Kulku valtuustosaliin on edelleen pappilan pääovesta, joka tuo eteisaulaan. Virastoon tulee invaluiska ja kulku on rakennuksen päädystä. Invaluiskan rakentaminen siirtyy kuitenkin myöhemmäksi, koska sitä ei saada vielä tämän vuoden korjausbudjettiin sisällytettyä. Myös asuntopääty jää vielä remontoimatta.

 

 

Pappila remontoidaan virastoksi ja työhuoneiksi

 

Vuonna 1920 valmistuneen Petäjäveden pappilan remontti on parhaillaan käynnissä. Tämän vuoden aikana seurakunnan työntekijät saavat sieltä työhuoneet ja kirkkoherranvirasto siirtyy sinne myös sitten, kun esteetön kulku saadaan onnistumaan.

Seurakuntakodin sali ja keittiö jäävät edelleen käyttöön ja seurakuntasali sopii jatkossakin kokoontumisiin. Henkilökunnan työhuoneet, joissa ollaan pitkiä aikoja, on nyt tärkeä saada terveisiin tiloihin. Seurakunnan päiväkerhot ovat muuttaneet pappilasta seurakuntakodin saliin.

Talousvaikeuksissa kamppaileva seurakunta käyttää remonttiin Kirkkohallituksen myöntämää 50.000 euron harkinnanvaraista avustusta. Rahalla saadaan toimistotilat ja virasto, eikä tässä hankkeessa budjettia voi ylittää. Pappilan remonttia jatketaan siis myöhemmin, sitten kun siihen on varaa.

Remontin toteuttaa Rakennuspalvelu Keijo Sironen Oy. Keijo Sironen on Petäjäveden seurakunnan kiinteistövastaava ja ollut monessa hankkeessa ja rakennustoimikunnassa mukana.

Seurakunnan työntekijöille ja virastolle tulee pappilaan 210 neliötä toimisto- ja virastotilaa, kolme vessaa ja sali kokouksia varten. Pappilan asunnonpääty ja yksi wc jäävät vielä tässä vaiheessa remontoimatta. Asunnossa on lattialahoa ja sen remontoiminen on kustannuksiltaan suurin piirtein saman verran kuin muun talon korjaustyöt. Samoin invaluiska virastoon tehdään vasta myöhemmin, koska se yksistään on melko iso projekti.

Kirkkoherra ja talouspäällikkö saavat yhteisen työhuoneen ja oman työtilan saa pappi, kanttori, diakoni ja lastenohjaaja. Henkilökunnan pikkukeittiö ja taukotila tulee myös puutarhurin ja suntion käyttöön. Pappilaan tulee toisesta päädystä esteetön kulku ja lisäksi remontoidaan inva-wc.

– Tässä samassa huoneessa on aikaisemminkin ollut virasto ja vanha holvikin on paikallaan, talouspäällikkö Raija Kivelä kertoo. Myös pappilan vanha pääovi pysyy käytössä ja siitä päästään eteisaulan kautta saliin.

Huonelukua ei tarvitse remontissa muuttaa ja kaikissa huoneissa toteutuu vaatimusten mukaiset poistumistiet.

Remontissa käydään kaikki pinnat läpi ja lattioista on jo poistettu vanhat muovimatot ja liima, joka aiheutti hajuhaittaa. Lähes jokaisessa huoneessa on vanha upea kaakeliuuni ja Sirosen mukaan ne saadaan tarvittaessa otettua käyttöön, vaikka lämmitys muulla tavoin hoituukin.

Sirosen mukaan remontin isoin työmaa on alapohjien puhdistaminen. Aiemmassa remontissa rossipohjan alle oli jätetty vanhat sammaleet ja muut orgaaniset täytteet, ja tällä viikolla ne imetään pois suositusten mukaisesti ja rossipohja palautetaan alkuperäiseksi.

Korjaukset tehdään WSP Oy:n tekemän kuntotutkimuksen mukaan. Kaikki lattia- ja seinärakenteet on tutkittu ja näytteet otettu. Tutkimusten mukaan pappila on terve talo. Ikkunat ja ilmastointi on uusittu jo aiemmin.

Pappilan ullakolle ei tehdä mitään ja se onkin upeassa kunnossa. Vintillä näkee jyhkeän hirsitalon massiiviset rakenteet ja kaunis maisema avautuu kirkonkylän maisemiin.

Sironen toteaa, että Petäjäveden pappilan remontti voisi olla malliesimerkki muille seurakunnille. Vanhat rakennukset voidaan saada käyttöön melko pienellä remontilla ja ne sopivat miljööseen hyvin.

– Onneksi tätä ei ole pilattu remonteilla, Kivelä lisää.

 

Selvitys itsenäisenä pysymisestä

 

Kirkkoneuvosto päätti viime viikolla perustaa työryhmän, joka selvittää itsenäisenä seurakuntana pysymisen edellytyksiä. Työryhmään kuuluvat Kai Paltamaa, Jari Koskenranta, Eila Koivuniemi, Sirkku Kuukkanen ja Seppo Rantapuska.

Työryhmä tuo selvityksensä marraskuun kirkkoneuvostoon, jossa muut saavat sitä kommentoida. Valmistuttuaan selvitys on julkinen asiakirja, joka tulee varsinaisen liitosesityksen liitteeksi. – SK

 

Seurakunnan kiinteistövastaava Keijo Sironen ja talouspäällikkö Raija Kivelä ovat tyytyväisiä remontin etenemiseen, eikä yllätyksiä ole tullut. Kirkkoherran ja talouspäällikön huoneessa on upea kaakelitakka, kuten lähes kaikissa huoneissa, ja ne saadaan todennäköisesti otettua käyttöön. Pappilan vintillä on upea hirsinen tila, jolla ei ole tällä hetkellä mitään käyttöä. Pohjapiirroksesta näkee myös invaluiskan sijoittumisen viraston päätyovelle.