulla. Koristellaan tämä, niin kissakin näkee joulun, tuumaa Juho. Hän ei huomaa, kuinka pukki ja Joulumieli auttavat koristelussa.
Maria ottaa varovasti Sheilan syliin. Kourat muistavat, miten hellästi pentua kosketellaan. Kun tuuhea kuusi on jouluisessa asussa, laskee Maria kissan takaisin karvahatun reuhkaan. Tuokion päästä se herää venytellen, nousee varovasti nuuhkien ylös ja ylpeänä astelee hiekkalaatikkoon tarpeilleen.
– Siisti pitää aina olla, sanoi kissi hietikolla. Raapi päälle tarpeenteon, pienen sievän santakeon, pudottelee Maria ulkomuistista Lauri Viitaa, ja muistiin tulvii valtavasti kauniita mielikuvia.
– Jätetään Sheila tutustumaan taloon. Otahan villatakki harteille niin mennään meille syömään. Vaimo laittoi karjalaisen juhlapöydän. Minä savustin vain kalan ja paistoin kinkun, sanoo Juho.
Maria katsoo hämmentyneenä pukkia ja kysyykin, että entäs pukki ja Joulumieli.
– Joulumieltä riittää ja naapurin Kake-pukin vierailu on sovittu heti ruuan jälkeen. Palataan sitten yhdessä katsomaan, kuinka Vilma ja Sheila tutustuvat toisiinsa, sanoo Juho.
Hyvän aterian ja Kaken käynnin jälkeen Juho, Susanna ja Maria kulkevat jonossa takaisin mummon kodille. Vilma singahtaa kuin malttamaton pyryharakka ulko-ovelle muiden edellä.
-Minä jään tänne pihalle ja sytytän nuo jouluroihut. Näyttäkää sitä pentua sitten ikkunasta, sanoo äiti muille.
Maria näkee, kuinka Joulumieli ja oikea pukki rientävät matkaan muiden tarvitsijoiden luo. Kaksikkoa suojelevan enkelin siipi vielä sipaisee mummon tukan sekaisin.
-Kyllä lapsen usko on ihana asia, tuumaa mummo.
Mummon keittiön pöydällä siistit muistilaput muistuttavat, mitä kaikkea tulevat päivät pitävät sisällään. Tontun käsiala on kaunista. Vilma näyttää ihan touhukkaalta pikku Martalta, kun ilosta itkien nostaa kissan syliin. Pieni neito suorastaan kouristelee riemusta. Mummon ja Juhonkin silmät kirvelevät.
– Kyllä minä joka päivä autan askareissa. Saanko minä olla täällä yötä kissan kanssa, kysyy Vilma ääni väristen.
– Se rikkoisi äidin ja minun sydämet näin jouluna, mutta joulun jälkeen sekin varmaan onnistuu. Olet sitten huomenna päivällä niin kauan kuin haluat. Näytä nyt Sheilaa äidille ikkunasta, kehottaa Juho.
Pentua hellästi hyväilevä Vilma on kauneinta, mitä Maria on nähnyt. Susannakin puhkeaa ilon kyyneliin roihujen valossa. Maria pyyhkii taas silmiään Joulupukin antamalla nenäliinalla. Jo toisen kerran mummo on saanut elämänsä parhaan joululahjan.
– Pertti Perämäki
(Piirrokset: Matilda Perämäki)
